Kuukausi sinne, kuukausi tänne - kuka jotain postaustiheyttä muka enää katsoo? Ei ainakaan tämän blogin lukijat... Mutta hyvää kannattaa aina odottaa, eikö vain? ;) Jeps, eli taas on mennyt vähän aikaa ja kuka ties koska seuraava tulee. Tälläkin hetkelöä kirjoitan puhelimella ja olen koulussa ja hyppytunnilla. Kirjoitus- ja autocorrect -virheitä luvassa.
Noniin. Emmääoomittää tehny taaskaan. Oikealla ratsastustunnilla olen ollut kerran ja siitä voidaankin aloittaa, lyhkäsesti tosin siitäkin. Eli viime sunnuntaina oltiin vähän hyppäämässä ja uljas ratsu Amii oli vauhdissa. Tunti oli oikein kiva. Kenttä tosin vähän sökö ja lainehtiva eli paljon kohtia, joita piti väistellä. Aluksi vähän ravia ja pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa. Käynnissä suju jotenkin, ravissa sain yhden (1) hienon pätkän aikaiseksi. On sekin jo jotain...! Ongelmana vähän kaikki, poni juoksi pää vinossa lujaa, en osannut pidättää kunnolla oikealla ohjalla jnejne.... Sitten vähän hypättiin maahankaivettuja pikkuristikoita ja oksereita. Kaikki oli alle 60 eli ihan kivoissa mitoissa. Ekat hypyt oli kaikilla hauskoja, kun joka ponin ja hepan takapää upposi 15m ennen estettä hurrrjaan vauhtiin kun oli niin hurrrjan kivaa! Amii yritti entiedämitä ekojen hyppyjen jälkeen laukassa, kun se lähti hurrjaa villiponipukkilaukkaa esteen jälkeen. Ei niitä tosin miksikään pukeiksi voinut sanoa... hypättiin näitä yksikkäisinä jonkun verran sekä paria kahden esteen linjaa tms. Kaikki sujui kuin vettä vaan ja hauskaa oli! Lopuksi vähän laukkailtiin ja siinä se.
torstai 2. toukokuuta 2013
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Heipparallaa
Hupsista - ja anteeksi, taas on luvattoman kauan kulunut viime postauksesta, minä en vain kerta kaikkiaan osaa pysyä ryhdissä. No, hätä ei ole tämän näköinen, varsinaisilla tunneilla en ole ollut kuin ehkä alle viisi kertaa, kun ei vaan ole sopinut aikataulut yhteen. Niinpä ehkä suosiolla voisin hypätä suoraan tähän päivään - tai no ei juuri tähän, koska tänään en ole juurikaan hevosia nähnyt, mutta kuitenkin. Eli vanhat on enemmän ja vähemmän kunnialla tanssattu läpi, en mennyt murtamaan jalkojani vaikka mieli tekikin. Kaikenlaista juhlimistakin on harrastettu mielin määrin, kerrassaan rappiollisen paljon. Mutta ompahan ollut hauskaa! Ratsastustunteja en edes yritä muistella sen enempää. Mitä nyt mieleen tulee ainakin pari maastolenkkiä, jolloin toisella lenkillä oli paljon kiväärejä kantelevia metsämiehiä vastassa ja toisella mitälie. Eräs ratsastustunti eli viimeisin parin viikon takaa tulee mieleen. Tehtiin paöjpn väistöjä ja taasen pujottelua laukassa, olin Mimmillä. Väistöt meni kohtalaisen hyvin eikä niistä mitään kummempaa mainittavaa. Sen sijaan viimeiseksi hyvän mielen hypyksi tarkoitettu pysty olikin mielenkiintoinen tapaus. Hyvällä ravilla lähestyttiin, vaihtoi laukalle, ei mitään ihmeellistä, odotin yhtä askelta - ja vielä mitä, sehän loikkasi ennen aikojaan, jumalattoman korkealta - pysy sellaisessa nyt sitten kyydissä. Sieltähän minä alas vyöryin ja vielä kahdella kuperkeikalla. Hups.
Siinäpä ne pääkohdat. Olin myös eräällä toisella suuremmalla tallilla kahden päivän TETissä. Siellä jututin vähän erästä kahden yksityisen hevosen omistajaa ja tadaa - nyt mulla on kaksi liikutettavaa hevosta! Täydellistä! Talli on siis sen verran lähellä, että voin kävellä suoraan koulusta sinne ja se n kyllä aivan mahtavaa. Kyseessä kaksi pv-tammaa, päälle 15-vuotiaita ja aivan super kivoja molemmat. Käyn niillä aina kun pyydetään eli n. 3krt/vko. Pääasiassa maastoilua, mutta mennään myös maneesissa. Aivan mahtavia ja vielä niin mukavan suuria, kun toinen on 175cm ja toinen 165cm säältään. Toivottavasti saan ratsastaa niillä vielä pitkään!
No niin, tässä tällainen pikakertaus. Jospa taas yrittäisin päästä sellaiseen viikottaiseen rytmiin kun on ehkä jotain kerrottavaakin... Will see!
Siinäpä ne pääkohdat. Olin myös eräällä toisella suuremmalla tallilla kahden päivän TETissä. Siellä jututin vähän erästä kahden yksityisen hevosen omistajaa ja tadaa - nyt mulla on kaksi liikutettavaa hevosta! Täydellistä! Talli on siis sen verran lähellä, että voin kävellä suoraan koulusta sinne ja se n kyllä aivan mahtavaa. Kyseessä kaksi pv-tammaa, päälle 15-vuotiaita ja aivan super kivoja molemmat. Käyn niillä aina kun pyydetään eli n. 3krt/vko. Pääasiassa maastoilua, mutta mennään myös maneesissa. Aivan mahtavia ja vielä niin mukavan suuria, kun toinen on 175cm ja toinen 165cm säältään. Toivottavasti saan ratsastaa niillä vielä pitkään!
No niin, tässä tällainen pikakertaus. Jospa taas yrittäisin päästä sellaiseen viikottaiseen rytmiin kun on ehkä jotain kerrottavaakin... Will see!
tiistai 5. helmikuuta 2013
Pohkeita - onko niitä?! Hereillä olevia kiitos?
Positiivisia asioita: olen yhtenä kappaleena. Tällä hetkellä voin edelleen tanssia reilun viikon (HUI?!) päästä Wanhoja. Vielä tarvitsisi selvitä yksi tunti hengissä ja sen jälkeen tanssia ne pirun Wanhat ja sitten ei ole mitään väliä. Ainakin melkein niin, koska huhtikuussa on superjännä viikon mittainen reissu Espanjaan tiedossa - mutta kyllä siellä nyt klenkkaa yhdellä jalalla ja pää kainalossakin. Joten melkein whatever.
Siihen tuntiin. Hyppytuntiin. Oli superhauskaa ja jännittävää. Alkuverryttelynä keventelyä pääty-ympyröillä. Pysähdys-peruutus 4 askelta-harjoitusraviin -siirtymisiä. Nää on kivoja! Ne onnistuu useinmiten ja saa hevosta vähän hereille ja niissä huomaa onnistumiset hyvin - ensin onnistuu vähän huonommin ja lopuksi vähän paremmin (=ainakin teoriassa). Varsinkin siis Mimmillä, olen mennyt sillä niin paljon, että tiedän jo vähän millaisesta pidätteestä se pysähtyy ja millaisesta pohkeesta lähtee liikkeelle. Tämänkertainen ratsu siis oli kuin olikin Mimmi - onneksi.
Sitten siirryttiin erittäin kivaan tehtävään, josta voisin itseasiassa piirtää havainnollistavan kuvan.
Tehtävää mentiin ensin ravissa, sitten rauhallisessa laukassa. Viivat ovat esteitä - punaisen viivan mukaan piti ratsastaa. Ensimmäisen kerran kun tultiin laukassa, aloitin tuolta ristikon nurkasta ratsasmalla C:n ja B:n väliin - alhaalta ylös kuvasta katsoen. B-esteen käännöksessä oli ongelmia, olin ensinnäkin varma, että poniparan jänteet menevät jo heti kättelyssä ja laukka oli käännökseen väärä. Toisella kerralla tämä meni edelleen takellellen, mutta meni ja mitä, Mimmi vaihtoi itse laukan! Pikku hiljaa muutaman kerran tultua pääsin jo tuolta ristikolta etenemään oikeaan ylänurkkaan asti viivan mukaisesti koko ajan laukassa. Ideana oli nimittäin se, että aina suuntaa vaihtaessa piti asettaa kääntyvään suuntaan aikaisessa vaiheessa ja sitten vain kääntää. Heti asettaessa kaverini ratsu ja Mimmi alkoivat vaihtaa laukkaa ilman sen kummempia apuja! Hieno tunne ja hitsin kivaa! Olen moista mennyt viimeksi vuosi sitten ja silloin oli suuuria ongelmia, mutta nyt sujui oikeasti melko hyvin. En jostain syystä tosin päässyt ikinä tuolta oikeasta yläkulmasta ratsastamaan sitä linjaa vasempaan kulmaan asti laukassa, joko kaveri tuli tielle tai en kerennyt kääntämään kulmassa. Toiseen suuntaan - ristikolta oikeaan kulmaan sen sijaan meni oikein mainiosti. Ja tärkentä; hienosti nousi laukat aina, kun pyysin ja hienosti pysyin kyydissä. Vielä ne vaihdot! En ole ikinä tehnyt sitä hallittua hienoa lennossa vaihtoa, mutta ne näyttävät hienoilta ja hienoilta se tuntuikin. Ensimmäisen kerran en edes huomannut vaihtoa, mutta toki aloin huomaamaan ne. :D Kivaa!
Laukkailujen jälkeen hypättiin tuota sarjaa. Esteet olivat pieniä - kaverin kanssa rakennettiin kaikki ohjeiden mukaan ja jätettiin ne pieniksi maahankaivetuiksi ristikoiksi. Ensin minä ja Mimmi - ja mitä ihmettä tapahtuu? OHI! Toisella kerralla päästiin ensimmäinen - OHI! Sitten muistin tämän kuuluisan Pienen Tontun ja yritin ainakin kovasti olla hereillä päästämättä sitä ohi ja pitämällä ne hitsin pohkeet kiinni. Läpi päästiin. Ensimmäistä osaa korotettiin, n. 50cm? ("Nostaisivat vähän jalkojansa") Ja minä aloin jänistää jo nyt, hurrjan korkeita..! Jossain vaiheessa tupsahdin kesken sarjan kaulallekin ja se johtui vaan siitä, kun en muistanut kaivaa niitä pohkeita sinne kylkiin kiinni. Mimmi on niin kapea...! Ja mitä sitten tapahtuu - esteitä korotettiin vähän lisää... LIIKAA. Ensimmäinen oli arviolta 70-80 ja härrekyyd sentään mitä se toinen oli?! AINAKIN 90! (Mittasin sitä taas jälkeen päin ja kauhistelin.....) Kolmas pysyi pienenä ristikkona. Ensimmäisen kerran lähestyin silkalla tahdonvoimalla ravissa ja toivoin parasta. Kunhan pidin ne pohkeet siellä kiinni niin, mitä vielä, tuskin mitään ongelmaa! :D En tainnut edes harjasta pitää kiinni. Toisella kerralla lähestyin taas ravissa, mutta sitten tein itse hienon ympärikäännöksen ja parahdin jotakuinkin "ÄÄK! HIRVEEN KORKEE". Mitä vielä - yli selvittiin ja en ihan oikeasti tainnut pitää siitä harjasta kiinni! En tosin taas tiedä kuinka tyylikukkasia ne hypyt olivat - irtosinko satulasta paljon, sukelsinko - mutta ainakin myötäsin käsillä ja pidin pohkeet jotakuinkin kiinni! Esteiden välilläkään ei ollut juuri mitään ongelmia, puskin vaan pohkeillä läpi sarjan. Molempiin väleihin mahtui yksi askel ainakin. Sitä itsetyytyväisyyden määrää..!
Seuraavaksi hypättiin tuota laatikkoa aka okseria, se ei ollut hirveen iso. Ehkä sen 50cm ensin. Sama ongelma kuin äsken - OHI! Pitikö vielä ehkä tulla laukalla ja suoraan ohi, huuhuu pohkeet onko teitä? Käski pysäyttää siihen paikkaan ja peruuttaa. Stopin sain sopivasti tuohon esteen eteen, toiselle puolelle... Hetken ihmeteltyäni suu auki minä sitten peruutin sen L-kirjaimen muotoisen matkan noin pari metriä esteen eteen ja sitten yli. Se peruutus varmaan oli ihan vain minua varten - jos ei viitsi mennä esteelle niin sittenpähän peruutat...
Pari kertaa okseria. Kerran tai kaks myös mentiin linjaa okseri - ristikko ja se meni oikeasti hyvin ja vielä ekalla kerralla eikä tarvinnut jankata ohi menemisiä. Ristikko oli pieni silloin. Ei ollut kauaa. Suuntai vaihtui ja ristikkoa tultiin vasemmassa kierroksessa. Se oli jälleen jotain 70-80cm luokkaa. Laukalla ensin ja jälleen OHI. Taas peruutettiin ja sitten vaan yli. Jäin pahasti jälkeen ja suuhun kiinni, en tiedä suutahtiko Mimmi siitä, mutta esteen jälkeen se heitti oikein kunnon hienon pukin! :') Saattoihan sillä olla vaan hurjan hauskaa, mutta vaikutti vähän siltä, ettei se tykännyt siitä suuhun kiinni jäämisestä. Uudestaan muutaman kerran ja niissä ei sitten hurjasti ongelmia tainnut olla. Lopuksi sitten hypättiin vielä sitä okseria muutaman kerran sen ollessa samaa luokkaa kuin se sarjan B-osa eli hurjankorkee. Siinä kuulemma oli vaan näköharha ja illuusio, mitä se ehkä olikin kun ei se muistaakseni ollut mikään paha.
