Lumi-, muta- vai mikä -vyöry?

Olen taas hyvin syvästi pahoillani hiljaselosta. Piti toivottaa hyvät joulut ja uudet vuodet teille kaikille kuudelle viidelle (varmasti oli kuusi kun viimeksi katsoin!) - mutta se vähän jäi. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille siis! Hiljaselolla on muitakin syitä toki, en ole viime kerran jälkeen - siis melkein kahteen kuukauteen - ollut kuin kolme tai neljä kertaa hevosen selässä ja nekin on ollut viimeisten kolmen viikon aikana. Jospa siis palataan kolmen KAHDEN, olen taas hieman muissa maailmoissa, viikon taa, kun joulustakaan ei ollut paljon aikaa...?

Silloin se oli, 29.12. tarkalleen, kun ainakin kuukauden mittainen ja tuskastuttava, minusta riippumaton tauko päättyi. Se oli se "hauska" kerta, kun menin neiti Hapannaamalla. Minulle ei kyllä pottuiltu juuri lainkaan, mutta olen nähnyt kun tämä hauska neiti on hampaat irvessä lähestymässä käsivartta harjatessa. Ihan hauska tapaushan tämä - viimeksi kesällä olen pienen maastolenkin sillä tehnyt ja sitä ennen kerran tunnilla ollut. Jostain syystä en löydä siitä mitään kirjoitusta, vaikka olen kyllä varma, että siitä OLEN kirjoittanut... No, siihen pääasiaan eli tuntiin. Kentällä on pidemmän aikaa ollut yksi hassu este, jota on hypelty aina tuntien päätteeksi muutaman kerran. Näin siis tälläkin kertaa, muuten mentiin koulua.

... jostain syystä, vartin tässä mietiskeltyäni, en muistakaan mitään, mitä olisimme tehneet?! Paljon ympyröitä ainakin, pysähdyksiä...? Muistan, kuinka ensimmäisen kerran käskettiin nostaa laukka - askellaji oli silloin käynti. Epäuskoisen katseen heitettyäni kentän keskelle, tein niin. Nostin käynnistä laukan. Ulkopohkeella, koska neiti on virolainen ja opetettu siihen. Mitä tapahtui? Kyllä, askellaji vaihtui ja vielä oikeaankin! Varmaan mukavin laukannosto ikinä, taisi siihen pari raviaskelta tulla, mutta silti. Laukassa istuminen oli mukavaa, se suunnilleen laukkaa siihen käynnin tahtiin ja se on jotain niin tasaista istuttavaa - nelitahtista? en tiedä, sivusta katsottuna näyttää vähän, mutta ei varmaan ihan. Laukkasimme kentän ympäri ja muutama ympyrä päätyyn - "ympyrä" minun tapauksessani eli lähinnä jokin soikionnäköinen, jossa on yksi sivu suora. Pieni omalaatuisuus on mielestäni näissäkin asioissa vain hyvästä.

Hypättiin pari hyppyä. Ei ollut korkea, ehkä 50cm, eikä se siitä tainnut noustakaan. Pari kertaa meni huti, kun en ollut itse ihan samassa maailmassa ja jäin haaveilemaan. Tai siis, pidin neidin onnettomasta ratsuharjan nysästä kiinni ja koitin pysyä kyydissä, joten se ohjaaminen jäi vähän toissijaiseksi. Ei se edes mennyt mitenkään hirveän lujaa, yli päästiin ja vielä muutaman kerrankin. SITTEN se "hauska" osuus. Neidin ravi on kamalaa. Ei ihan Mr. O:n tasoista, mutta melkein. Siellä pystyi hetken hytkymisen jälkeen jopa istumaan. Mentiin paljon harjoitusravia jalustimilla ja ympyröitä jne. Ensin neiti kulki pää taivaissa, kun minäkin olin vähän pää taivaissa. Mitä sitten tapahtuikaan?! Neiti EI kulkenut pää taivaissa vaan se meni sievästi hienosti kauniissa muodossa tai ainakin kaula kaarella! Ehkä ympyrän - puolen ympyrän verran - mutta silti. Itsekin saatoin istua hetkellisesti niinkuin kuuluu. Muuten meno olikin aika pomppimista, aika ajoin jännityin jostain kohtaa ja jos ei olisi ollut jalustimia, niin olisin pomppinut ulkopuolelta alas. Varmaan tosi kaunista.

Niistä jalustimista puheenollen - nyt tulee se oikea "hauska" osuus. Mitä tapahtuikaan tunnin loppupuolella? "Harjoitusravia, jalustimet pois!" Ei. Ei, ei, ei. Ei tullut mitään. Pari askelta. Käyntiin. Pari askelta - liian kovaa - IIK - käyntiin jollain ilveellä. Puristin vielä tosi fiksusti pohkeet kiinni kylkiin, pidin nysäharjasta kiinni joten ohjien käyttö oli hieman hankalaa. Sitten se tapahtui, mun meni tasapaino ihan kokonaan, tarrasin oikein ninjamaisella otteella kaulaan kiinni ja EI, se ei hidasta sittenkään ja mä VYÖRYIN sieltä alas... TAAS pelkästään sen takia, että harjoitusravia ilman jalustimia. Mä en ikinä opi, enhän? Onnistuin vielä vyörymään samaan kohtaan kuin tasan kaksi vuotta sitten, kun olin Pialla ensimmäisellä ratsastustunnilla ikinä. Samasta syystä. Jännää, eikö?

Täydellisen upea laukanvaihto

Tänään matkalla tallille mietin, miten mun pitäisi varmaan kirjoittaa omaan kuvaukseen "tuleva gp-pro-erittäin-hyvä esteratsastaja, joka haaveilee voittoloimista kunhan vain ensin opettelee ratsastamaan" ja mietin muutenkin taas sitä, miten kaikki kisaradat onkaan niin lähellä, mutta niin kaukana. En tiedä onko se kunnianhimo vai se, että kaikki muutkin kisaa jotain, joten miksen minäkin joskus. No - onneksi sitten saavuttiin pian tallille ja kaikki ylimääräinen miettiminen jäi sikseen. Viime viikolla oltiin maastossa pitkästä aikaan. Meitä oli onneksi  vetäjän lisäksi vain kaksi paikalla, joten se oli oikeinoikein rentouttavaa. Mimmi-kultamuru siunaantui ratsuksi silloin, ja voisin sanoa, että se oli parasta pitkään aikaan. Varmaan ensimmäinen hevonen, joka oikeasti kuunteli maastossa pidätteitä ja ne meni läpi - jopa laukassa. Oli kivaa oikeasti lauka rauhallisesti pitkin kivoja metsäteitä, ylä- ja alamäissä. Tuollaista kuin olisi täällä kotonakin - metsää, ylä- ja alamäkiä ja hyviä teitä. Mutta eih, täällä on tasaista kuin.... no täällä? Ei missään ole niin tasaista kuin täällä pellon keskellä.