Oli hurjan jännää! Turhan jännää jopa! Huomasin jossain vaiheessa kun esteet oli korkeita, enkä olisi halunnut ehkä hypätä, mutta en tiedä oliko se muka pelkoa vai vaan jännitystä. Luulisin tai ainakin toivon että enemmän vaan jännitystä, ei näin jälkeen päin pelota yhtään ainakaan ja tekisi mieli vaan hypätä lisää. Yksikään hyppy tuskin oli ihan täydellinen, mutta pääosin pääsin ihan fiksusti ja niin hyvin kuin kykenin mukaan. En jäänyt jälkeen kuin sen yhden kerran pahasti ja vaikka saatoinkin leikkiä tukkasotkaa sukeltemalla liikoja, niin en tiedä oliko se sitten niin paha kuitenkaan. Korkeita ne olivat - sen voin myöntää - ja nyt tarvitaan siis ilmiselvästi lisää "jätti"esteitä, että ne siitä pienenisivät hieman. Toki, en ehkä halua, että tällaisia joka tunti hypätään, koska 'ei se korkeus ole tärkeää' ja niinhän se on. Kuten huomattiin, ohi mentiin monta kertaa, mutta hypyt eivät melkein tuntuneet missään. "Treeniä, horo, treeniä!" (Niin paljon kuin inhoankin tuota sanontaa!)
PS. Monet koulutunnit ovat jättäneet lopulliset jälkensä minuun. Huolestuin monta kertaa, kun en muistanutkaan asettaa kulmissa ja joka kääntymisissä. Tai pidättää aina silloin kuin olisi pitänyt. Sisäinen pieni kouluratsastajani on raottanut silmiään?
Siihen tuntiin. Hyppytuntiin. Oli superhauskaa ja jännittävää. Alkuverryttelynä keventelyä pääty-ympyröillä. Pysähdys-peruutus 4 askelta-harjoitusraviin -siirtymisiä. Nää on kivoja! Ne onnistuu useinmiten ja saa hevosta vähän hereille ja niissä huomaa onnistumiset hyvin - ensin onnistuu vähän huonommin ja lopuksi vähän paremmin (=ainakin teoriassa). Varsinkin siis Mimmillä, olen mennyt sillä niin paljon, että tiedän jo vähän millaisesta pidätteestä se pysähtyy ja millaisesta pohkeesta lähtee liikkeelle. Tämänkertainen ratsu siis oli kuin olikin Mimmi - onneksi.
Sitten siirryttiin erittäin kivaan tehtävään, josta voisin itseasiassa piirtää havainnollistavan kuvan.
 |
| Paint pelastaa! Hieno, eikö? |
Tehtävää mentiin ensin ravissa, sitten rauhallisessa laukassa. Viivat ovat esteitä - punaisen viivan mukaan piti ratsastaa. Ensimmäisen kerran kun tultiin laukassa, aloitin tuolta ristikon nurkasta ratsasmalla C:n ja B:n väliin - alhaalta ylös kuvasta katsoen. B-esteen käännöksessä oli ongelmia, olin ensinnäkin varma, että poniparan jänteet menevät jo heti kättelyssä ja laukka oli käännökseen väärä. Toisella kerralla tämä meni edelleen takellellen, mutta meni ja mitä, Mimmi vaihtoi itse laukan! Pikku hiljaa muutaman kerran tultua pääsin jo tuolta ristikolta etenemään oikeaan ylänurkkaan asti viivan mukaisesti koko ajan laukassa. Ideana oli nimittäin se, että aina suuntaa vaihtaessa piti asettaa kääntyvään suuntaan aikaisessa vaiheessa ja sitten vain kääntää. Heti asettaessa kaverini ratsu ja Mimmi alkoivat vaihtaa laukkaa ilman sen kummempia apuja! Hieno tunne ja hitsin kivaa! Olen moista mennyt viimeksi vuosi sitten ja silloin oli suuuria ongelmia, mutta nyt sujui oikeasti melko hyvin. En jostain syystä tosin päässyt ikinä tuolta oikeasta yläkulmasta ratsastamaan sitä linjaa vasempaan kulmaan asti laukassa, joko kaveri tuli tielle tai en kerennyt kääntämään kulmassa. Toiseen suuntaan - ristikolta oikeaan kulmaan sen sijaan meni oikein mainiosti. Ja tärkentä; hienosti nousi laukat aina, kun pyysin ja hienosti pysyin kyydissä. Vielä ne vaihdot! En ole ikinä tehnyt sitä hallittua hienoa lennossa vaihtoa, mutta ne näyttävät hienoilta ja hienoilta se tuntuikin. Ensimmäisen kerran en edes huomannut vaihtoa, mutta toki aloin huomaamaan ne. :D Kivaa!
Laukkailujen jälkeen hypättiin tuota sarjaa. Esteet olivat pieniä - kaverin kanssa rakennettiin kaikki ohjeiden mukaan ja jätettiin ne pieniksi maahankaivetuiksi ristikoiksi. Ensin minä ja Mimmi - ja mitä ihmettä tapahtuu? OHI! Toisella kerralla päästiin ensimmäinen - OHI! Sitten muistin tämän kuuluisan Pienen Tontun ja yritin ainakin kovasti olla hereillä päästämättä sitä ohi ja pitämällä ne hitsin pohkeet kiinni. Läpi päästiin. Ensimmäistä osaa korotettiin, n. 50cm? ("Nostaisivat vähän jalkojansa") Ja minä aloin jänistää jo nyt, hurrjan korkeita..! Jossain vaiheessa tupsahdin kesken sarjan kaulallekin ja se johtui vaan siitä, kun en muistanut kaivaa niitä pohkeita sinne kylkiin kiinni. Mimmi on niin kapea...! Ja mitä sitten tapahtuu - esteitä korotettiin vähän lisää... LIIKAA. Ensimmäinen oli arviolta 70-80 ja härrekyyd sentään mitä se toinen oli?! AINAKIN 90! (Mittasin sitä taas jälkeen päin ja kauhistelin.....) Kolmas pysyi pienenä ristikkona. Ensimmäisen kerran lähestyin silkalla tahdonvoimalla ravissa ja toivoin parasta. Kunhan pidin ne pohkeet siellä kiinni niin, mitä vielä, tuskin mitään ongelmaa! :D En tainnut edes harjasta pitää kiinni. Toisella kerralla lähestyin taas ravissa, mutta sitten tein itse hienon ympärikäännöksen ja parahdin jotakuinkin "ÄÄK! HIRVEEN KORKEE". Mitä vielä - yli selvittiin ja en ihan oikeasti tainnut pitää siitä harjasta kiinni! En tosin taas tiedä kuinka tyylikukkasia ne hypyt olivat - irtosinko satulasta paljon, sukelsinko - mutta ainakin myötäsin käsillä ja pidin pohkeet jotakuinkin kiinni! Esteiden välilläkään ei ollut juuri mitään ongelmia, puskin vaan pohkeillä läpi sarjan. Molempiin väleihin mahtui yksi askel ainakin. Sitä itsetyytyväisyyden määrää..!
Seuraavaksi hypättiin tuota laatikkoa aka okseria, se ei ollut hirveen iso. Ehkä sen 50cm ensin. Sama ongelma kuin äsken - OHI! Pitikö vielä ehkä tulla laukalla ja suoraan ohi, huuhuu pohkeet onko teitä? Käski pysäyttää siihen paikkaan ja peruuttaa. Stopin sain sopivasti tuohon esteen eteen, toiselle puolelle... Hetken ihmeteltyäni suu auki minä sitten peruutin sen L-kirjaimen muotoisen matkan noin pari metriä esteen eteen ja sitten yli. Se peruutus varmaan oli ihan vain minua varten - jos ei viitsi mennä esteelle niin sittenpähän peruutat...
Pari kertaa okseria. Kerran tai kaks myös mentiin linjaa okseri - ristikko ja se meni oikeasti hyvin ja vielä ekalla kerralla eikä tarvinnut jankata ohi menemisiä. Ristikko oli pieni silloin. Ei ollut kauaa. Suuntai vaihtui ja ristikkoa tultiin vasemmassa kierroksessa. Se oli jälleen jotain 70-80cm luokkaa. Laukalla ensin ja jälleen OHI. Taas peruutettiin ja sitten vaan yli. Jäin pahasti jälkeen ja suuhun kiinni, en tiedä suutahtiko Mimmi siitä, mutta esteen jälkeen se heitti oikein kunnon hienon pukin! :') Saattoihan sillä olla vaan hurjan hauskaa, mutta vaikutti vähän siltä, ettei se tykännyt siitä suuhun kiinni jäämisestä. Uudestaan muutaman kerran ja niissä ei sitten hurjasti ongelmia tainnut olla. Lopuksi sitten hypättiin vielä sitä okseria muutaman kerran sen ollessa samaa luokkaa kuin se sarjan B-osa eli hurjankorkee. Siinä kuulemma oli vaan näköharha ja illuusio, mitä se ehkä olikin kun ei se muistaakseni ollut mikään paha.
Oli hurjan jännää! Turhan jännää jopa! Huomasin jossain vaiheessa kun esteet oli korkeita, enkä olisi halunnut ehkä hypätä, mutta en tiedä oliko se muka pelkoa vai vaan jännitystä. Luulisin tai ainakin toivon että enemmän vaan jännitystä, ei näin jälkeen päin pelota yhtään ainakaan ja tekisi mieli vaan hypätä lisää. Yksikään hyppy tuskin oli ihan täydellinen, mutta pääosin pääsin ihan fiksusti ja niin hyvin kuin kykenin mukaan. En jäänyt jälkeen kuin sen yhden kerran pahasti ja vaikka saatoinkin leikkiä tukkasotkaa sukeltemalla liikoja, niin en tiedä oliko se sitten niin paha kuitenkaan. Korkeita ne olivat - sen voin myöntää - ja nyt tarvitaan siis ilmiselvästi lisää "jätti"esteitä, että ne siitä pienenisivät hieman. Toki, en ehkä halua, että tällaisia joka tunti hypätään, koska 'ei se korkeus ole tärkeää' ja niinhän se on. Kuten huomattiin, ohi mentiin monta kertaa, mutta hypyt eivät melkein tuntuneet missään. "Treeniä, horo, treeniä!" (Niin paljon kuin inhoankin tuota sanontaa!)
PS. Monet koulutunnit ovat jättäneet lopulliset jälkensä minuun. Huolestuin monta kertaa, kun en muistanutkaan asettaa kulmissa ja joka kääntymisissä. Tai pidättää aina silloin kuin olisi pitänyt. Sisäinen pieni kouluratsastajani on raottanut silmiään?
lauantai 2. helmikuuta 2013
Varpaiden syväjäätymisen estoa
Tervehdys hyiseen helmikuun ensimmäisen päivän kuoleman hetkille. Vakaa aikomus oli kirjoittaa ihan ajallaan viime viikkoisesta tunnista ja tässä se vakaus nyt olisi tarkoitus toteutua. Harmikseni pää lyö kyllä aika tyhjää, niin tyhjää, että saisi kaivettua jotain muistoja viikon takaiseen. Kaikki huomioni on suuntaunut huomiseen tuntiin ja aiheeseen: me hypitään!! Ei olla Hypätty PITKÄÄN aikaan ja vaikka koulutunnit eivät muuta teekään kuin hyvää ratsastustaidoille, niin se on silti aina kuolettavan tylsää. Mutta nyt!! JEE! Kauhunsekaisilla tunteilla odotan mikä ratsu tällä kertaa - tietysti toivon pikkukullanmuruhanipöötä, koska sitä ei yksinkertaisesti voita mikään. Ja ne muut on niin pelottavia - okei ei, mutta silti. Mimmi on turvallinen vaihtoehto. Varsinkin, kun tarkoitus olisi tasan kahden viikon päästä tanssia Wanhoja ja vaikka ajatus esim. itsarista tai jalan katkeamisesta on enemmän kuin houkutteleva, niin ei se ole silti sopivaa. Ilmeisesti. Eikä varmaan parikaan tykkäisi. Oikeastaan joku hurja tapaturma kuulostaa oikein hyvältä vaihtoehdolta... NO ei sentään. Ja takaisin aiheeseen.
Viime viikon(mehän peruimme viikon takaisen tunnin! tämä tunti oli siis kaksi viikkoa sitten!) vähemmän uljas musta ratsuni oli vitivalkoinen Pinja-poni. Tunnin aihe oli sama mitä tähänkin mennessä eli koulua ja... no en oikeasti muista mitä. Poneilla oli virtaa kuin pienessä kylässä, pakkasta tarpeeksi paljon syväjäädyttääkseen varpaani ja räkä valui pienessä nuhassa kuin parempikin Niagara. Tunti pidettiin kevyenä, nimittäin alkuravailujen jälkeen käsky kävi ottaa seis oikeassa kierroksessa (ehkä? myötäpäivään menevässä suunnassa kuitenkin) ja tulla satulasta alas. Väärältä puolelta. Sain kaverilta hänelle pieneksi jääneet topparatsastushousut lainaksi ja eivät kyllä olleet minullekaan sen sopivammat, mutta ajattelin, että menevät tämän yhden tunnin, koska tarvitsee vain yhden kerran kavuta satulaan.... Note to myself: älä ikinä sano ei ikinä. Niin tapahtuu kuitenkin. Väärältä puolelta alas meneminen vaati enemmän päänuppia kuin parhaat koulukiemurat ikinä. Lopputulos ei ollut kaunis; se oli lähinnä lysähtäminen maahan ja melkein en pysy pystyssä. Mutta oikeassa ilmatilassa kuitenkin. Seuraavaksi piti hölkätä maasta käsin kierros ympäri. Samaan kohtaan seis ja väärältä puolelta ylös! Väärältä puolelta alas meneminen oli jo lähellä ydinfysiikkaa, mutta tämä lähenteli jo kvanttifysiikin indeterminismiä (oikeasti, yritin jopa vakuuttavasti etsiä Wikipediasta tarpeeksi vaikeankuuloista termiä tähän ja tuossa oli kaikki mihin kykenin!) eli siis hyvin hankalaa. Ja paljon lihaksia vaativaa; ei minun oikealta puolelta nousukaan ole oikein hienon ja hallitun näköistä olemattomilla lihaksilla, joten voitte vain kuvitella minkä näköistä tämä sitten oli. Ei kaunista.