Noniin sitten tähän päivään. Ratsuksi siunaantui taas pikkumussukkaihku-Mimmi ja voisin sanoa pari valittua sanaa pakkasukolle tai vastaavalle sää-abrakadapra -tyypille, kurakelit on ahterista. Niin vaan ahterista kuin olla ja voi. Hevosten kintut on kaulaan asti kurassa ja sitä ei sitten saa millään ilveelläkään irti ja laita nyt sitten likaiseen jalkaan patjat ja pintelit - huoh. Tälläkin kerralla selvittiin kiroamisella ja manauksella, mutta eikö oikeasti pikku - HUOM - pikkupakkanen olisi ihan hyvä vaihtoehto pitkästä aikaa?

Tunnilla tehtiineitehty mitään erikoista. Käynnissä voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia. Sujui ihan fiksusti. Voltitkin tuntui pyöreiltä eikä niin soikeilta, kuin ne on viime aikoina tuntunut. Mimmi oli mukavan herkkä ja toimi sormipelillä pidätyksissä ja peruutuksissa. Ravissa samaa perusjuttua, voltteja, suunnanvaihdoksia, pysähdyksiä ja peruutuksia. Keskihalkaisijalla väistöt molempiin suuntiin. Oikealle meni toisella kerralla hyvin - kun tajusin pidättää oikealla ohjalla samalla kun vasen pohje pyysi. Ensimmäisellä kerralla ei vain voinut mennä kaaliin. Ongelma taitaa olla se, etten osaa pidättää samaan aikaan. Liikaa siis juttuja tehtäväksi samaan aikaan - vaikka naispuolinen olenkin NIIN... yritä nyt sitten vasen pohje takana pyytää, oikea pohje edessä pyytää vuorotellen ja samaan aikaan asettaa vasemmalle ja johtaa JA pidättää oikealla - vielä samaan aikaan vasemman pohkeen kanssa. Ihanan yksinkertaista, eikö? No, toisella kerralla tosiaan onnistui ja olin aika ylpeä, vielä kun ravissa tosiaan mentiin.

Toiseen suuntaan väistö kusi, en tiedä mitä, mutta jokin kusi aika hyvällä menestyksellä - taidettin ilmeisesti juosta pää vinossa eteenpäin. No, ei se mitään. Mimmi kulki kivasti eteen, varsinkin kun se oli se mun tehtävä jälleen - eteeneteeneteen. Istuminen ja keventäminen lörähtää yleensä siinä hyvässä temmossa ja jalat ja kädet ja kaikki heiluu. Näin myös tällä kertaa, tai en tiedä, ainakin tuntui siltä. Mimmi on vielä niin hurjan kapea otus ettei mahasta saa mitään tukea.

Laukassa oli kivaa. Laukka nousi kivasti - ensin pääty-ympyrällä pari kierrosta, sitten koko rata leikkaa ja ennen kulmaa olisi pitänyt tehdä sujuva laukanvaihto - näin jo mielessäni, miten se olisi ollut sujuva, lennossa tehty ja hieno. Oikeasti se meni niin, että unohdin pidättää kunnolla ja vaihdoin vaan jalkojen paikat ja sitten kun tajusin pidättää, niin tipautti raville ja ehkä vasta viiden askeleen jälkeen uusi laukka. No, ainakin laukka vaihtui. En tosin edes tiedä, vaihtaako Mimmi lennossa. Voisi joskus koittaa. Tai sitten ei. Laukanvaihtoyrityksen jälkeen voltti ja täyskaarto ja samaan suuntaan kuin muut. Sitten laukattiin taas kaikki ja se oli hurjan kivaa. Mimmi laukkasi ensimmäiset viisi askelta mukavan rauhallisesti, sitten se vähitellen kiiiiiiiihdytti ja teki sen varmaan jokaisella pitkällä sivulla. En tiedä, enkö osaa pidättää tarpeeksi vai istua tarpeeksi vai mikä ihme, kun en ole varmaan saannut yhtäkään ponia laukkaamaan fiksusti kasassa kiihdyttelemättä. No, kai minä olen, mutta siltä tuntuu. Ongelma on siis se, että esim kulmaan tullessa en pysy enää kiinni satulassa, en tiedä, yritänkö hidastaa jotenkin mystisesti ottamalla jalustimille painoa vai mikä kumma on........ no, suurimman osan aikaa taisin istua ihan hyvin. Kai. Kivaa se ainakin oli.

Lopuksi hypättiin yhtä pientä pystyä muutaman kerran ja se oli hurjan kivaa. Ensimmäinen hyppy taisi olla onnistunut, oikein tunsin, miten jalat pysyivät kohdillaan, en sukeltanut, myötäsin silti, ei alastulo kussut. Täydellinen. Toinen hyppy oli melkein samanlainen. Kolmas hyppy oli 10cm korkeampi (70?) ja siinä sitten jo vähän kusi ainakin alastulo, hyppäsinkö itse liian aikaisin tai jäin jälkeen, en tiedä. Kivaaaa se oli. Tunnin jälkeen olinkin yhtä hymyä, kun oli niiiin kivaa. Haluuun hypätä enemmänkin! Tämä koulutuntien vääntö on kyllä tehnyt varmaan ihan hyvää ja sitten kun päästään oikeasti taas hyppäämään, niin toivottavasti näkyy jotain positiivista muutosta. En tiedä mitä, mutta jotain. Varmuutta. Kasassa pysymisiä. Jotain.

Ensi viikolla olisi tiedossa taas maastoreissua ja esitin toivomukseni kullanmurulle. Se oli niiiiiiin mukavan turvallinen viimeksi, joten.... jooko :)))

Kirjoituskyvyttömyys

Olen ollut häpeällisen laiska tekemään raportteja ratsastuksesta, eikä jostain syystä vieläkään oikein inspiroi. Joko ei ollenkaan ole aikaa tai yhdessä vaiheessa olin varmaan kuukauden pääsemättä tunnille ja sitten... no sitten ei ole kyllä ollut mitään kerrottavaakaan. Tai olisi, siitä The Ratsastuskoulun Ratsastustunnista voisi vääntää vaikka millä mitalla, mutta olen yrittänyt ja onnistunutkin hyvällä menestyksellä unohtamaan sen. Jossain vaiheessa blogista hävisi yksi lukija, jota en yhtään ihmettele, mutta nyt teitä on tullut kaksi lisää (MIKSI?!!) ja ilmeisesti jotain anonyymejäkin on. Tervetulotoivotukset heille!