Tätä harrastettiin muutaman kerran, kera kentän ympärikävelyiden ja hölkäten. Tarkoitus oli ehkäistä varpaiden yms ruumiinosien syväjäätymistä ja se kyllä auttoikin ihan hyvin, ei ollut ihan kamalan kylmä. Ja voin tässä vaiheessa jälleen todeta, että ei mitään hajua mitä me tehtiin, tehtävinä yms... Väistöjä nyt ainakin käynnissä molempiin suuntiin ja ne meni hyvin. Toiseen suuntaan kusi vähän; poni käveli vain vinossa eikä väistänyt pohjetta. Näin käy usein, mutta tämä poikkesi nyt sillä tavalla, että osasin korjata virheen! Eli sain kuin sainkin ponin väistämään loppuun asti. Korjaus tapahtui niinkin yksinkertaisesti kuin että suoristin ja aloitin uudestaan! Tämä lajihan tuntuu vaativan enemmänkin näitä fysiikan alojen tuntemista... Aloin vain nyt ihmettelemään, että miksi minulle käy niin usein, että hepat vain kävelee vinossa enkä tee sille mitään. Niitä pikkutonttuja, olisiko kellään sellaista, joka potkisi hereille?
Jossain vaiheessa ravasimme ihan vaan kevennellen ympäri kenttää. Pinja on vähän kompura jaloistaan ja tähän mennessä olen ihan hyvin onnistunut pelastamaan ponia lentämästä turvalleen. NOH ilmeisesti senkin on joskus tapahduttava, nimittäin poni kompastui uran vieressä olevaan kuoppaan, kaula hävisi omien silmien edestä ja koko etupää vallan lyhistyi. Koska ei ollut pikkutonttua potkimassa hereille, minulla oli ohjat hippasen liian pitkinä ja pidin höllästi kiinni, niin se olikin sitten menoa. Ajattelin muistaakseni että joo, voisinhan mä täällä pysyä, mutta jotenkin sain sellaisen päähäni, että poni menee kuperkeikan/kaatuu jalkani päälle/tms ja pian löysin itseni joko tahallisesti itse järkeiltyä niin tai ihan vaan tahattomasti lumipenkasta. Taas. Poni oli kuitenkin ok ja minäkin, minulla vain jäi jalka ikävästi jumiin jalustimeen ja vaikka ponilla ei ollut aikomustakaan liikkua ja pystyssäkin jo siinä vaiheessa pysyi, niin sellainen "oooumaaigaadaapuakohtalähteeiiiiikpakkoirtinyt!!". Siitäkin selvittiin tosin, joten no panic. Mr. O:lla oli muinoin "hauska" "tapa" tai sitten se oli vaan pakoeläimen pelkoa, mutta siis jonkun pudotessa lähteä ympäri kenttää täyttä laukkaa. Ei ollut kovin hauskan näköistä, kun ratsastaja oli siinä vaiheessa yleensä vielä jotenkin mukana.
Ainiin! Laukattiinhan me vähän! Kaikki pätkät oli perus jeeeeeeee-lujaaaaaaaa, mutta ei kuitenkaan ihan mahdottoman lujaa. Ei mitään taidonnäytteitä siltikään. Jossain vaiheessa laukattiin taas niin, että laukataan edellä oleva kiinni ja minun edellä, aivan liki, lähti kaveri ponillansa menemään ja Pinja-höpsö olisi halunnut lähteä kanssa ja esitti pienet hauskat pukit. :') Nauratti vaan! Käänsin pienelle voltille ja se siitä. Samalla kierroksella se tosin esitti myöhemmin toisetkin taidonnäytteensä, mutta kuten sanottu, huvittavaa vain. Lopussa laukkasimme vielä pääty-ympyrällä uran sisäpuolella ja a) poni meni turhan lujaa b) minä en omista kääntävää ulkopohjetta c) uran sisäpuoli on hankala käsite. Minun tarvitsee ihan tosissaan opetella käyttämään ulkopohjetta laukassa! Kunnolla! Fiksusti! Niin että se toimii eikä tarvitse aina ihmetellä, kun ei laukkaympyrät onnistu. Laukassa ohjausta muutenkin. Ei se voi olla niin vaikeaa, eihän?!
Parit pienet ristikot otettiin myös ja Pinjalla oli vain hulvattoman hauskaa. Takapää vaan vajosi jonnekin syvälle kentän routaan, kun käänsin estettä kohti. :D Mietin vaan itse siinä kylmänrauhallisesti estettä lähestyessä "mikä vauhti? missä? en ole kuullutkaan. käyntivauhtihan tämä." Yli liideltiin muutaman kerran oikein tyylikkäästi ja kaveri oikein jälkeenpäin kehui, kuinka hypyt näyttivät hyviltä...! Myötäsin, pohkeet kiinni, keskivartalo enemmän takana kuin edessä, perse penkissä...!
Odotan siis enemmän kuin jännityksellä huomista. Täytyy vaan yrittää muistaa olla henkisesti hereillä, jota eräs opettajani lukiolla toistelee enemmän kuin tarpeeksi, ja kuunnella ohjeita. Ja miettiä itsekin mitä tekee ja mitä pitää tehdä. Ryhti, kädet, pohkeet kiinni aina, uskalla edetä laukassa, katse. Ulkopohje, kääntävät avut.... ja yrittäisi ymmärää kerrasta ohjeet. Niitä pikkutonttuja?
Tätä harrastettiin muutaman kerran, kera kentän ympärikävelyiden ja hölkäten. Tarkoitus oli ehkäistä varpaiden yms ruumiinosien syväjäätymistä ja se kyllä auttoikin ihan hyvin, ei ollut ihan kamalan kylmä. Ja voin tässä vaiheessa jälleen todeta, että ei mitään hajua mitä me tehtiin, tehtävinä yms... Väistöjä nyt ainakin käynnissä molempiin suuntiin ja ne meni hyvin. Toiseen suuntaan kusi vähän; poni käveli vain vinossa eikä väistänyt pohjetta. Näin käy usein, mutta tämä poikkesi nyt sillä tavalla, että osasin korjata virheen! Eli sain kuin sainkin ponin väistämään loppuun asti. Korjaus tapahtui niinkin yksinkertaisesti kuin että suoristin ja aloitin uudestaan! Tämä lajihan tuntuu vaativan enemmänkin näitä fysiikan alojen tuntemista... Aloin vain nyt ihmettelemään, että miksi minulle käy niin usein, että hepat vain kävelee vinossa enkä tee sille mitään. Niitä pikkutonttuja, olisiko kellään sellaista, joka potkisi hereille?
Jossain vaiheessa ravasimme ihan vaan kevennellen ympäri kenttää. Pinja on vähän kompura jaloistaan ja tähän mennessä olen ihan hyvin onnistunut pelastamaan ponia lentämästä turvalleen. NOH ilmeisesti senkin on joskus tapahduttava, nimittäin poni kompastui uran vieressä olevaan kuoppaan, kaula hävisi omien silmien edestä ja koko etupää vallan lyhistyi. Koska ei ollut pikkutonttua potkimassa hereille, minulla oli ohjat hippasen liian pitkinä ja pidin höllästi kiinni, niin se olikin sitten menoa. Ajattelin muistaakseni että joo, voisinhan mä täällä pysyä, mutta jotenkin sain sellaisen päähäni, että poni menee kuperkeikan/kaatuu jalkani päälle/tms ja pian löysin itseni joko tahallisesti itse järkeiltyä niin tai ihan vaan tahattomasti lumipenkasta. Taas. Poni oli kuitenkin ok ja minäkin, minulla vain jäi jalka ikävästi jumiin jalustimeen ja vaikka ponilla ei ollut aikomustakaan liikkua ja pystyssäkin jo siinä vaiheessa pysyi, niin sellainen "oooumaaigaadaapuakohtalähteeiiiiikpakkoirtinyt!!". Siitäkin selvittiin tosin, joten no panic. Mr. O:lla oli muinoin "hauska" "tapa" tai sitten se oli vaan pakoeläimen pelkoa, mutta siis jonkun pudotessa lähteä ympäri kenttää täyttä laukkaa. Ei ollut kovin hauskan näköistä, kun ratsastaja oli siinä vaiheessa yleensä vielä jotenkin mukana.
Ainiin! Laukattiinhan me vähän! Kaikki pätkät oli perus jeeeeeeee-lujaaaaaaaa, mutta ei kuitenkaan ihan mahdottoman lujaa. Ei mitään taidonnäytteitä siltikään. Jossain vaiheessa laukattiin taas niin, että laukataan edellä oleva kiinni ja minun edellä, aivan liki, lähti kaveri ponillansa menemään ja Pinja-höpsö olisi halunnut lähteä kanssa ja esitti pienet hauskat pukit. :') Nauratti vaan! Käänsin pienelle voltille ja se siitä. Samalla kierroksella se tosin esitti myöhemmin toisetkin taidonnäytteensä, mutta kuten sanottu, huvittavaa vain. Lopussa laukkasimme vielä pääty-ympyrällä uran sisäpuolella ja a) poni meni turhan lujaa b) minä en omista kääntävää ulkopohjetta c) uran sisäpuoli on hankala käsite. Minun tarvitsee ihan tosissaan opetella käyttämään ulkopohjetta laukassa! Kunnolla! Fiksusti! Niin että se toimii eikä tarvitse aina ihmetellä, kun ei laukkaympyrät onnistu. Laukassa ohjausta muutenkin. Ei se voi olla niin vaikeaa, eihän?!
Parit pienet ristikot otettiin myös ja Pinjalla oli vain hulvattoman hauskaa. Takapää vaan vajosi jonnekin syvälle kentän routaan, kun käänsin estettä kohti. :D Mietin vaan itse siinä kylmänrauhallisesti estettä lähestyessä "mikä vauhti? missä? en ole kuullutkaan. käyntivauhtihan tämä." Yli liideltiin muutaman kerran oikein tyylikkäästi ja kaveri oikein jälkeenpäin kehui, kuinka hypyt näyttivät hyviltä...! Myötäsin, pohkeet kiinni, keskivartalo enemmän takana kuin edessä, perse penkissä...!
Odotan siis enemmän kuin jännityksellä huomista. Täytyy vaan yrittää muistaa olla henkisesti hereillä, jota eräs opettajani lukiolla toistelee enemmän kuin tarpeeksi, ja kuunnella ohjeita. Ja miettiä itsekin mitä tekee ja mitä pitää tehdä. Ryhti, kädet, pohkeet kiinni aina, uskalla edetä laukassa, katse. Ulkopohje, kääntävät avut.... ja yrittäisi ymmärää kerrasta ohjeet. Niitä pikkutonttuja?
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Ostetaan minitonttu
Viimeisin tunti eli viime lauantain tunti oli kerrassaan mainio. Kokoonpano oli sama, vain minä ja kaveri oltiin paikalla ja se on melkoisen luksusta, kun on vain kaksi kentällä. Tällä kertaa uljas, hieno ja mahtava ratsuni oli tietenkin Mimmi, pikku kullanmuruhanipöö♥. Mimmillä mennessä en ole koskaan pettynyt! Mimmi on täydellinen! :) Tunnin aihe jälleen sama, koulua ja yhden pystyn hyppelyä. Hevoset olivat melkoisen pörheänä, kun eivät olleet hetkeen liikkuneet ja odotin mielenkiintoisia loikkia tai jotakin, mutta onneksi niiltä säästyttiin. Kerran Mimmi huomasi siellä samaisessa Hurjassa kulmassa jotain, kuin Amiikin viime kerralla, mutta ei onneksi ollut niin tyhmän pösilö kuin Amii.
Menimme ihan vaan kevyttä ravia ja kahdeksikkoa jälleen. Minun piti jälleen tajuta asettaa ja saada ne astukset oikeasti läpi. Ensin eivät menneet läpi ja sitten en vaan osannut. Kahdeksikko muuttui hyvin äkkiä sellaiseksi, että keskellä pysähdys 5 sek. ja päätyihin ympyrät. Pysähdykset oli hienoja! Kerran sain jopa kehuja, kun tuli tasapysähdys ja tämä saattoi toistua muutaman kerrankin. Jee! Kahdeksikon jälkeen tehtiin voltteja jokaiseen kulmaan. Piti olla tarkka. Tosi tarkka. Minä en ollut. Minun "volttini" alkoi kohdasta A ja päättyi kohtaan B. Asetuksia en tajunnut käyttää enkä myöskään sisäpohjetta, mitä sellaisella muka tekee häh?! Volttien koko oli myös ihan liian pieni tai ihan liian suuri, kerran sain oikeasti hyvän voltin aikaiseksi ja muut voltit olivat "melkein hyvä" tai sitten vaan superhuono. Mielenkiintoinen, uusi ja ehkä jopa joskus huomattu ongelma, kädet. Se, ettei hevosta käännetä kuten polkupyörää. Ulkokäsi ei liiku siinä missä sisäkäsi saattaa liikkua. Ulko-ohjan tueksikin tätä ilmeisesti kutsutaan. Monta kertaa olen tämän itseasiassa huomannut, että teen niin ihan huomaamatta. Ilmeisesti luulen, että hevosen on helpompi kääntyä, jos vähän myötään ulko-ohjasta. Eh? Tähän pitää kiinnittää huomiota, pitää harrastaa ankaraa mielen psyykkausta ja hokea jotakin sellaista mantraa kuin että "kädet pysyvät samassa kohdassa, kädet pysyvät samassa kohdassa, kädet..." Tai vaihtoehtoisesti jotain "älä liikuta käsiä". Ehkä vuorotellen voisi hokea kumpaakin.
Muutamat laukkapätkät otettiin niin, että laukattiin kaveri kiinni. Tässä vaiheessa sain uuden asian mietittäväksi jälleen, nimittäin niinkin ihmeellinen asia kuin puolipidäte (tai vaan pidäte?) istunnalla. Voooou. Jännää. Asia, jota olen ihmetellyt, että miten se oikeastaan toimii. Kaverilta kun olen kysynyt niin olen saanut vastaukseksi lähinnä "tiivistää vaan istuntaa" jaa, just, aha. Nyt sain jonkin näköisen alkeellisen ohjeen, että puristaa vaan pohkeet kiinni samalla, kun pidättää ohjalla. TÄTÄ jos jotakin pitää pohdiskella ja miettiä vähän enemmänkin ja myöskin harrastaa käytännössä lisää. Pidätin siis ohjalla, pidätin ainakin jotenkin istunnalla ja nostin laukan. Mitä tapahtuu....? Ravin kautta nousee laukka! Jee! Hidastaa piti jälleen istumalla kunnolla satulaan, pidätteillä ja ulko-ohjalla. Ainakin melkein meni niin kuin piti - reilummalla pidätteellä ohjalla viimeistään oltiin halutussa askellajissa.
Johonkin laukkapätkään tuli muutaman askeleen raville rikkominen. Samalla siinä päädyssä kyllä tapahtui jotain muutakin, en vieläkään tosin tiedä mitä, mutta ehkä jokin kiihdystys tai pomppu tai pelästyminen...? No, kuulemma, istuin hieman laukkaa vastaan ja pidätin vahingossa ohjilla. Ihan ymmärrettävää siis, että ravilla käytiin, mutta silti, miten mä olenkin niin hyvä tekemään asioita vahingossa?! Ja tuota laukkaa vastaan istumista olisi mielenkiintoista harjoitella lisää, sillä kun saisi askellajin vaihdettua hyvinkin nopeasti toiseen...
Hypättiin taas muutama koikkaloikka. Ensin este oli pieni ristikko, jota tultiin molemmista suunnista. En tainnut päästä näihin mokomiin maahankaivettuihin mukaan ollenkaan, myötäsin kyllä käsillä, mutta kaikki muu jäi jälkeen tai ainakin siltä se tuntui. Mimmikin taisi lähinnä astua sen yli enemmän kuin hyppäsi. Muutaman kerran laukassa ja minä vähän haaveilin taas ja menin ihan surutta ohi ja sen jälkeen Mimmikin rupesi vaan pelleilemään... Harkitsen oikeasti jonkun pienen tontun hankkimista tuohon olkapäälle ratsastuksen ajaksi, joka voisi aina silloin tällöin vaikka lyödä tai potkaista lujaa niin, että palautuisin maanpinnalle. Ehkä myös kuulolaitteen hankinta olisi järkevää, jos nimittäin tajuaisin ohjeen niin sitten en kuule, vaikka karjuttaisiin enemmän kuin lujaa. No mutta, sittenpähän VÄHÄN nostettiin! Este oli ainakin 70, ehkä jopa 80, jos olisi lumen alta kaivanut estettä. Eka hyppy ookoo. Roikuin harjassa ja selvisin ainakin esteen toiselle puolelle. Hypättiin muutaman kerran ja eräällä kerralla kolisteltiin kaikki alas ja sitten se VÄHÄN erilainen hyppy. Tulin tätä siis ravissa koko ajan ja sitten se höpsö poni pomppasi VÄHÄN korkealta. En edes tajunnut sitä siinä, mietin vaan että ompa omituinen hyppy ja ihan kuin se hyppy olisi jotenkin pysähtyny ("mitä kaikkea sitä ehtiikään yhden hypyn aikana miettiä"), mutta kaveri valisti jälkeen päin, että se mokoma hyppäsi ainakin 30cm ilmavaralla! Ja miten se hyppy oli näyttänyt hyvältä! Jee!?
Lopuksi tai sitten se taisi olla ennen hyppyjä, mentiin sellaista kiemuraa pitkillä sivuilla. Heti kun käännyttiin yhteen suuntaan, käännyttiin takasin. Näin jatkettiin muutaman kerran. Se jos mikä oli mielenkiintoista! Joskin minulla taas ymmärtämisen vaikeuksia, mutta ei niistä sen enempää, minitontulle olisi ollut jälleen käyttöä..... Tunti siis oli erinomainen. Paljon epäonnistumisia, mutta vielä enemmän onnistumisia ja paljon uuden oppimista. Näitä uusia juttuja pitää miettiä. Pohtia, miettiä, ajatella, harrastaa aivotoiminnallisia työtä, miksi sitä nyt kutsutaankin, mutta tuli varmaan selväksi.
Menimme ihan vaan kevyttä ravia ja kahdeksikkoa jälleen. Minun piti jälleen tajuta asettaa ja saada ne astukset oikeasti läpi. Ensin eivät menneet läpi ja sitten en vaan osannut. Kahdeksikko muuttui hyvin äkkiä sellaiseksi, että keskellä pysähdys 5 sek. ja päätyihin ympyrät. Pysähdykset oli hienoja! Kerran sain jopa kehuja, kun tuli tasapysähdys ja tämä saattoi toistua muutaman kerrankin. Jee! Kahdeksikon jälkeen tehtiin voltteja jokaiseen kulmaan. Piti olla tarkka. Tosi tarkka. Minä en ollut. Minun "volttini" alkoi kohdasta A ja päättyi kohtaan B. Asetuksia en tajunnut käyttää enkä myöskään sisäpohjetta, mitä sellaisella muka tekee häh?! Volttien koko oli myös ihan liian pieni tai ihan liian suuri, kerran sain oikeasti hyvän voltin aikaiseksi ja muut voltit olivat "melkein hyvä" tai sitten vaan superhuono. Mielenkiintoinen, uusi ja ehkä jopa joskus huomattu ongelma, kädet. Se, ettei hevosta käännetä kuten polkupyörää. Ulkokäsi ei liiku siinä missä sisäkäsi saattaa liikkua. Ulko-ohjan tueksikin tätä ilmeisesti kutsutaan. Monta kertaa olen tämän itseasiassa huomannut, että teen niin ihan huomaamatta. Ilmeisesti luulen, että hevosen on helpompi kääntyä, jos vähän myötään ulko-ohjasta. Eh? Tähän pitää kiinnittää huomiota, pitää harrastaa ankaraa mielen psyykkausta ja hokea jotakin sellaista mantraa kuin että "kädet pysyvät samassa kohdassa, kädet pysyvät samassa kohdassa, kädet..." Tai vaihtoehtoisesti jotain "älä liikuta käsiä". Ehkä vuorotellen voisi hokea kumpaakin.
Muutamat laukkapätkät otettiin niin, että laukattiin kaveri kiinni. Tässä vaiheessa sain uuden asian mietittäväksi jälleen, nimittäin niinkin ihmeellinen asia kuin puolipidäte (tai vaan pidäte?) istunnalla. Voooou. Jännää. Asia, jota olen ihmetellyt, että miten se oikeastaan toimii. Kaverilta kun olen kysynyt niin olen saanut vastaukseksi lähinnä "tiivistää vaan istuntaa" jaa, just, aha. Nyt sain jonkin näköisen alkeellisen ohjeen, että puristaa vaan pohkeet kiinni samalla, kun pidättää ohjalla. TÄTÄ jos jotakin pitää pohdiskella ja miettiä vähän enemmänkin ja myöskin harrastaa käytännössä lisää. Pidätin siis ohjalla, pidätin ainakin jotenkin istunnalla ja nostin laukan. Mitä tapahtuu....? Ravin kautta nousee laukka! Jee! Hidastaa piti jälleen istumalla kunnolla satulaan, pidätteillä ja ulko-ohjalla. Ainakin melkein meni niin kuin piti - reilummalla pidätteellä ohjalla viimeistään oltiin halutussa askellajissa.
Johonkin laukkapätkään tuli muutaman askeleen raville rikkominen. Samalla siinä päädyssä kyllä tapahtui jotain muutakin, en vieläkään tosin tiedä mitä, mutta ehkä jokin kiihdystys tai pomppu tai pelästyminen...? No, kuulemma, istuin hieman laukkaa vastaan ja pidätin vahingossa ohjilla. Ihan ymmärrettävää siis, että ravilla käytiin, mutta silti, miten mä olenkin niin hyvä tekemään asioita vahingossa?! Ja tuota laukkaa vastaan istumista olisi mielenkiintoista harjoitella lisää, sillä kun saisi askellajin vaihdettua hyvinkin nopeasti toiseen...
Hypättiin taas muutama koikkaloikka. Ensin este oli pieni ristikko, jota tultiin molemmista suunnista. En tainnut päästä näihin mokomiin maahankaivettuihin mukaan ollenkaan, myötäsin kyllä käsillä, mutta kaikki muu jäi jälkeen tai ainakin siltä se tuntui. Mimmikin taisi lähinnä astua sen yli enemmän kuin hyppäsi. Muutaman kerran laukassa ja minä vähän haaveilin taas ja menin ihan surutta ohi ja sen jälkeen Mimmikin rupesi vaan pelleilemään... Harkitsen oikeasti jonkun pienen tontun hankkimista tuohon olkapäälle ratsastuksen ajaksi, joka voisi aina silloin tällöin vaikka lyödä tai potkaista lujaa niin, että palautuisin maanpinnalle. Ehkä myös kuulolaitteen hankinta olisi järkevää, jos nimittäin tajuaisin ohjeen niin sitten en kuule, vaikka karjuttaisiin enemmän kuin lujaa. No mutta, sittenpähän VÄHÄN nostettiin! Este oli ainakin 70, ehkä jopa 80, jos olisi lumen alta kaivanut estettä. Eka hyppy ookoo. Roikuin harjassa ja selvisin ainakin esteen toiselle puolelle. Hypättiin muutaman kerran ja eräällä kerralla kolisteltiin kaikki alas ja sitten se VÄHÄN erilainen hyppy. Tulin tätä siis ravissa koko ajan ja sitten se höpsö poni pomppasi VÄHÄN korkealta. En edes tajunnut sitä siinä, mietin vaan että ompa omituinen hyppy ja ihan kuin se hyppy olisi jotenkin pysähtyny ("mitä kaikkea sitä ehtiikään yhden hypyn aikana miettiä"), mutta kaveri valisti jälkeen päin, että se mokoma hyppäsi ainakin 30cm ilmavaralla! Ja miten se hyppy oli näyttänyt hyvältä! Jee!?
Lopuksi tai sitten se taisi olla ennen hyppyjä, mentiin sellaista kiemuraa pitkillä sivuilla. Heti kun käännyttiin yhteen suuntaan, käännyttiin takasin. Näin jatkettiin muutaman kerran. Se jos mikä oli mielenkiintoista! Joskin minulla taas ymmärtämisen vaikeuksia, mutta ei niistä sen enempää, minitontulle olisi ollut jälleen käyttöä..... Tunti siis oli erinomainen. Paljon epäonnistumisia, mutta vielä enemmän onnistumisia ja paljon uuden oppimista. Näitä uusia juttuja pitää miettiä. Pohtia, miettiä, ajatella, harrastaa aivotoiminnallisia työtä, miksi sitä nyt kutsutaankin, mutta tuli varmaan selväksi.
tiistai 15. tammikuuta 2013
Maastopyrähdyksiä
Viikko sitten lauantaina toteutettiin "Joululahjamaasto". Vähän myöhässä, koska kukaan ei päässyt paikalle, kuin vasta silloin. Eihän se mitään haittaa, päinvastoin, oli mukavan kiireetöntä ja hauskaa. Ensin pidettiin normaali tunti kentällä, jotta arvon putet olisivat vähemmän tulta ja tappuraa ja se itse asiassa olikin erittäin fiksu veto. Tunnilla mentiin vain koulua, ei edes hypätty sitä yhtä pientä estettä. Suuri ja uljas ratsuni oli tällä kertaa vähemmän suuri ja uljas vaahtokarkkiponi - Amii. Olen ollut tällä jopa kaksi tai kolme kertaa aikaisemmin maastossa ja ne lenkit olivat yhtä tuskaa kumpainenkin, johtuen lähinnä omasta taidottomuudesta. Kaikki lenkit olivat vähän liian vauhdikkaita siihen aikaiseen taitoon nähden... Hengissä kuitenkin ollaan edelleen, joten ei niistä sen enempää.
Tunnilla juuei tehty mitään erikoista. Alkutunnista Amiista kuoriutui varsinainen Poni. Yksi kentän kulma oli Hurja. Tosi. Hurja. Ihan Hirveen pelottava. Ei siis voi kestää oumaihgaad. Vasemmassa kierroksessa kulmasta päästiin käynnissä ihan vaan Menemällä ohi. Ravissa ja oikeassa kierroksessa ei. Tehtiin kahdeksikkoa, asetukset ja kevennyksen vaihdot piti onnistua. No, me vähän keskusteltiin sinne kulmaan menemisestä. Oli Tosi hurjaa. Pari kertaa matkustin taas kyydissä vaan ja annoin ponin koukata sisäkautta. Pohkeet oikeasti Kiinni, asettaa sisälle ja sisäjalka vielä vähän enemmän kiinni. Vähän koukkasi edelleen - käännös heti pikkuriikkiselle voltille ja sinne kulmaan takasin. Jatkettiin kahdeksikkoa ja seuraavalla kerralla kulma olikin jo selätetty.
Paljon pysähdyksiä, ympyröitä ja voltteja. Laukkasimme kaikki kaksi tunnilla ollutta samalla ympyrällä ja Amii oli hieno! Laukat nousi kuin ajatuksella ja melkein pysyi ylläkin kuin ajatus. Muutama hassu rikko raville eikä ympyrät ollu varsinaisesti ympyröitä vaan niitä soikioita, joissa yksi sivu suora, mutta ei se haitannut, kun poni meni niin hienosti. Kaula kaarella ja kaikki. Joissakin nostoissa tuli joku ihmeellinen hassu pienenpieni pukki, mutta se oli vaan hauskaa. Vaikka toinen ratsu siinä ympyrällä vähän sekoilikin, niin ei se mitään sanonut. Hieno poni! Viimeksi joskus ennen joulua menin sillä viimeksi ja silloin se esitti hienoja pystyyn hyppimisiä ja kiljuntaa ja villiponimaisia eleitä ennen kuin pääsin edes selkään, nyt ei niistä tietoakaan. Laukkojen jälkeen vähän väistöä ja nekin meni hienosti, vaikka taisin hieman liiotellen johtaa. Pikkuhiljaa alan muistaa jo, miten ne avut menikään, edistystä jee?! Laukattiin vielä vähän toisella pääty-ympyrällä ja sitä ennen hölskyttiin harjoitusravissa. Niiin mukavaa ravia. Laukkasi jälleen tosi näppärästi eikä ollut mitään ongelmaa pitää sitä yllä monen monta ympyrää. Siinä vaiheessa, kun aloin miettiä että heeei täähän menee hyvin, niin tuli joku ravipätkä, mutta ei muuten.