Voisin muutaman sanasen muistella kuitenkin sitä ratsastuskoulun tuntia. Olimme siis muutaman kaverin kanssa toivoneet estetuntia ja sitähän me saimme - ainakin ajatuksen hyppäämisestä saimme. Meitä oli tunnilla viisi ja jokaisella alla hienoja (tai vähemmän hienoja...) suomenhevosia. No ei, on ne ihan jees, vaikkei ihan lemppareihin kuulukaan. Minun ratsuni oli eräs 16v tamma, 159cm näyttäisi löytyvän säkää ja oikein vaan niin perus suomalaisen näköinen kuin olla ja voi. Olen tällä jonkun käyntilenkin joskus mennyt, kun olin ko. tallilla TET:ssä.

Tunti aloitettiin itsenäisellä verkalla ravissa - tein paljon ympyröitä ja yritin saada sitä edes jotenkin päin liikkumaan eteen. Laiskalta ja kovasuiselta (siis todella kovasuiselta, kun melkein sain kuolainrenkaista pitää kiinni ja silti huomautettiin, että liian löysät ohjat...) se vaikutti, mutta pohkeista toimi ihan hyvin. Tunnin tehtäviä meillä oli kaksi - olisi ollut varmaan enemmänkin, mutta kaikilla meni tehtävissä vähän aikaa. Ensimminen oli se, että keskiympyrällä laukattiin ja toisella puolella ympyrää oli muutama puomi ja joku maahankaivettu este. Piti saada tietty määrä askelia sinne väliin. NO me kuin yritettiin lähestyä niitä puomeja, kunhan olin pitkän etsinnän jälkeen löytänyt laukan jostain, niin mokoma lurjus hidasti. Hidasti hidasti ja hidasti ja pysähtyi. Tottumaton ja näemmä liian hyvillä hevosilla ratsastanut minä yritin pohkeilla eteenpäin (pitäisi kai sanoa potkia koska sitä se oli...), mutta annettiin kouluraippa ja sitä piti käyttää. Pah. Monta, siis tosi monta kertaa se mokoma lurjus venkuroi, meni joko ulkoa väkisin ohi vaikka kaivoin ulkopuolelta kantapäällä syvälle ja sama sisäpuolelta. Kerran me muistaakseni päästiin se oikeilla askelilla yli.

Seuraavaksi pääty-ympyrällä oli pari maahankaivettua pystyä. Piti taas askelia sovittaa väliin. Taas se mokoma aloitti sen venkuroinnin muutama metri ennen sarjaa. Jossain vaiheessa keräsin viimeiset tahdonrippeeni ja otin raipan ja läiskäsin ja sittepähän muuten mentiin eikä meinattu pari kertaa tultiin jopa hyvällä menestyksellä. "Ota harjasta kii!" ai miks? tommosella? ootko tosissas? No joo - eihän se opettaja sitä tiennyt kuinka hyvä olen alas tulemaan.

Ratsastuskoulun ratsastustunti ei siis varsinaisesti vakuuttanut. Toisaalta se myös palautti maanpinnalle - pitää opetella ratsastamaan nätisti kaikenlaisia hevosia, oli ne sitten herkkiä kilpureita tai ratsastuskoulun vähemmän herkkiä malleja. Tajusin vasta tunnin loputtua, miten Tirpua olisi ehkä voinut saada toimimaan ja se vähän harmitti. Olisi pitänyt käyttää sitä raippaa oikeassa kohdassa - toisaalta en yhtään pidä siitä, että hevosen saa toimimaan vain raipalla. Mutta ei siinä vielä kaikki - mielestäni opettajakaan ei ollut parhaasta päästä - minä olen tottunut saamaan jatkuvalla syötöllä ohjeita enkä kuuntelemaan hiljaisia hetkiä. Pointsit siis taas omalle opettajalle!

Muistaakseni menimme saman viikon sunnuntaina vielä omalle tallille tunnille. Muistaakseni silloin myös satoi kuin saavista, emmekä tehneet muuta kuin pyörimme pääty-ympyrällä. Menin Mr. O:lla eli hienolla mustalla ruunalla. Rats.opettaja oli vähän viime aikoina ratsastellut sillä ja oh! Se oli suorastaan pelottavan herkkä! Muistan, kuinka ympyrän kulamassa (okei, ympyrässä ei pitäisi olla kulmia? toisessa päädyssä? jossain?) epähuomiossa johdin vähän sisälle ja väähän hipaisin toiselta puolelta pohkeella, niin tuli niin hienoa väistöä että. O:lla oli ilmeisesti selkä vähän jumissa tms, joten minä sain thankgod keventää koko ajan. Minun piti keskittyä olemaan rento, keventämään rennosti, hitaasti ja pitämään käsi hiljaa. O sai venyä eteen-alas joten pidin kai käytännössä ohjien päästä kiinni. Ja voi että se meni hienosti! Verrattuna siihen Tirpuun, vaaaaaau! Nousin taas ylös pilvilinnoihin siihen ajatukseen, että osaan ratsastaa. Se oli hienoa!

Taidan jatkaa myöhemmin juttuja ja yrittää muistella muita tunteja mitä tässä on nyt ollut. Ensi tiistaina kutsuu taas se niin kuuluisa ratsastuskoulu, mutta tällä kertaa ihka oikean valmennuksen muodossa! Opettaja on siis eri, joku superhypermegaPRO-koulutuuppari-valmentaja. Hää on viel joku istuntapainoitteinen. Mennään samalla porukalla, kaverien kesken. Kolme meitä tosin vaan tällä kertaa. Eikä maksa kuin kolmekymppiä?!! Jos kerran elämässä sitten vaan...

Lyötyhjää -otsikko

Uudet hepat on aina yhtä mielenkiintoisia. Aina hoidosta ratsastukseen - mielenkiintoista seurata harjatessa, että tuleeko hampaista, pysyykö paikoillaan, sättääkö, luimiiko, tuleeko kaviosta. Nostaako kaviot ja saako varusteet kunnialla päälle. Pieni jännitys siinä aina on, mutta onneksi keneltäkään ei toistaiseksi ole tullut kaviosta tai hampaista. Kyseessä tällä kertaa eräs, jopa hevosen kokoinen hevonen ja joka myös jää nimeltä mainitsettamattomaksi. Ihan hieno kuusi vuotias tamma, joka on kunnon peevee. Fiksu hoitaessa ja muutenkin näppärä. Tämä tamma on aina ollut sellainen ihmettelevä, mietiskelijä ja ympärilleen katselija. Ei mikään puhisija tai sättääjä, mutta omaa sellaisen erilaisen uteliaan ilmeen, kuin muut. Seurailin hänen ensimmäisiä viikkoja tallilla ja jo silloin, toki hieman hermostuneempana versiona, hän tykkäsi kovin katsella ympärilleen.

No - sitten vähän kiinnostavampaan eli itse tuntiin. Ihan perusjuttuja, ympyröitä ja voltteja käynnissä ennen kuin ravailtiin. En oikein tiennyt kuinka paljon ja kovaa olisin käyttänyt pohjetta, jäi koko tunniksi hieman hämäräksi, että kuinka herkkä tai tunnoton heppa oli. Ihan hyvin se kääntyi ja kerrankin voltit olivat pyöreän muotoisia enemmän kuin soikioita (tai neliöitä tai kolmioita). Tiedä sitten käytinkö vähän liikaa ohjaa. Ravi oli tosi hauskaa - kaveri oli sanonut, että tosi pehmeää kivaajee parasta, mutta että niiiin mukavasti istuttavaa niin en olisi uskonut. Tuntui löytyvän hyvä oma moottori, ei minun tarvinnut kertaakaan ajaa eteen tosissaan vaan muutaman kerran puoli-tosissaan huomauttaa, että älä hyydy. Tosi mukavan reipas ja eteenpäin pyrkivä. Neuvottiin pitämään vaan käsi hiljaa kevyesti paikoillaan ja pohkeet ookoo, niin sillä pärjää. Lisäksi sain kuulla tosi hauskoja juttuja, miten se voi heittää sellaisia pukkeja, ettei ole nähty - kuulemma korkealle ja kovaa. Tosi kivaa.

Ravailtiin harjotusravissa pitkät pätkät ja sain huomata vatsalihasten olemassa olon jälleen. Kulmissa olisin voinut asettaa enemmän, koska se on ihan vakio, että muistan ratsastaa vain sen yhden tietyn kulman ja muut unohdan. Lappu otsaan ehkä. Aloimme väistää ravissa keskeltä kenttää uralle - eka kerta kusi, kun en tiennyt miten olisin sen tehnyt, mutta toisella kerralla pääsin jyvälle. Sisäpohkeella vain työnnetään ja ulko-ohjalla johdetaan - kappas, se jopa onnistui ihan hyvin. Jollain kerralla tarjosin kovin ulkopohkeella väistämistä, mutta siitäpä nousi vain laukka - tässä vaiheessa sain kuulla niistä korkeista pukeista, joita en haluaisi kokea.

Toiseen suuntaan väistettiin niin, että tehtiin kaksi kulmaa - vähän niin kuin S-kirjaimen muotoinen kiemuramikälie, josta taas väistettiin uralle. Tämäkin muutaman kerran hyvä - kehitystä jee?! Uralle väistättämisen jälkeen tultiin kivaa tehtävää. Pieni, mitätön ristikko toisessa päädyssä. Muutama metri ennen estettä käännettiin ja siitä väistettiin estettä kohti ja yli. Ravissa tätä ensin oikeaan kierrokseen ja se meni ihan hyvin, paitsi se ensimmäinen kerta kun ei vaan voi tajuta mitä tehdään (mikseiköhän sitä ei voi katsoa edelliseltä menijältä mallia, niinpä...). Väistöt sujui tähän suuntaan ihan hyvin kaikki ja hypyt oli mukavan pieniä ja pehmeitä, esteen jälkeenkään ei tullut mitään sinkoamisia mihinkään suuntaan vaan se oli mukavan hallitun tuntuista. Toiseen suuntaan väistöt sen sijaan vähän meni ohi, useammalla kerralla vaihdettiinkin laukkaan ja mentiin omaa tehtävää sen sijaan, että olisi väistänyt. Tai sitten tultiin vähän vinossa. Mutta pikkuristikon hyppääminen oli ihan miten päin vaan kivaa.

Lopuksi jokainen laukkasi vuorollaan melkein koko kentän kokoista ympyrää. Muutama kerta pelkästään laukkaa ympäri ja sitten pari kertaa tultiin se pieni este, jonka jälkeen vaihdettiin suunta ja tehtiin hallittu laukanvaihto (or not) ja pari kertaa este. Jostain kumman syystä olin viimeinen tehtävän suorittaja ja muitakin kehotettiin varomaan, jos tulee jotain vähemmän hallittuja käännöksiä. Kummallista, perin kummallista... No, ensin en saanut millään vasenta laukkaa nousemaan - kaveri tosin oli varottanut, että siinä saattaa olla probleemaa. Tämähän nosti lähinnä ulkopohkeella, mutta jotenkin en osaa käyttää sitä... :D Muutamat kerrat hötkyteltiin tosihauskaa hienoa ravia, ennen kuin se lopulta nousi, vähän liikaa ajamalla, mutta minkäs teet. Ehkä olisin voinut vähän ronskimmin kaivertaa sitä pohjetta sinne kylkeen, koska en tosiaan ollut ihan varma, millaisesta pohkeesta saattaisi tulla hillittömän korkea ja kiva pukki. No - lopulta se sieltä nousi ja se oli oikein mukavaa istuttavaa. Muutama kierros ja sitten pari kertaa estettä, oli kivaa taas tulla hallitun tuntuisesti laukassa estettä - "estettä" - kun sai vaan lähinnä istua. Sitten se hallittu hieno laukanvaihto - tai sitten ei, koska ohje meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja olisin mennyt vielä kierroksen lisää. Tipautti joka tapauksessa tässä vaiheessa raville ja viime tingassa käänsin - sitten se hieno vaihto eli uusi laukka toiseen suuntaan. Tähän suuntaan nosto oli hieno, koska itse lähinnä ajattelin ulkopohkeen siirtoa ja sitten se jo nosti. Neuvoksi sain pitää sisäkättä (tai sisäohjaa, miten vain...) ylhäällä ja laskea ulko-ohjaa alemmas. Sisäkäden juttu oli ihan tuttu juttu, mutta se yllätti, kun laskin vähän sitä ulko-ohjaa niin laukan vauhti hidastui huomattavasti mukavempaan tahtiin. Mielenkiintoinen juttu. Sama juttu tultiin, pari kertaa pikkueste. Jostain syystä tipautti raville aina siinä vaiheessa, kun käänsin esteelle, mutta nosti heti käännöksen jälkeen ja laukassa esteelle. Lopuksi vielä vähän ravailua.