Maaston vuoro. Vetäjä meni laittamaan hienoja laukkapyrähdyksiä tarhassa esitelleen Mimmin kuntoon ja käveltiin kaverin kanssa kentällä hetki. Kaverin ratsulle viritettiin sivuohjat ja minun villiponille viritettiin riimunnaru jarruksi. Ja hitsi miten hieno poni oli! Minä siedin joutua ponillani letkan viimeiseksi ja se oli kiiivaaa! Ei mitään tietoa villiponimaisesta vauhdista, vaan mentiin siedettävää vauhtia, jarru toimi eikä oltu edellä olevan hanurissa kiinni ja niin kivaa! Tarvottiin lumihangessa (joka on ratsastajalle aina yhtä inhottavaa), ravattiin paljon ja ne pari hassua laukkapätkää. Laukkapätkä mentiin ylämäkeen ja lujaa. Edellä meni sentään kaksi hevosenkokoista ja siinä vaiheessa jarru hetkellisesti katosi ja oltiin vääähän liikaa toisen hanurissa kiinni. Oli niiin mukava vaan katsella lumisia maisemia ja voisi olla miettimättä mitään. Muutaman - kerran jos toisen ja kolmannenkin kerran Amii otti omavapauden laukata edellä liian lujaa menevä kaveri kiinni, enkä minä sitä niin kauheasti estellyt... kun oli niin kivaa! Maastossa pystyn jostain syystä istumaan paljon paremmin laukassa kevyessä istunnassa, mistä se johtuu?! Kerran meinasi käydä jopa hassusti, kun ylitettiin jokin pieni oja, jossa vesi solisi ja Amii-parka taisi pelästyä sitä yhtäkkistä ääntä ja se teki ehkä jonkun pienen sivuloikan, jonka jälkeen makasin hetkellisesti kaulalla...? Hetken näin ihan suoraan silmien edessä, miten tipahdan sinne jorpakkoon ja poni jää tielle ihmettelemään. Matka onneksi jatkui ja loppumatka menikin oikein rauhallisesti. Kivaa se oli, mutta ei niin kivaa, että sitä voisi kauhean usein harrastaa...
Tunnilla juuei tehty mitään erikoista. Alkutunnista Amiista kuoriutui varsinainen Poni. Yksi kentän kulma oli Hurja. Tosi. Hurja. Ihan Hirveen pelottava. Ei siis voi kestää oumaihgaad. Vasemmassa kierroksessa kulmasta päästiin käynnissä ihan vaan Menemällä ohi. Ravissa ja oikeassa kierroksessa ei. Tehtiin kahdeksikkoa, asetukset ja kevennyksen vaihdot piti onnistua. No, me vähän keskusteltiin sinne kulmaan menemisestä. Oli Tosi hurjaa. Pari kertaa matkustin taas kyydissä vaan ja annoin ponin koukata sisäkautta. Pohkeet oikeasti Kiinni, asettaa sisälle ja sisäjalka vielä vähän enemmän kiinni. Vähän koukkasi edelleen - käännös heti pikkuriikkiselle voltille ja sinne kulmaan takasin. Jatkettiin kahdeksikkoa ja seuraavalla kerralla kulma olikin jo selätetty.
Paljon pysähdyksiä, ympyröitä ja voltteja. Laukkasimme kaikki kaksi tunnilla ollutta samalla ympyrällä ja Amii oli hieno! Laukat nousi kuin ajatuksella ja melkein pysyi ylläkin kuin ajatus. Muutama hassu rikko raville eikä ympyrät ollu varsinaisesti ympyröitä vaan niitä soikioita, joissa yksi sivu suora, mutta ei se haitannut, kun poni meni niin hienosti. Kaula kaarella ja kaikki. Joissakin nostoissa tuli joku ihmeellinen hassu pienenpieni pukki, mutta se oli vaan hauskaa. Vaikka toinen ratsu siinä ympyrällä vähän sekoilikin, niin ei se mitään sanonut. Hieno poni! Viimeksi joskus ennen joulua menin sillä viimeksi ja silloin se esitti hienoja pystyyn hyppimisiä ja kiljuntaa ja villiponimaisia eleitä ennen kuin pääsin edes selkään, nyt ei niistä tietoakaan. Laukkojen jälkeen vähän väistöä ja nekin meni hienosti, vaikka taisin hieman liiotellen johtaa. Pikkuhiljaa alan muistaa jo, miten ne avut menikään, edistystä jee?! Laukattiin vielä vähän toisella pääty-ympyrällä ja sitä ennen hölskyttiin harjoitusravissa. Niiin mukavaa ravia. Laukkasi jälleen tosi näppärästi eikä ollut mitään ongelmaa pitää sitä yllä monen monta ympyrää. Siinä vaiheessa, kun aloin miettiä että heeei täähän menee hyvin, niin tuli joku ravipätkä, mutta ei muuten.
Maaston vuoro. Vetäjä meni laittamaan hienoja laukkapyrähdyksiä tarhassa esitelleen Mimmin kuntoon ja käveltiin kaverin kanssa kentällä hetki. Kaverin ratsulle viritettiin sivuohjat ja minun villiponille viritettiin riimunnaru jarruksi. Ja hitsi miten hieno poni oli! Minä siedin joutua ponillani letkan viimeiseksi ja se oli kiiivaaa! Ei mitään tietoa villiponimaisesta vauhdista, vaan mentiin siedettävää vauhtia, jarru toimi eikä oltu edellä olevan hanurissa kiinni ja niin kivaa! Tarvottiin lumihangessa (joka on ratsastajalle aina yhtä inhottavaa), ravattiin paljon ja ne pari hassua laukkapätkää. Laukkapätkä mentiin ylämäkeen ja lujaa. Edellä meni sentään kaksi hevosenkokoista ja siinä vaiheessa jarru hetkellisesti katosi ja oltiin vääähän liikaa toisen hanurissa kiinni. Oli niiin mukava vaan katsella lumisia maisemia ja voisi olla miettimättä mitään. Muutaman - kerran jos toisen ja kolmannenkin kerran Amii otti omavapauden laukata edellä liian lujaa menevä kaveri kiinni, enkä minä sitä niin kauheasti estellyt... kun oli niin kivaa! Maastossa pystyn jostain syystä istumaan paljon paremmin laukassa kevyessä istunnassa, mistä se johtuu?! Kerran meinasi käydä jopa hassusti, kun ylitettiin jokin pieni oja, jossa vesi solisi ja Amii-parka taisi pelästyä sitä yhtäkkistä ääntä ja se teki ehkä jonkun pienen sivuloikan, jonka jälkeen makasin hetkellisesti kaulalla...? Hetken näin ihan suoraan silmien edessä, miten tipahdan sinne jorpakkoon ja poni jää tielle ihmettelemään. Matka onneksi jatkui ja loppumatka menikin oikein rauhallisesti. Kivaa se oli, mutta ei niin kivaa, että sitä voisi kauhean usein harrastaa...
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Lumi-, muta- vai mikä -vyöry?
Olen taas hyvin syvästi pahoillani hiljaselosta. Piti toivottaa hyvät joulut ja uudet vuodet teille kaikille kuudelle viidelle (varmasti oli kuusi kun viimeksi katsoin!) - mutta se vähän jäi. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille siis! Hiljaselolla on muitakin syitä toki, en ole viime kerran jälkeen - siis melkein kahteen kuukauteen - ollut kuin kolme tai neljä kertaa hevosen selässä ja nekin on ollut viimeisten kolmen viikon aikana. Jospa siis palataan kolmen KAHDEN, olen taas hieman muissa maailmoissa, viikon taa, kun joulustakaan ei ollut paljon aikaa...?
Silloin se oli, 29.12. tarkalleen, kun ainakin kuukauden mittainen ja tuskastuttava, minusta riippumaton tauko päättyi. Se oli se "hauska" kerta, kun menin neiti Hapannaamalla. Minulle ei kyllä pottuiltu juuri lainkaan, mutta olen nähnyt kun tämä hauska neiti on hampaat irvessä lähestymässä käsivartta harjatessa. Ihan hauska tapaushan tämä - viimeksi kesällä olen pienen maastolenkin sillä tehnyt ja sitä ennen kerran tunnilla ollut. Jostain syystä en löydä siitä mitään kirjoitusta, vaikka olen kyllä varma, että siitä OLEN kirjoittanut... No, siihen pääasiaan eli tuntiin. Kentällä on pidemmän aikaa ollut yksi hassu este, jota on hypelty aina tuntien päätteeksi muutaman kerran. Näin siis tälläkin kertaa, muuten mentiin koulua.
... jostain syystä, vartin tässä mietiskeltyäni, en muistakaan mitään, mitä olisimme tehneet?! Paljon ympyröitä ainakin, pysähdyksiä...? Muistan, kuinka ensimmäisen kerran käskettiin nostaa laukka - askellaji oli silloin käynti. Epäuskoisen katseen heitettyäni kentän keskelle, tein niin. Nostin käynnistä laukan. Ulkopohkeella, koska neiti on virolainen ja opetettu siihen. Mitä tapahtui? Kyllä, askellaji vaihtui ja vielä oikeaankin! Varmaan mukavin laukannosto ikinä, taisi siihen pari raviaskelta tulla, mutta silti. Laukassa istuminen oli mukavaa, se suunnilleen laukkaa siihen käynnin tahtiin ja se on jotain niin tasaista istuttavaa - nelitahtista? en tiedä, sivusta katsottuna näyttää vähän, mutta ei varmaan ihan. Laukkasimme kentän ympäri ja muutama ympyrä päätyyn - "ympyrä" minun tapauksessani eli lähinnä jokin soikionnäköinen, jossa on yksi sivu suora. Pieni omalaatuisuus on mielestäni näissäkin asioissa vain hyvästä.
Hypättiin pari hyppyä. Ei ollut korkea, ehkä 50cm, eikä se siitä tainnut noustakaan. Pari kertaa meni huti, kun en ollut itse ihan samassa maailmassa ja jäin haaveilemaan. Tai siis, pidin neidin onnettomasta ratsuharjan nysästä kiinni ja koitin pysyä kyydissä, joten se ohjaaminen jäi vähän toissijaiseksi. Ei se edes mennyt mitenkään hirveän lujaa, yli päästiin ja vielä muutaman kerrankin. SITTEN se "hauska" osuus. Neidin ravi on kamalaa. Ei ihan Mr. O:n tasoista, mutta melkein. Siellä pystyi hetken hytkymisen jälkeen jopa istumaan. Mentiin paljon harjoitusravia jalustimilla ja ympyröitä jne. Ensin neiti kulki pää taivaissa, kun minäkin olin vähän pää taivaissa. Mitä sitten tapahtuikaan?! Neiti EI kulkenut pää taivaissa vaan se meni sievästi hienosti kauniissa muodossa tai ainakin kaula kaarella! Ehkä ympyrän - puolen ympyrän verran - mutta silti. Itsekin saatoin istua hetkellisesti niinkuin kuuluu. Muuten meno olikin aika pomppimista, aika ajoin jännityin jostain kohtaa ja jos ei olisi ollut jalustimia, niin olisin pomppinut ulkopuolelta alas. Varmaan tosi kaunista.
Niistä jalustimista puheenollen - nyt tulee se oikea "hauska" osuus. Mitä tapahtuikaan tunnin loppupuolella? "Harjoitusravia, jalustimet pois!" Ei. Ei, ei, ei. Ei tullut mitään. Pari askelta. Käyntiin. Pari askelta - liian kovaa - IIK - käyntiin jollain ilveellä. Puristin vielä tosi fiksusti pohkeet kiinni kylkiin, pidin nysäharjasta kiinni joten ohjien käyttö oli hieman hankalaa. Sitten se tapahtui, mun meni tasapaino ihan kokonaan, tarrasin oikein ninjamaisella otteella kaulaan kiinni ja EI, se ei hidasta sittenkään ja mä VYÖRYIN sieltä alas... TAAS pelkästään sen takia, että harjoitusravia ilman jalustimia. Mä en ikinä opi, enhän? Onnistuin vielä vyörymään samaan kohtaan kuin tasan kaksi vuotta sitten, kun olin Pialla ensimmäisellä ratsastustunnilla ikinä. Samasta syystä. Jännää, eikö?
Silloin se oli, 29.12. tarkalleen, kun ainakin kuukauden mittainen ja tuskastuttava, minusta riippumaton tauko päättyi. Se oli se "hauska" kerta, kun menin neiti Hapannaamalla. Minulle ei kyllä pottuiltu juuri lainkaan, mutta olen nähnyt kun tämä hauska neiti on hampaat irvessä lähestymässä käsivartta harjatessa. Ihan hauska tapaushan tämä - viimeksi kesällä olen pienen maastolenkin sillä tehnyt ja sitä ennen kerran tunnilla ollut. Jostain syystä en löydä siitä mitään kirjoitusta, vaikka olen kyllä varma, että siitä OLEN kirjoittanut... No, siihen pääasiaan eli tuntiin. Kentällä on pidemmän aikaa ollut yksi hassu este, jota on hypelty aina tuntien päätteeksi muutaman kerran. Näin siis tälläkin kertaa, muuten mentiin koulua.
... jostain syystä, vartin tässä mietiskeltyäni, en muistakaan mitään, mitä olisimme tehneet?! Paljon ympyröitä ainakin, pysähdyksiä...? Muistan, kuinka ensimmäisen kerran käskettiin nostaa laukka - askellaji oli silloin käynti. Epäuskoisen katseen heitettyäni kentän keskelle, tein niin. Nostin käynnistä laukan. Ulkopohkeella, koska neiti on virolainen ja opetettu siihen. Mitä tapahtui? Kyllä, askellaji vaihtui ja vielä oikeaankin! Varmaan mukavin laukannosto ikinä, taisi siihen pari raviaskelta tulla, mutta silti. Laukassa istuminen oli mukavaa, se suunnilleen laukkaa siihen käynnin tahtiin ja se on jotain niin tasaista istuttavaa - nelitahtista? en tiedä, sivusta katsottuna näyttää vähän, mutta ei varmaan ihan. Laukkasimme kentän ympäri ja muutama ympyrä päätyyn - "ympyrä" minun tapauksessani eli lähinnä jokin soikionnäköinen, jossa on yksi sivu suora. Pieni omalaatuisuus on mielestäni näissäkin asioissa vain hyvästä.