Kiva tunti taas. Uusi hevostuttavuus oli kiva ja tunnin aiheet kivoja ja hyödyllisiä - toki aina parannettavaa löytyy, mutta näinkin oikein hyvä. Näillä eväillä - yök-mikä-sanonta, on hyvä mennä huomenna (tai siis tänään, tiistaina) Oikean Ratsastuskoulun (no ei, SRL:n hyväksymä harrastetalli) ratsastustunnille, saa nähdä mitä tulee. Tunnilla kaikki tuttuja (paitsi yksi, sinä syntinen kuka olet ja kuinka uskallat tulla meidän varaamalle "kaveri"tunnille?!) ja hyppäämistä toivottiin porukalla. Heh, mitäköhän sitä oikeilla "tuntsareilla" tunnista tulee.. :D

Nimensä mukainen blogi

Viime tunti, sunnuntaina, oli kiva. Ei mikään super muttei mikään tyhmäkään eli ihan kiva. Hurjaksi poni(muuli)ratsuksi siunaantui Pinja. Muuli, ei siis oikeasti muuli, mutta aivan muulilta näyttävä poni, ei siis mikään silmänilo, jos ihan rehellisiä ollaan... Mutta Muuli toimi tosi kivasti. Elävästi takaraivossa oli ennen tuntia viime tunti, jolloin menin Pinjalla. Se oli tuskaa. Laukassa sillä ei saa olla liian kova käsi, koska sitten se lähtee juoksemaan kuolainta karkuun, lujaa, tosi lujaa. Ennen estettä voi kuulla myös imukupin äänen, kun se niin kovasti imee esteelle. No - sellaista ei ollut tällä kertaa. Mikä lie, mutta tosi kiva se oli. Välillä tein laukassa liikaa-ohjasta -virheen, mutta meni se muutamat pätkät tosi rauhallisestikin.

Aluksi pyöriteltiin sivuihin ja päätyihin ympyröitä ja voltteja. Harjoitusravissa ja voisin sanoa, että oli oikeastaan ihan kivaa hytkyä siinä ravissa pitkästä aikaa. Alkuverkkojen jälkeen ruvettiin pyörimään isolla ympyrällä, jossa oli yksi pieni ristikko. Molemmissa suunnissa. Minun piti yrittää keskittyä siihen, etten a) hyppää ennen ponia, b)hyppää kuten hyppäisin 150cm ja c) no - yhdistettynä b-kohtaan eli irtoa liikaa satulasta. Sekä ajaa poniparkaa hieman eteen. Tulin kaikki kohdat ja korkeudet tässä vaiheessa ravissa, muut menivät laukalla ja näin jälkiviisautena olisin minäkin voinut tulla laukalla, mutta no. Ensimmäisenä hyppäsin askeleen ennen ponia. Hups. Loput kerrat hyppäsin irtoamalla satulasta liikaa. Hups. Viimeisissä hypyissä, ehkä jopa kahdessa, tajusin jujun enkä oikeasti hypännyt liikaa. Kevensin - kevensin ja kun este tuli, niin istuinkin alas enkä ponkaissut ylös. Jännä tunne, aivan kuin olisi jälkeen jäänyt. Pelkäsin myös, että jään suuhun kiinni liikaa. Sen jälkeen estettä korotettiin ja hupsista, huomasin taas, että hyppään vähän liikaa. Silti en niissä isommissa - ehkä 65-70 esteissä osaa korjata vielä asentoa, mutta ainakin tajusin pitää pohkeet kiinni ennenjälkeen estettä kunnolla. Hyvin. Tukevasti. Kai.

Ympyrällä pyörimisen jälkeen tultiin muutamaa yksittäistä, paria pystyä ja vinoa lähestymistä kerran. Pelkäsin tuota vinoa vähän, mutta onneksi Pinja on vanha konkari niin se ylittyi melko turvallisesti. Mikä lie kammo siihenkin sitten tullut vai kuvittelenko vaan. Lisäksi eräs pysty aiheutti vähän mietintää, oikeastaan siis kaikki esteet aiheuttivat vähän mietintää, mutta ihan ookoo kaikki ylittyi. Ja, en tällä kertaa mitannut esteitä (raipan kanssa ;D), mutta arvioisin esteet n. 65-70cm korkeiksi. Pine tai Pinsku tai Pinku tai Muuli oli kiva.

Lopuksi pieni radantynkä saman korkuisilla esteillä. En näemmä muista siitä mitään, joten se meni varmaan ihan hyvin, ravasin välit ja esteet ylittyi näppärästi. Pinja on kiva, koska se kääntyy kuin ajatus ja niin pienesti. Ei tarvitse kuin vähän ohjaa niin se menee vaikka kolme kertaa kahdeksikkoa väärinpäin. Paras. Radan jälkeen vielä vähän laukkaa, nostot meni ookoo, muutaman kerran tosiaan otin liikaa kiinni ohjasta ja vähän mentiin lujaa. Muttei kuitenkaan pelottavan lujaa missään vaiheessa, oli jopa ihan kivaa! Pitäisi joskus tehdä niin, että heittää ohjat kaulalle siinä vaiheessa ja vaan yrittää liimautua satulaan kiinni ja laukata pelkästään istunnalla - vaikka minun tapauksessa siitä tuskin tulee mitäänvielä, mutta joskus!

Niin, ja miksikö muka kirjoitan vaan blogia, vaikka olisi paras koulussa-olo-aika? Niinpä niin... ei, on minulla syykin - ei varsinaisesti kyytiä ja liikaa tunteja peruttu, joten ihan turhaa mennä kolmeksi tunniksi kouluun ja sen jälkeen odottaa 4657 tuntia kyytiä kotiin. Joten kotona löhöily paras!

Taivas varjele mikä sieltä tulee

Jee, aktiivinen bloginkirjoittaja! Tai sitten vaan toiveajattelua... Nojaa, tänään oli niin kivaakivaa, että pakko vähän kirjailla muistiin. Eli uljaaksi ratsuksi siunaantui Mr. O, uljas musta ori ruuna! Jännä juttu nimittäin eilen kaverille sanoin, että mä meen varmaan O:lla ja kas kummaa... :D No ei, herra oli tänään tosisuperkiva! Tästä Oosta mä tykkään, TÄTÄ mä tarkoitin kun sanoin, että tykkään siitä, mutten osaa ratsastaa. Tänään O oli kivalla tuulella eli kivakiva!

Tunnin alusta asti ajoin eteen eteen eteen, käynnistä alkaen vaan eteeeen ja eteen. Kekkasin jopa asettaa kulmissa (silloin tällöin, on se kumma kun ei ymmärrä että kulma tulee yhden kulman jälkeenkin?!), käänsin tosin vähän liikaa. Eteeeneteen, nyt ei lorvita. Ihan mukavasti se sitten köpötti menemään ja kun ravin aika tuli, niin ravi nousi nätisti. Ja sitten nousin minä, pompin, hytkyin, pompin ja pompin vähän lisää. Harjoitusravissa paineltiin vielä koko tunti menemään, joten taidettiin vähän mennä hissutteluravia koko tunti, nimim. POMPPII liikaa. Voltteja, ympyröitä, pysähdyksiä peruutuksia. Peruskamaa. Pohkeenväistöä. Ja nyt mun on pakko kirjoittaa ylös, jos vaikka alkaisin vähitellen muistamaan; asetus ulos, ulkopohje taakse, sisäpohje eteen, oikea ohja pidättää samalla kun ulkopohje työntää. Muista, Anna-Stina, muista! OPETTELE! Kyllä, minulla heti ensimmäiseksi oli avut päinvastoin. Ensimmäinen kerta; puolet sivusta huijaa ja puolet ok. Toinen kerta: ensin huijaa sitten meni oikeasti ok! Jee, yksi kokonainen yhteensä!

Tähän asti olen muuten ihmetellyt sitä, miten ihmiset saa vatsalihaksensa harjoitusravissa kipeäksi. Noh, en ihmettele muuten enää. Muutaman kierroksen ajan kun oikeasti yritin istua_ ja myödätä_lantiolla_ oikeasti ja sen jälkeen takaisin käyntiin, niin... huh huh. Voi sitä tuskan määrää. Voi tätä tulevaa vatsalihasten hienoa tuplariviä. (Tuplapino?)

Ravien jälkeen ravattiin hieman lisää ja sen jälkeen vähän hypättiin. Yksittäisiä uralla olevia. Ensin oli ihan ok: n. 50cm pikkuesteitä, jotka ei nyt tunnu missään. Minä nyt olin Oolla heti 15m ennen estettä harjassa kiinni ja kauhuissani, mutta no - ei tunnu missään. Ne meni ookoo. Ei kieltänyt ei mitään. Esteen jälkeen vetäsi kunnon laukat kun oli niin kivaaaa ja silloin myös oli kuskilla kivaaaaa, koska se laukka on niin kivaaaa. Muutamia kertoja näin - ei tuntunut missään, oli kivaa. Sitten se voi-taivas-varjele osuus, kun estettä hieman korotettiin! Olen edelleen kauhuissani kun se oli niin iso. No, jälkeenpäin raipalla mitattuna ei se ollut kuin 75, mutta silti. Melkein 80. O:lla. Ou mai gaad. Ei muuta kun harjasta tukeva ote ja eteeneteen. Ravilla lähestyttiin laukalla jatkettiin. Kauhunsekainen vilkaisu esteeseen. Lähestyylähestyy. Lähestyy - koh- ÄÄK se lähtikin kaukaa! Ja HA selvisin kuolematta yli - jee hyvä minä! O laukkaili ihan innoissaan jokaisen hypyn jälkeen, kivaaaaa! Muutaman kerran tultiin tätä ja se meni ihan ok. Aina tosin yhtä jännää, sitä ei voi kieltää. Pari kertaa tuli sellainen jännä nytkähdys, että nyt se kieltää kieltääkö - ei kieltänytkään!

Vaihdettiin estettä. Matalempi okseri. Juueimelkein tunnu missään, oli sekin vähän jännää, mutta ei kuitenkaan. Ensimmäisellä kerralla kusi - en oikein sisäistänyt termiä keskelle estettä. Ohikaan ei päässyt joten tyssäsin aivan tarkoituksella esteen eteen, hyi minä! Muut kerrat ok.

Eräs asia kiinnitti huomiota - pohkeet kiinni myös ennen estettä. Ei osaa. Pohkeet kiinni esteen jälkeen on opittu kantapään kautta, mutta että ennen estettä. Omituinen ongelma. Luulisi, että se olisi ihan automaattinen juttu, mutta ei näköjään. Ja olen minä joskus täälläkin sanonut, että se on ihan ok, mutta ei näköjään?! Onneksi ongelma - luulisin - on hoidettavissa. Kyllä tämä tästä, kyllä tämä tästä... Varsinkin, onhan minulla tänään myös syntymäpäivä, joten sietäisi tullakin! ;)

Peruutus peruutus pruuut

Henkiin herättely jatkuu. Nyt mulla on oikeasti jotain fiksua, nimittäin se viimeisin tunti jolla olen ollut (viikko sitten...). Kumma, kun en jaksa/viitsi/halua/muista kirjoittaa silloin kun kaikki jutut muistaisi kunnolla. Varmaan siksi, että jaarittelisin vielä nykyistäkin enemmän..

No, ihansama, menin pienellä-pyöreällä-söpöllä Amii-ponilla ja hän oli oikein mukava pitkästä aikaa! Kyseinen ponihan oli uljas kisaratsu siinä yhdessä puomiluokassa tuossa taannoin. Tai siis keväällä, kummasti sitä vaan aika kuluu... No niin. Poni oli tosi kiva. Ei potkittava vaan enemmin hieman pidätettävä. Sopiva, sanoisinko. Käynnissä löytyi alusta asti oma moottori ja ravissa - ravissa vasta puhtia olikin! Mukavasti tunti alkoi harjoitusravissa ilman jalustimia ja mä, joka vuosi sitten tippui ko. ravista (ko. ponilla) 2 kertaa SAMAN kierroksen aikana, en ollut oikein hereillä. Ei, en tippunut, mutta sain kyllä käyttää satulaan-liimautumis-lihaksia oikein kunnolla. Hassua, ei kyllä muutoin ollutkaan sellainen fiilis, että olisin tipahtamassa, jee, kehitystä?!

Käynnissä mentiin avotaivutusta. Jopa onnistui hetkittäin - vaikka mun on pakko myöntää, etten tiedä edes mitä tein. Tai tiesin mitä tein, mutta että poni olisi mennyt mitenkään päin - ei en tiennyt mistään muusta kuin siitä kommentista mitä sain. Että se siis meni hyvin, tai edes meni jotenkin päin. Enkä muuten edes tiennyt siinä vaiheessa mitä teimme - kaverilta kysyin jälkeen päin että mitäs me teimmekään.. No mutta, avojen jälkeen tehtiin peruustustehtävä. L-kirjaimen muotoinen "puomisokkelo" oli tarkoitus peruttaa. Ilman jalustimia oltiin tässä vaiheessa. Peruutus-peruutus-peruutus-kulmassa ptruuuut seis, asetus ulospäin, ulkopohkeella kääntö ja peruutus - ja kappas, se onnistui mainiosti! Melkein tuossa mutkan kohdalla meinattiin mennä läpi, kun ei myötäyksestä huolimatta stopannut poni. Se oli yllättävän helppoa, vaikka hieman epätoivoiselta vaikuttikin! Ja kivaa. Rispektit lännenratsukoilla!