Hypättiin pari hyppyä. Ei ollut korkea, ehkä 50cm, eikä se siitä tainnut noustakaan. Pari kertaa meni huti, kun en ollut itse ihan samassa maailmassa ja jäin haaveilemaan. Tai siis, pidin neidin onnettomasta ratsuharjan nysästä kiinni ja koitin pysyä kyydissä, joten se ohjaaminen jäi vähän toissijaiseksi. Ei se edes mennyt mitenkään hirveän lujaa, yli päästiin ja vielä muutaman kerrankin. SITTEN se "hauska" osuus. Neidin ravi on kamalaa. Ei ihan Mr. O:n tasoista, mutta melkein. Siellä pystyi hetken hytkymisen jälkeen jopa istumaan. Mentiin paljon harjoitusravia jalustimilla ja ympyröitä jne. Ensin neiti kulki pää taivaissa, kun minäkin olin vähän pää taivaissa. Mitä sitten tapahtuikaan?! Neiti EI kulkenut pää taivaissa vaan se meni sievästi hienosti kauniissa muodossa tai ainakin kaula kaarella! Ehkä ympyrän - puolen ympyrän verran - mutta silti. Itsekin saatoin istua hetkellisesti niinkuin kuuluu. Muuten meno olikin aika pomppimista, aika ajoin jännityin jostain kohtaa ja jos ei olisi ollut jalustimia, niin olisin pomppinut ulkopuolelta alas. Varmaan tosi kaunista.
Niistä jalustimista puheenollen - nyt tulee se oikea "hauska" osuus. Mitä tapahtuikaan tunnin loppupuolella? "Harjoitusravia, jalustimet pois!" Ei. Ei, ei, ei. Ei tullut mitään. Pari askelta. Käyntiin. Pari askelta - liian kovaa - IIK - käyntiin jollain ilveellä. Puristin vielä tosi fiksusti pohkeet kiinni kylkiin, pidin nysäharjasta kiinni joten ohjien käyttö oli hieman hankalaa. Sitten se tapahtui, mun meni tasapaino ihan kokonaan, tarrasin oikein ninjamaisella otteella kaulaan kiinni ja EI, se ei hidasta sittenkään ja mä VYÖRYIN sieltä alas... TAAS pelkästään sen takia, että harjoitusravia ilman jalustimia. Mä en ikinä opi, enhän? Onnistuin vielä vyörymään samaan kohtaan kuin tasan kaksi vuotta sitten, kun olin Pialla ensimmäisellä ratsastustunnilla ikinä. Samasta syystä. Jännää, eikö?
lauantai 24. marraskuuta 2012
Täydellisen upea laukanvaihto
Tänään matkalla tallille mietin, miten mun pitäisi varmaan kirjoittaa omaan kuvaukseen "tuleva gp-pro-erittäin-hyvä esteratsastaja, joka haaveilee voittoloimista kunhan vain ensin opettelee ratsastamaan" ja mietin muutenkin taas sitä, miten kaikki kisaradat onkaan niin lähellä, mutta niin kaukana. En tiedä onko se kunnianhimo vai se, että kaikki muutkin kisaa jotain, joten miksen minäkin joskus. No - onneksi sitten saavuttiin pian tallille ja kaikki ylimääräinen miettiminen jäi sikseen. Viime viikolla oltiin maastossa pitkästä aikaan. Meitä oli onneksi vetäjän lisäksi vain kaksi paikalla, joten se oli oikeinoikein rentouttavaa. Mimmi-kultamuru siunaantui ratsuksi silloin, ja voisin sanoa, että se oli parasta pitkään aikaan. Varmaan ensimmäinen hevonen, joka oikeasti kuunteli maastossa pidätteitä ja ne meni läpi - jopa laukassa. Oli kivaa oikeasti lauka rauhallisesti pitkin kivoja metsäteitä, ylä- ja alamäissä. Tuollaista kuin olisi täällä kotonakin - metsää, ylä- ja alamäkiä ja hyviä teitä. Mutta eih, täällä on tasaista kuin.... no täällä? Ei missään ole niin tasaista kuin täällä pellon keskellä.
Noniin sitten tähän päivään. Ratsuksi siunaantui taas pikkumussukkaihku-Mimmi ja voisin sanoa pari valittua sanaa pakkasukolle tai vastaavalle sää-abrakadapra -tyypille, kurakelit on ahterista. Niin vaan ahterista kuin olla ja voi. Hevosten kintut on kaulaan asti kurassa ja sitä ei sitten saa millään ilveelläkään irti ja laita nyt sitten likaiseen jalkaan patjat ja pintelit - huoh. Tälläkin kerralla selvittiin kiroamisella ja manauksella, mutta eikö oikeasti pikku - HUOM - pikkupakkanen olisi ihan hyvä vaihtoehto pitkästä aikaa?
Tunnilla tehtiineitehty mitään erikoista. Käynnissä voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia. Sujui ihan fiksusti. Voltitkin tuntui pyöreiltä eikä niin soikeilta, kuin ne on viime aikoina tuntunut. Mimmi oli mukavan herkkä ja toimi sormipelillä pidätyksissä ja peruutuksissa. Ravissa samaa perusjuttua, voltteja, suunnanvaihdoksia, pysähdyksiä ja peruutuksia. Keskihalkaisijalla väistöt molempiin suuntiin. Oikealle meni toisella kerralla hyvin - kun tajusin pidättää oikealla ohjalla samalla kun vasen pohje pyysi. Ensimmäisellä kerralla ei vain voinut mennä kaaliin. Ongelma taitaa olla se, etten osaa pidättää samaan aikaan. Liikaa siis juttuja tehtäväksi samaan aikaan - vaikka naispuolinen olenkin NIIN... yritä nyt sitten vasen pohje takana pyytää, oikea pohje edessä pyytää vuorotellen ja samaan aikaan asettaa vasemmalle ja johtaa JA pidättää oikealla - vielä samaan aikaan vasemman pohkeen kanssa. Ihanan yksinkertaista, eikö? No, toisella kerralla tosiaan onnistui ja olin aika ylpeä, vielä kun ravissa tosiaan mentiin.
Toiseen suuntaan väistö kusi, en tiedä mitä, mutta jokin kusi aika hyvällä menestyksellä - taidettin ilmeisesti juosta pää vinossa eteenpäin. No, ei se mitään. Mimmi kulki kivasti eteen, varsinkin kun se oli se mun tehtävä jälleen - eteeneteeneteen. Istuminen ja keventäminen lörähtää yleensä siinä hyvässä temmossa ja jalat ja kädet ja kaikki heiluu. Näin myös tällä kertaa, tai en tiedä, ainakin tuntui siltä. Mimmi on vielä niin hurjan kapea otus ettei mahasta saa mitään tukea.
Laukassa oli kivaa. Laukka nousi kivasti - ensin pääty-ympyrällä pari kierrosta, sitten koko rata leikkaa ja ennen kulmaa olisi pitänyt tehdä sujuva laukanvaihto - näin jo mielessäni, miten se olisi ollut sujuva, lennossa tehty ja hieno. Oikeasti se meni niin, että unohdin pidättää kunnolla ja vaihdoin vaan jalkojen paikat ja sitten kun tajusin pidättää, niin tipautti raville ja ehkä vasta viiden askeleen jälkeen uusi laukka. No, ainakin laukka vaihtui. En tosin edes tiedä, vaihtaako Mimmi lennossa. Voisi joskus koittaa. Tai sitten ei. Laukanvaihtoyrityksen jälkeen voltti ja täyskaarto ja samaan suuntaan kuin muut. Sitten laukattiin taas kaikki ja se oli hurjan kivaa. Mimmi laukkasi ensimmäiset viisi askelta mukavan rauhallisesti, sitten se vähitellen kiiiiiiiihdytti ja teki sen varmaan jokaisella pitkällä sivulla. En tiedä, enkö osaa pidättää tarpeeksi vai istua tarpeeksi vai mikä ihme, kun en ole varmaan saannut yhtäkään ponia laukkaamaan fiksusti kasassa kiihdyttelemättä. No, kai minä olen, mutta siltä tuntuu. Ongelma on siis se, että esim kulmaan tullessa en pysy enää kiinni satulassa, en tiedä, yritänkö hidastaa jotenkin mystisesti ottamalla jalustimille painoa vai mikä kumma on........ no, suurimman osan aikaa taisin istua ihan hyvin. Kai. Kivaa se ainakin oli.
Lopuksi hypättiin yhtä pientä pystyä muutaman kerran ja se oli hurjan kivaa. Ensimmäinen hyppy taisi olla onnistunut, oikein tunsin, miten jalat pysyivät kohdillaan, en sukeltanut, myötäsin silti, ei alastulo kussut. Täydellinen. Toinen hyppy oli melkein samanlainen. Kolmas hyppy oli 10cm korkeampi (70?) ja siinä sitten jo vähän kusi ainakin alastulo, hyppäsinkö itse liian aikaisin tai jäin jälkeen, en tiedä. Kivaaaa se oli. Tunnin jälkeen olinkin yhtä hymyä, kun oli niiiin kivaa. Haluuun hypätä enemmänkin! Tämä koulutuntien vääntö on kyllä tehnyt varmaan ihan hyvää ja sitten kun päästään oikeasti taas hyppäämään, niin toivottavasti näkyy jotain positiivista muutosta. En tiedä mitä, mutta jotain. Varmuutta. Kasassa pysymisiä. Jotain.
Ensi viikolla olisi tiedossa taas maastoreissua ja esitin toivomukseni kullanmurulle. Se oli niiiiiiin mukavan turvallinen viimeksi, joten.... jooko :)))
Noniin sitten tähän päivään. Ratsuksi siunaantui taas pikkumussukkaihku-Mimmi ja voisin sanoa pari valittua sanaa pakkasukolle tai vastaavalle sää-abrakadapra -tyypille, kurakelit on ahterista. Niin vaan ahterista kuin olla ja voi. Hevosten kintut on kaulaan asti kurassa ja sitä ei sitten saa millään ilveelläkään irti ja laita nyt sitten likaiseen jalkaan patjat ja pintelit - huoh. Tälläkin kerralla selvittiin kiroamisella ja manauksella, mutta eikö oikeasti pikku - HUOM - pikkupakkanen olisi ihan hyvä vaihtoehto pitkästä aikaa?
Tunnilla tehtiineitehty mitään erikoista. Käynnissä voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia. Sujui ihan fiksusti. Voltitkin tuntui pyöreiltä eikä niin soikeilta, kuin ne on viime aikoina tuntunut. Mimmi oli mukavan herkkä ja toimi sormipelillä pidätyksissä ja peruutuksissa. Ravissa samaa perusjuttua, voltteja, suunnanvaihdoksia, pysähdyksiä ja peruutuksia. Keskihalkaisijalla väistöt molempiin suuntiin. Oikealle meni toisella kerralla hyvin - kun tajusin pidättää oikealla ohjalla samalla kun vasen pohje pyysi. Ensimmäisellä kerralla ei vain voinut mennä kaaliin. Ongelma taitaa olla se, etten osaa pidättää samaan aikaan. Liikaa siis juttuja tehtäväksi samaan aikaan - vaikka naispuolinen olenkin NIIN... yritä nyt sitten vasen pohje takana pyytää, oikea pohje edessä pyytää vuorotellen ja samaan aikaan asettaa vasemmalle ja johtaa JA pidättää oikealla - vielä samaan aikaan vasemman pohkeen kanssa. Ihanan yksinkertaista, eikö? No, toisella kerralla tosiaan onnistui ja olin aika ylpeä, vielä kun ravissa tosiaan mentiin.
Toiseen suuntaan väistö kusi, en tiedä mitä, mutta jokin kusi aika hyvällä menestyksellä - taidettin ilmeisesti juosta pää vinossa eteenpäin. No, ei se mitään. Mimmi kulki kivasti eteen, varsinkin kun se oli se mun tehtävä jälleen - eteeneteeneteen. Istuminen ja keventäminen lörähtää yleensä siinä hyvässä temmossa ja jalat ja kädet ja kaikki heiluu. Näin myös tällä kertaa, tai en tiedä, ainakin tuntui siltä. Mimmi on vielä niin hurjan kapea otus ettei mahasta saa mitään tukea.
Laukassa oli kivaa. Laukka nousi kivasti - ensin pääty-ympyrällä pari kierrosta, sitten koko rata leikkaa ja ennen kulmaa olisi pitänyt tehdä sujuva laukanvaihto - näin jo mielessäni, miten se olisi ollut sujuva, lennossa tehty ja hieno. Oikeasti se meni niin, että unohdin pidättää kunnolla ja vaihdoin vaan jalkojen paikat ja sitten kun tajusin pidättää, niin tipautti raville ja ehkä vasta viiden askeleen jälkeen uusi laukka. No, ainakin laukka vaihtui. En tosin edes tiedä, vaihtaako Mimmi lennossa. Voisi joskus koittaa. Tai sitten ei. Laukanvaihtoyrityksen jälkeen voltti ja täyskaarto ja samaan suuntaan kuin muut. Sitten laukattiin taas kaikki ja se oli hurjan kivaa. Mimmi laukkasi ensimmäiset viisi askelta mukavan rauhallisesti, sitten se vähitellen kiiiiiiiihdytti ja teki sen varmaan jokaisella pitkällä sivulla. En tiedä, enkö osaa pidättää tarpeeksi vai istua tarpeeksi vai mikä ihme, kun en ole varmaan saannut yhtäkään ponia laukkaamaan fiksusti kasassa kiihdyttelemättä. No, kai minä olen, mutta siltä tuntuu. Ongelma on siis se, että esim kulmaan tullessa en pysy enää kiinni satulassa, en tiedä, yritänkö hidastaa jotenkin mystisesti ottamalla jalustimille painoa vai mikä kumma on........ no, suurimman osan aikaa taisin istua ihan hyvin. Kai. Kivaa se ainakin oli.
Lopuksi hypättiin yhtä pientä pystyä muutaman kerran ja se oli hurjan kivaa. Ensimmäinen hyppy taisi olla onnistunut, oikein tunsin, miten jalat pysyivät kohdillaan, en sukeltanut, myötäsin silti, ei alastulo kussut. Täydellinen. Toinen hyppy oli melkein samanlainen. Kolmas hyppy oli 10cm korkeampi (70?) ja siinä sitten jo vähän kusi ainakin alastulo, hyppäsinkö itse liian aikaisin tai jäin jälkeen, en tiedä. Kivaaaa se oli. Tunnin jälkeen olinkin yhtä hymyä, kun oli niiiin kivaa. Haluuun hypätä enemmänkin! Tämä koulutuntien vääntö on kyllä tehnyt varmaan ihan hyvää ja sitten kun päästään oikeasti taas hyppäämään, niin toivottavasti näkyy jotain positiivista muutosta. En tiedä mitä, mutta jotain. Varmuutta. Kasassa pysymisiä. Jotain.
Ensi viikolla olisi tiedossa taas maastoreissua ja esitin toivomukseni kullanmurulle. Se oli niiiiiiin mukavan turvallinen viimeksi, joten.... jooko :)))
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Kirjoituskyvyttömyys
Olen ollut häpeällisen laiska tekemään raportteja ratsastuksesta, eikä jostain syystä vieläkään oikein inspiroi. Joko ei ollenkaan ole aikaa tai yhdessä vaiheessa olin varmaan kuukauden pääsemättä tunnille ja sitten... no sitten ei ole kyllä ollut mitään kerrottavaakaan. Tai olisi, siitä The Ratsastuskoulun Ratsastustunnista voisi vääntää vaikka millä mitalla, mutta olen yrittänyt ja onnistunutkin hyvällä menestyksellä unohtamaan sen. Jossain vaiheessa blogista hävisi yksi lukija, jota en yhtään ihmettele, mutta nyt teitä on tullut kaksi lisää (MIKSI?!!) ja ilmeisesti jotain anonyymejäkin on. Tervetulotoivotukset heille!
Voisin muutaman sanasen muistella kuitenkin sitä ratsastuskoulun tuntia. Olimme siis muutaman kaverin kanssa toivoneet estetuntia ja sitähän me saimme - ainakin ajatuksen hyppäämisestä saimme. Meitä oli tunnilla viisi ja jokaisella alla hienoja (tai vähemmän hienoja...) suomenhevosia. No ei, on ne ihan jees, vaikkei ihan lemppareihin kuulukaan. Minun ratsuni oli eräs 16v tamma, 159cm näyttäisi löytyvän säkää ja oikein vaan niin perus suomalaisen näköinen kuin olla ja voi. Olen tällä jonkun käyntilenkin joskus mennyt, kun olin ko. tallilla TET:ssä.
Tunti aloitettiin itsenäisellä verkalla ravissa - tein paljon ympyröitä ja yritin saada sitä edes jotenkin päin liikkumaan eteen. Laiskalta ja kovasuiselta (siis todella kovasuiselta, kun melkein sain kuolainrenkaista pitää kiinni ja silti huomautettiin, että liian löysät ohjat...) se vaikutti, mutta pohkeista toimi ihan hyvin. Tunnin tehtäviä meillä oli kaksi - olisi ollut varmaan enemmänkin, mutta kaikilla meni tehtävissä vähän aikaa. Ensimminen oli se, että keskiympyrällä laukattiin ja toisella puolella ympyrää oli muutama puomi ja joku maahankaivettu este. Piti saada tietty määrä askelia sinne väliin. NO me kuin yritettiin lähestyä niitä puomeja, kunhan olin pitkän etsinnän jälkeen löytänyt laukan jostain, niin mokoma lurjus hidasti. Hidasti hidasti ja hidasti ja pysähtyi. Tottumaton ja näemmä liian hyvillä hevosilla ratsastanut minä yritin pohkeilla eteenpäin (pitäisi kai sanoa potkia koska sitä se oli...), mutta annettiin kouluraippa ja sitä piti käyttää. Pah. Monta, siis tosi monta kertaa se mokoma lurjus venkuroi, meni joko ulkoa väkisin ohi vaikka kaivoin ulkopuolelta kantapäällä syvälle ja sama sisäpuolelta. Kerran me muistaakseni päästiin se oikeilla askelilla yli.
Seuraavaksi pääty-ympyrällä oli pari maahankaivettua pystyä. Piti taas askelia sovittaa väliin. Taas se mokoma aloitti sen venkuroinnin muutama metri ennen sarjaa. Jossain vaiheessa keräsin viimeiset tahdonrippeeni ja otin raipan ja läiskäsin ja sittepähän muuten mentiin eikä meinattu pari kertaa tultiin jopa hyvällä menestyksellä. "Ota harjasta kii!" ai miks? tommosella? ootko tosissas? No joo - eihän se opettaja sitä tiennyt kuinka hyvä olen alas tulemaan.
Ratsastuskoulun ratsastustunti ei siis varsinaisesti vakuuttanut. Toisaalta se myös palautti maanpinnalle - pitää opetella ratsastamaan nätisti kaikenlaisia hevosia, oli ne sitten herkkiä kilpureita tai ratsastuskoulun vähemmän herkkiä malleja. Tajusin vasta tunnin loputtua, miten Tirpua olisi ehkä voinut saada toimimaan ja se vähän harmitti. Olisi pitänyt käyttää sitä raippaa oikeassa kohdassa - toisaalta en yhtään pidä siitä, että hevosen saa toimimaan vain raipalla. Mutta ei siinä vielä kaikki - mielestäni opettajakaan ei ollut parhaasta päästä - minä olen tottunut saamaan jatkuvalla syötöllä ohjeita enkä kuuntelemaan hiljaisia hetkiä. Pointsit siis taas omalle opettajalle!
Muistaakseni menimme saman viikon sunnuntaina vielä omalle tallille tunnille. Muistaakseni silloin myös satoi kuin saavista, emmekä tehneet muuta kuin pyörimme pääty-ympyrällä. Menin Mr. O:lla eli hienolla mustalla ruunalla. Rats.opettaja oli vähän viime aikoina ratsastellut sillä ja oh! Se oli suorastaan pelottavan herkkä! Muistan, kuinka ympyrän kulamassa (okei, ympyrässä ei pitäisi olla kulmia? toisessa päädyssä? jossain?) epähuomiossa johdin vähän sisälle ja väähän hipaisin toiselta puolelta pohkeella, niin tuli niin hienoa väistöä että. O:lla oli ilmeisesti selkä vähän jumissa tms, joten minä sain thankgod keventää koko ajan. Minun piti keskittyä olemaan rento, keventämään rennosti, hitaasti ja pitämään käsi hiljaa. O sai venyä eteen-alas joten pidin kai käytännössä ohjien päästä kiinni. Ja voi että se meni hienosti! Verrattuna siihen Tirpuun, vaaaaaau! Nousin taas ylös pilvilinnoihin siihen ajatukseen, että osaan ratsastaa. Se oli hienoa!
Taidan jatkaa myöhemmin juttuja ja yrittää muistella muita tunteja mitä tässä on nyt ollut. Ensi tiistaina kutsuu taas se niin kuuluisa ratsastuskoulu, mutta tällä kertaa ihka oikean valmennuksen muodossa! Opettaja on siis eri, joku superhypermegaPRO-koulutuuppari-valmentaja. Hää on viel joku istuntapainoitteinen. Mennään samalla porukalla, kaverien kesken. Kolme meitä tosin vaan tällä kertaa. Eikä maksa kuin kolmekymppiä?!! Jos kerran elämässä sitten vaan...
Voisin muutaman sanasen muistella kuitenkin sitä ratsastuskoulun tuntia. Olimme siis muutaman kaverin kanssa toivoneet estetuntia ja sitähän me saimme - ainakin ajatuksen hyppäämisestä saimme. Meitä oli tunnilla viisi ja jokaisella alla hienoja (tai vähemmän hienoja...) suomenhevosia. No ei, on ne ihan jees, vaikkei ihan lemppareihin kuulukaan. Minun ratsuni oli eräs 16v tamma, 159cm näyttäisi löytyvän säkää ja oikein vaan niin perus suomalaisen näköinen kuin olla ja voi. Olen tällä jonkun käyntilenkin joskus mennyt, kun olin ko. tallilla TET:ssä.
Tunti aloitettiin itsenäisellä verkalla ravissa - tein paljon ympyröitä ja yritin saada sitä edes jotenkin päin liikkumaan eteen. Laiskalta ja kovasuiselta (siis todella kovasuiselta, kun melkein sain kuolainrenkaista pitää kiinni ja silti huomautettiin, että liian löysät ohjat...) se vaikutti, mutta pohkeista toimi ihan hyvin. Tunnin tehtäviä meillä oli kaksi - olisi ollut varmaan enemmänkin, mutta kaikilla meni tehtävissä vähän aikaa. Ensimminen oli se, että keskiympyrällä laukattiin ja toisella puolella ympyrää oli muutama puomi ja joku maahankaivettu este. Piti saada tietty määrä askelia sinne väliin. NO me kuin yritettiin lähestyä niitä puomeja, kunhan olin pitkän etsinnän jälkeen löytänyt laukan jostain, niin mokoma lurjus hidasti. Hidasti hidasti ja hidasti ja pysähtyi. Tottumaton ja näemmä liian hyvillä hevosilla ratsastanut minä yritin pohkeilla eteenpäin (pitäisi kai sanoa potkia koska sitä se oli...), mutta annettiin kouluraippa ja sitä piti käyttää. Pah. Monta, siis tosi monta kertaa se mokoma lurjus venkuroi, meni joko ulkoa väkisin ohi vaikka kaivoin ulkopuolelta kantapäällä syvälle ja sama sisäpuolelta. Kerran me muistaakseni päästiin se oikeilla askelilla yli.
Seuraavaksi pääty-ympyrällä oli pari maahankaivettua pystyä. Piti taas askelia sovittaa väliin. Taas se mokoma aloitti sen venkuroinnin muutama metri ennen sarjaa. Jossain vaiheessa keräsin viimeiset tahdonrippeeni ja otin raipan ja läiskäsin ja sittepähän muuten mentiin eikä meinattu pari kertaa tultiin jopa hyvällä menestyksellä. "Ota harjasta kii!" ai miks? tommosella? ootko tosissas? No joo - eihän se opettaja sitä tiennyt kuinka hyvä olen alas tulemaan.
Ratsastuskoulun ratsastustunti ei siis varsinaisesti vakuuttanut. Toisaalta se myös palautti maanpinnalle - pitää opetella ratsastamaan nätisti kaikenlaisia hevosia, oli ne sitten herkkiä kilpureita tai ratsastuskoulun vähemmän herkkiä malleja. Tajusin vasta tunnin loputtua, miten Tirpua olisi ehkä voinut saada toimimaan ja se vähän harmitti. Olisi pitänyt käyttää sitä raippaa oikeassa kohdassa - toisaalta en yhtään pidä siitä, että hevosen saa toimimaan vain raipalla. Mutta ei siinä vielä kaikki - mielestäni opettajakaan ei ollut parhaasta päästä - minä olen tottunut saamaan jatkuvalla syötöllä ohjeita enkä kuuntelemaan hiljaisia hetkiä. Pointsit siis taas omalle opettajalle!
Muistaakseni menimme saman viikon sunnuntaina vielä omalle tallille tunnille. Muistaakseni silloin myös satoi kuin saavista, emmekä tehneet muuta kuin pyörimme pääty-ympyrällä. Menin Mr. O:lla eli hienolla mustalla ruunalla. Rats.opettaja oli vähän viime aikoina ratsastellut sillä ja oh! Se oli suorastaan pelottavan herkkä! Muistan, kuinka ympyrän kulamassa (okei, ympyrässä ei pitäisi olla kulmia? toisessa päädyssä? jossain?) epähuomiossa johdin vähän sisälle ja väähän hipaisin toiselta puolelta pohkeella, niin tuli niin hienoa väistöä että. O:lla oli ilmeisesti selkä vähän jumissa tms, joten minä sain thankgod keventää koko ajan. Minun piti keskittyä olemaan rento, keventämään rennosti, hitaasti ja pitämään käsi hiljaa. O sai venyä eteen-alas joten pidin kai käytännössä ohjien päästä kiinni. Ja voi että se meni hienosti! Verrattuna siihen Tirpuun, vaaaaaau! Nousin taas ylös pilvilinnoihin siihen ajatukseen, että osaan ratsastaa. Se oli hienoa!
Taidan jatkaa myöhemmin juttuja ja yrittää muistella muita tunteja mitä tässä on nyt ollut. Ensi tiistaina kutsuu taas se niin kuuluisa ratsastuskoulu, mutta tällä kertaa ihka oikean valmennuksen muodossa! Opettaja on siis eri, joku superhypermegaPRO-koulutuuppari-valmentaja. Hää on viel joku istuntapainoitteinen. Mennään samalla porukalla, kaverien kesken. Kolme meitä tosin vaan tällä kertaa. Eikä maksa kuin kolmekymppiä?!! Jos kerran elämässä sitten vaan...
tiistai 18. syyskuuta 2012
Lyötyhjää -otsikko
Uudet hepat on aina yhtä mielenkiintoisia. Aina hoidosta ratsastukseen - mielenkiintoista seurata harjatessa, että tuleeko hampaista, pysyykö paikoillaan, sättääkö, luimiiko, tuleeko kaviosta. Nostaako kaviot ja saako varusteet kunnialla päälle. Pieni jännitys siinä aina on, mutta onneksi keneltäkään ei toistaiseksi ole tullut kaviosta tai hampaista. Kyseessä tällä kertaa eräs, jopa hevosen kokoinen hevonen ja joka myös jää nimeltä mainitsettamattomaksi. Ihan hieno kuusi vuotias tamma, joka on kunnon peevee. Fiksu hoitaessa ja muutenkin näppärä. Tämä tamma on aina ollut sellainen ihmettelevä, mietiskelijä ja ympärilleen katselija. Ei mikään puhisija tai sättääjä, mutta omaa sellaisen erilaisen uteliaan ilmeen, kuin muut. Seurailin hänen ensimmäisiä viikkoja tallilla ja jo silloin, toki hieman hermostuneempana versiona, hän tykkäsi kovin katsella ympärilleen.