Hömpöttelyjen jälkeen hieman hypättiin. Kolmen pikkuesteen, lähinnä kavalettien, sarja, joissa joka välissä puomi. Ravilla läpi. Kunnon vauhdikas ravi, mutta ei laukkaa. Amii tuntui mutkittelevan ennen sarjaa hassusti - ehkä kuvittelen ehkä en - ja pohkeet kiinni ja hophop. Ja kas kummaa, mehän mentiin Amiin kanssa (melkein) täydellisesti! Pari kertaa tultiin sarjaa ja molemmilla kerroilla super-hyvä. Kuski kusi hieman mukaanpääsemisissä, ainakin muistaakseni, mutta ei kuitenkaan pahasti.

Muutama hyppytehtävä lisää. En lainkaan muista millaisia - jotain pieniä pystyjä ja oksereita ja ratatehtäviä. Ei imassut esteille hullun lailla - good for me - mutta ei mikään lahnakaan. Sopiva, kuten sanottu, oikein hyvä minulle. Lopuksi laukattiin, jälleen ilman jalustimia. Aikaisemmin jossakin ravipätkässä jalustimetta Amii kekkasi laukata, joten olin saanut siinä hyvät kyydit laukasta. Joten, ajattelin, että ei ole paha ja, ei se ollutkaan! Pysyin kyydissä, liimauduin, pidin harjasta kiinni ja laukkasin. That's it. Nostot oli hienoja, ajattelin, että nostanpa nyt laukan ja hui miten se jo nosti! Tosi rauhallisesti, ei singonnut, ei mitään ongelmia, vaan yksinkertainen nosto. Tälläsiä lisää! Toinen nosto samanlainen. Lopuksi vähän lihasten kasvatusta ja venymistä käynnissä; "sammakkoasento" eli niin, että vain istuinluut koskevat satulaa, jalat ylhäällä, selkä suorana. Juuei tunnu missään. Toinen asento niin, että jalat nostetaan tuohon takamuksen taakse molemmat ja sitten vain kiikutaan siinä ja toivotaan ettei kellahdeta alas. Tää ei oikeasti tunnu missään, sanovat toisinaan notkeaksi...

Tunnista jäi kiva fiilis ja se oli erityisen kivaa, koska kyseinen fiilis on ollut kadoksissa tässä lähiaikoina. Pitkästä aikaa oli myös kivaa vaan ratsastaa. Toivottavasti sama fiilis löytyisi myös huomenna!

Videon tiukka syynäys

Tadaa - blogi ei ole kuollut! Eikä se ole kyllä tauolla tai millään muullakaan vastaavanlaisella, joka vaatisi postausten tekemättömyyttä. Sanotaanko sitten syyksi vaikka laiskuus. Paljon on kaikenlaista tapahtunut, joskaan ei mitään merkittävää tai kovin kiinnostavaa. Kesä näytti tulevan, olevan nanosekunnin ja menevän taas. Koulu jatkuu juuri kun luulin pääseväni siitä hetkeksi eroon. No, minkäs teet. Kesä oli kerrassaan mielenkiintoinen - pääsin tutustumaan tallityöhön ja ratsastamaan teoriassa niin paljon kuin sielu sieti, käytännössä homma vähän valahti. Työ oli kuitenkin kivaa ja voi sitä haban määrää. Paljon olen siis ratsastellut ja toisaalta tuntuu, etten ollenkaan. Tunteja on ollut ja niistä riittäisi juttua, mutta luuleko joku, että tosissaan mitään muistaisin - en - joten olkoon. Aloitetaan siis melkein puhtaalta pöydältä ja aiheena tiukka itsekritiikki. Eli taannoisessa, alkukesän jossakin postauksessa kerroin, miten eräällä tunnillä hyppäsimme ja otettiin myös videoita ja kuvia. Viimeinkin olen saanut tämän yhden videon käsiini ja vaikka se ensinäkemältä näytti tältä:

© weheartit.com

Niin nyt muutamia kertoja sitä tuijoteltuani ja hidasteltuani ja pätkittyäni se vaikuttaa enää vain tältä:

© weheartit.com

Mitään en aio julkaista, mutta aion ihmetellä sitä, mikä hommassa kusee eniten ja mikä vähiten. Hyppään siis Mimmillä pientä radanpätkää, johon kuuluu 7 estettä; 3 pystyä, kentälle jäänyt 3 esteen irtohypytyskuja, jossa ainakin viimeinen on okseri sekä kujan eli sarjan jälkeen vielä yksi okseri. Korkeudeltään jotain 60-75 väliltä, en taas usko, että olisivat kasikymppisiä.

Noniin. En aio kertoa jokaista askelta, vaan ne omaan silmään kamalimman näköiset kohdat ja toisaalta ne, jotka voisivat näyttää kamalimmiltakin.  Heppaan en aio kiinnittää huomiota, vain itseeni.
1. Tosi omituiset alastulot
Korjaan, niitä ei juurikaan ole. En näemmä osaa suoristautua vaan jään siihen paikoilleen killumaan ja vasta muutama askel esteen jälkeen meno näyttää taas vähän fiksummalta.. Videossa näkyy se yksi horjahduskin, liekö se seurausta tästä vai johtuisiko
2. heiluvista, irtonaisista jaloista
MIKSI ne heiluu noin paljon?! Niiden ei pitänyt. Luulin, että tämä olisi pientä, mutta tuohan näyttää käsittämättömän huteralta joltain kohdin vieläkin. Keventäessä heiluu. Hypätessä menee taaksepäin. Pakko ruveta harrastamaan jonkinlaista liimailua pohkeet-kylkiin-kiinni-pikaliimalla. Pieni evo-huomautus myös jalkateristä, mielenkiintoinen menosuunta tuo suoraan sivulle päin. 
3. Mielenkiintoinen notkoselkä.
En tiedä mistä mokoma ilmiö ja onko tosiaan näin, mutta siltä tuo erehdyttävästi näyttää.