No - sitten vähän kiinnostavampaan eli itse tuntiin. Ihan perusjuttuja, ympyröitä ja voltteja käynnissä ennen kuin ravailtiin. En oikein tiennyt kuinka paljon ja kovaa olisin käyttänyt pohjetta, jäi koko tunniksi hieman hämäräksi, että kuinka herkkä tai tunnoton heppa oli. Ihan hyvin se kääntyi ja kerrankin voltit olivat pyöreän muotoisia enemmän kuin soikioita (tai neliöitä tai kolmioita). Tiedä sitten käytinkö vähän liikaa ohjaa. Ravi oli tosi hauskaa - kaveri oli sanonut, että tosi pehmeää kivaajee parasta, mutta että niiiin mukavasti istuttavaa niin en olisi uskonut. Tuntui löytyvän hyvä oma moottori, ei minun tarvinnut kertaakaan ajaa eteen tosissaan vaan muutaman kerran puoli-tosissaan huomauttaa, että älä hyydy. Tosi mukavan reipas ja eteenpäin pyrkivä. Neuvottiin pitämään vaan käsi hiljaa kevyesti paikoillaan ja pohkeet ookoo, niin sillä pärjää. Lisäksi sain kuulla tosi hauskoja juttuja, miten se voi heittää sellaisia pukkeja, ettei ole nähty - kuulemma korkealle ja kovaa. Tosi kivaa.
Ravailtiin harjotusravissa pitkät pätkät ja sain huomata vatsalihasten olemassa olon jälleen. Kulmissa olisin voinut asettaa enemmän, koska se on ihan vakio, että muistan ratsastaa vain sen yhden tietyn kulman ja muut unohdan. Lappu otsaan ehkä. Aloimme väistää ravissa keskeltä kenttää uralle - eka kerta kusi, kun en tiennyt miten olisin sen tehnyt, mutta toisella kerralla pääsin jyvälle. Sisäpohkeella vain työnnetään ja ulko-ohjalla johdetaan - kappas, se jopa onnistui ihan hyvin. Jollain kerralla tarjosin kovin ulkopohkeella väistämistä, mutta siitäpä nousi vain laukka - tässä vaiheessa sain kuulla niistä korkeista pukeista, joita en haluaisi kokea.
Toiseen suuntaan väistettiin niin, että tehtiin kaksi kulmaa - vähän niin kuin S-kirjaimen muotoinen kiemuramikälie, josta taas väistettiin uralle. Tämäkin muutaman kerran hyvä - kehitystä jee?! Uralle väistättämisen jälkeen tultiin kivaa tehtävää. Pieni, mitätön ristikko toisessa päädyssä. Muutama metri ennen estettä käännettiin ja siitä väistettiin estettä kohti ja yli. Ravissa tätä ensin oikeaan kierrokseen ja se meni ihan hyvin, paitsi se ensimmäinen kerta kun ei vaan voi tajuta mitä tehdään (mikseiköhän sitä ei voi katsoa edelliseltä menijältä mallia, niinpä...). Väistöt sujui tähän suuntaan ihan hyvin kaikki ja hypyt oli mukavan pieniä ja pehmeitä, esteen jälkeenkään ei tullut mitään sinkoamisia mihinkään suuntaan vaan se oli mukavan hallitun tuntuista. Toiseen suuntaan väistöt sen sijaan vähän meni ohi, useammalla kerralla vaihdettiinkin laukkaan ja mentiin omaa tehtävää sen sijaan, että olisi väistänyt. Tai sitten tultiin vähän vinossa. Mutta pikkuristikon hyppääminen oli ihan miten päin vaan kivaa.
Lopuksi jokainen laukkasi vuorollaan melkein koko kentän kokoista ympyrää. Muutama kerta pelkästään laukkaa ympäri ja sitten pari kertaa tultiin se pieni este, jonka jälkeen vaihdettiin suunta ja tehtiin hallittu laukanvaihto (or not) ja pari kertaa este. Jostain kumman syystä olin viimeinen tehtävän suorittaja ja muitakin kehotettiin varomaan, jos tulee jotain vähemmän hallittuja käännöksiä. Kummallista, perin kummallista... No, ensin en saanut millään vasenta laukkaa nousemaan - kaveri tosin oli varottanut, että siinä saattaa olla probleemaa. Tämähän nosti lähinnä ulkopohkeella, mutta jotenkin en osaa käyttää sitä... :D Muutamat kerrat hötkyteltiin tosihauskaa hienoa ravia, ennen kuin se lopulta nousi, vähän liikaa ajamalla, mutta minkäs teet. Ehkä olisin voinut vähän ronskimmin kaivertaa sitä pohjetta sinne kylkeen, koska en tosiaan ollut ihan varma, millaisesta pohkeesta saattaisi tulla hillittömän korkea ja kiva pukki. No - lopulta se sieltä nousi ja se oli oikein mukavaa istuttavaa. Muutama kierros ja sitten pari kertaa estettä, oli kivaa taas tulla hallitun tuntuisesti laukassa estettä - "estettä" - kun sai vaan lähinnä istua. Sitten se hallittu hieno laukanvaihto - tai sitten ei, koska ohje meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja olisin mennyt vielä kierroksen lisää. Tipautti joka tapauksessa tässä vaiheessa raville ja viime tingassa käänsin - sitten se hieno vaihto eli uusi laukka toiseen suuntaan. Tähän suuntaan nosto oli hieno, koska itse lähinnä ajattelin ulkopohkeen siirtoa ja sitten se jo nosti. Neuvoksi sain pitää sisäkättä (tai sisäohjaa, miten vain...) ylhäällä ja laskea ulko-ohjaa alemmas. Sisäkäden juttu oli ihan tuttu juttu, mutta se yllätti, kun laskin vähän sitä ulko-ohjaa niin laukan vauhti hidastui huomattavasti mukavempaan tahtiin. Mielenkiintoinen juttu. Sama juttu tultiin, pari kertaa pikkueste. Jostain syystä tipautti raville aina siinä vaiheessa, kun käänsin esteelle, mutta nosti heti käännöksen jälkeen ja laukassa esteelle. Lopuksi vielä vähän ravailua.
Kiva tunti taas. Uusi hevostuttavuus oli kiva ja tunnin aiheet kivoja ja hyödyllisiä - toki aina parannettavaa löytyy, mutta näinkin oikein hyvä. Näillä eväillä - yök-mikä-sanonta, on hyvä mennä huomenna (tai siis tänään, tiistaina) Oikean Ratsastuskoulun (no ei, SRL:n hyväksymä harrastetalli) ratsastustunnille, saa nähdä mitä tulee. Tunnilla kaikki tuttuja (paitsi yksi, sinä syntinen kuka olet ja kuinka uskallat tulla meidän varaamalle "kaveri"tunnille?!) ja hyppäämistä toivottiin porukalla. Heh, mitäköhän sitä oikeilla "tuntsareilla" tunnista tulee.. :D
No - sitten vähän kiinnostavampaan eli itse tuntiin. Ihan perusjuttuja, ympyröitä ja voltteja käynnissä ennen kuin ravailtiin. En oikein tiennyt kuinka paljon ja kovaa olisin käyttänyt pohjetta, jäi koko tunniksi hieman hämäräksi, että kuinka herkkä tai tunnoton heppa oli. Ihan hyvin se kääntyi ja kerrankin voltit olivat pyöreän muotoisia enemmän kuin soikioita (tai neliöitä tai kolmioita). Tiedä sitten käytinkö vähän liikaa ohjaa. Ravi oli tosi hauskaa - kaveri oli sanonut, että tosi pehmeää kivaajee parasta, mutta että niiiin mukavasti istuttavaa niin en olisi uskonut. Tuntui löytyvän hyvä oma moottori, ei minun tarvinnut kertaakaan ajaa eteen tosissaan vaan muutaman kerran puoli-tosissaan huomauttaa, että älä hyydy. Tosi mukavan reipas ja eteenpäin pyrkivä. Neuvottiin pitämään vaan käsi hiljaa kevyesti paikoillaan ja pohkeet ookoo, niin sillä pärjää. Lisäksi sain kuulla tosi hauskoja juttuja, miten se voi heittää sellaisia pukkeja, ettei ole nähty - kuulemma korkealle ja kovaa. Tosi kivaa.
Ravailtiin harjotusravissa pitkät pätkät ja sain huomata vatsalihasten olemassa olon jälleen. Kulmissa olisin voinut asettaa enemmän, koska se on ihan vakio, että muistan ratsastaa vain sen yhden tietyn kulman ja muut unohdan. Lappu otsaan ehkä. Aloimme väistää ravissa keskeltä kenttää uralle - eka kerta kusi, kun en tiennyt miten olisin sen tehnyt, mutta toisella kerralla pääsin jyvälle. Sisäpohkeella vain työnnetään ja ulko-ohjalla johdetaan - kappas, se jopa onnistui ihan hyvin. Jollain kerralla tarjosin kovin ulkopohkeella väistämistä, mutta siitäpä nousi vain laukka - tässä vaiheessa sain kuulla niistä korkeista pukeista, joita en haluaisi kokea.
Toiseen suuntaan väistettiin niin, että tehtiin kaksi kulmaa - vähän niin kuin S-kirjaimen muotoinen kiemuramikälie, josta taas väistettiin uralle. Tämäkin muutaman kerran hyvä - kehitystä jee?! Uralle väistättämisen jälkeen tultiin kivaa tehtävää. Pieni, mitätön ristikko toisessa päädyssä. Muutama metri ennen estettä käännettiin ja siitä väistettiin estettä kohti ja yli. Ravissa tätä ensin oikeaan kierrokseen ja se meni ihan hyvin, paitsi se ensimmäinen kerta kun ei vaan voi tajuta mitä tehdään (mikseiköhän sitä ei voi katsoa edelliseltä menijältä mallia, niinpä...). Väistöt sujui tähän suuntaan ihan hyvin kaikki ja hypyt oli mukavan pieniä ja pehmeitä, esteen jälkeenkään ei tullut mitään sinkoamisia mihinkään suuntaan vaan se oli mukavan hallitun tuntuista. Toiseen suuntaan väistöt sen sijaan vähän meni ohi, useammalla kerralla vaihdettiinkin laukkaan ja mentiin omaa tehtävää sen sijaan, että olisi väistänyt. Tai sitten tultiin vähän vinossa. Mutta pikkuristikon hyppääminen oli ihan miten päin vaan kivaa.
Lopuksi jokainen laukkasi vuorollaan melkein koko kentän kokoista ympyrää. Muutama kerta pelkästään laukkaa ympäri ja sitten pari kertaa tultiin se pieni este, jonka jälkeen vaihdettiin suunta ja tehtiin hallittu laukanvaihto (or not) ja pari kertaa este. Jostain kumman syystä olin viimeinen tehtävän suorittaja ja muitakin kehotettiin varomaan, jos tulee jotain vähemmän hallittuja käännöksiä. Kummallista, perin kummallista... No, ensin en saanut millään vasenta laukkaa nousemaan - kaveri tosin oli varottanut, että siinä saattaa olla probleemaa. Tämähän nosti lähinnä ulkopohkeella, mutta jotenkin en osaa käyttää sitä... :D Muutamat kerrat hötkyteltiin tosihauskaa hienoa ravia, ennen kuin se lopulta nousi, vähän liikaa ajamalla, mutta minkäs teet. Ehkä olisin voinut vähän ronskimmin kaivertaa sitä pohjetta sinne kylkeen, koska en tosiaan ollut ihan varma, millaisesta pohkeesta saattaisi tulla hillittömän korkea ja kiva pukki. No - lopulta se sieltä nousi ja se oli oikein mukavaa istuttavaa. Muutama kierros ja sitten pari kertaa estettä, oli kivaa taas tulla hallitun tuntuisesti laukassa estettä - "estettä" - kun sai vaan lähinnä istua. Sitten se hallittu hieno laukanvaihto - tai sitten ei, koska ohje meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja olisin mennyt vielä kierroksen lisää. Tipautti joka tapauksessa tässä vaiheessa raville ja viime tingassa käänsin - sitten se hieno vaihto eli uusi laukka toiseen suuntaan. Tähän suuntaan nosto oli hieno, koska itse lähinnä ajattelin ulkopohkeen siirtoa ja sitten se jo nosti. Neuvoksi sain pitää sisäkättä (tai sisäohjaa, miten vain...) ylhäällä ja laskea ulko-ohjaa alemmas. Sisäkäden juttu oli ihan tuttu juttu, mutta se yllätti, kun laskin vähän sitä ulko-ohjaa niin laukan vauhti hidastui huomattavasti mukavempaan tahtiin. Mielenkiintoinen juttu. Sama juttu tultiin, pari kertaa pikkueste. Jostain syystä tipautti raville aina siinä vaiheessa, kun käänsin esteelle, mutta nosti heti käännöksen jälkeen ja laukassa esteelle. Lopuksi vielä vähän ravailua.
Kiva tunti taas. Uusi hevostuttavuus oli kiva ja tunnin aiheet kivoja ja hyödyllisiä - toki aina parannettavaa löytyy, mutta näinkin oikein hyvä. Näillä eväillä - yök-mikä-sanonta, on hyvä mennä huomenna (tai siis tänään, tiistaina) Oikean Ratsastuskoulun (no ei, SRL:n hyväksymä harrastetalli) ratsastustunnille, saa nähdä mitä tulee. Tunnilla kaikki tuttuja (paitsi yksi, sinä syntinen kuka olet ja kuinka uskallat tulla meidän varaamalle "kaveri"tunnille?!) ja hyppäämistä toivottiin porukalla. Heh, mitäköhän sitä oikeilla "tuntsareilla" tunnista tulee.. :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)