Minulla oli muitakin kohtia tähän, mutta koska olen kirjoittanut tuon pätkän aikaisemmin, niin en enää muista mitään edes vaikka katsonkin tuota videoita. Okei yksi, 4. housut, haluan uudet housut, nuo näyttävät kamalilta. Jotain kehaistavaa oli myös, kuten se, että voisi olla paskempikin. Hypyt ovat mielestäni tuota kohtaa yksi lukuunottamatta "ihan ookoo". Sarja näyttää melkein-"ihan ookoolta", muutama hassu horjahdus, mutta hypyt näyttää kivoilta. Sanottavaa löytyy myös hevosesta, vaikkei minun pitänyt siitä mitään sanoakaan. Se liikkuu hitaasti. Tosi hitaasti. Näemmä se vauhdin hurma on vain oman pään höyryjä - tuohan aivan matelee!

Tässä pientä blogin herättelyjä, katsotaan, jos saisin kirjoitetuksi hieman aikasemmin kuin kahden kuukauden päästä... :)

16 jalkaa

En ole edes ollut tallilla viime tunnin jälkeen, joten ei ole mitään jäänyt välistä kirjoittamatta. Viimeksi - tai joskus - lupasin esitellä eräänä uuden ystävän ja ajattelin, että voisin tässä kerta heitolla esitellä kaikki! Tässä siis virallisesti Ensimmäinen Kuvallinen postaus kera liian isojen kuvien, olen pahoillani lagaavien koneiden puolesta. Voisin pistää myös pienempänä, mutta koitetaan nyt näillä hervottomilla kuvilla!

Minulta löytyy siis jos jonkinlaista eläintä kotoa - kaikkiaan siis 4 erilaista höösääjää, 3 pupua ja eräs piskuinen koiraherra. Yllä olevassa kuvassa uusin tuttavuus - Ira.

Ira on leijonaharjas naaras. Hää on minun suloinen rescuepallero, maailman söpöin! Ira tuli toukokuun alussa, koska tallilla ei ollut enää paikkaa hälle ja hää piti astetta tiukempaa kuria muille. Meillä oli loistavasti tilaa vielä yhdelle, joten miksikäs ei? :) Ira on kuuleman mukaan täysin puhdas leijonaharjas, paperit ovat vain jääneet matkan varrelle enkä siis saanut niitä mukana. Iästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta jotakin 6 ja 7 vuoden paikkeilla aika varmasti.

Ira on ihan mahtava käsiteltävä, joten sitä on varmaan käsitelty paljon entisissä kodeissa. Tosi rohkea ja ennakkoluuloton - (suurimmaksi osaksi) menee eikä meinaa! Ei tosin vedä vertoja eräälle kluppaherralle, joka esitellään myöhemmin. Vapaaksi päästessään vetelee iloloikkaa minkä kerkiää ja tietenkin syö koko ajan. Vessalaatikon Idea alkaa hahmottua, mutta vähän on ollutkin hakusessa. Me tutustutaan vielä - mutta mahtava persoona hän kyllä on!

Ei voi olla noin söpö ♥

Iran jälkeen lienee paras esitellä ne itse alkuperäiset tannerten tömistäjät eli kääpiölupat Wini (tai Winnie, miten tykkää) ja Nella ("Primanka"). Wini on noin syyskuussa 2006 syntynyt palliton herrasmies ja Nella on 21.5.2007 syntynyt naaras. Nellalle mulla on paperitkin eli hää on täysin puhdas kääpiöluppa, Wini on eläinkaupasta ostettu eli paperiton. Sen verran se kuitenkin klupalta näyttää eli kyllä siinä jossain täytyy kluppaa olla.

Wini musta ja Nella luonnonsoopeli

Winistä ja Nellasta riittäisi juttua vaikka millä mitalla. Molemmat ovat täysin erilaisia luonteiltaan ja ne ikäänkuin täydentävät toisiaan, ne on aivan täydelliset parit keskenään. Wini on sellainen kaikki-mulle-heti-nyt ja MENNÄÄN aina eikä meinata. Winille kaikki hoitotoimenpiteet ovat melkein mahdottomia - hän kyllä antaa suullisen palautteen erittäin nopeasti, jos jokin ei miellytä. Winiä ei kiinnosta rapsutukset ja halittelut. Turhat sylissä kanniskelemiset hän hoitaa poistumalla itse sylistä. Iloloikat on parhaita ja ympäri huushollia hirveät rundit ovat tämän miehen juttu. Vanhasta iästään huolimatta (melkein 6v) ei ole meno yhtään hidastunut, päin vastoin vaan, siihen on tullut ripaus Miehekkyyttä, niin palliton kuin hän onkin. Ruoka ja syöminen on paras juttu, mitä maailmassa on. Ruuan tähden jopa Wini kiipeää syliin ja naamalle ja minne vaan - kunhan loppu tulos on ruokaa. Winiä ei saa syliin kukaan muu kuin minä ja sellainen, joka on kaneja tottunut käsittelemään. Äitini joskus koitti Winiä kantaa, mutta nykyään ei enää uskalla, koska "se puree".

Nella on aivan eri kaliiperia Winiin verrattuna. Nella on "herkkä taiteilijasielu". Minnekään kovin pitkälle ei mennä suoraan  vaan täytyy kierrellä ja kaarrella ja tutustua, ennen kuin voi hivuttautua hieman lähemmäs jotakin. Nella miettii. Nella ei myöskään ole mikään halinalle, mutta ei pure yleensä vaan suorittaa poistumisen ennemminkin jonkinlaisen kamikazen avulla räpiköimällä hurjasti. Kynsien leikkuu onnistuu paremmin, lieneekö syynä sitten se, että on kasvattajalta ja käsitelty enemmän, mene ja tiedä. Toki Nellaltakin irtoaa jos jonkinlaista iloloikkaa ja rundia, mutta ehkä vähiten kaikista kolmesta. Nella on sellainen, joka katsoo muiden huvittelua nokka pystyssä ja tuhahtelee "pyh!". Tässä välissä on pakko mainita, että huomasin äsken vasta, että Nellan synttärit olivat juuri - onneksi olkoon Nella! Hurjan hyvä omistaja, kyllä. :D

Niin epäonnistunut kuva kuin ikinä onkin, tämä kuvaa parhaiten tätä kaksikkoa. Toinen menee eikä ehdi jäämään edes kuvaan, toinen katselee harras ilme kaukaisuuteen ja miettii.

Viimeisemmäksi, mutta ei suinkaan vähäisimmäksi on jätetty tietenkin arvon koiraherra, Aatu!

Oma koneparka kosahti eikä mulla ole tässä kuin pupujen kuvia suurimmaksi osaksi. Tämä kuva vuoden tai parin takaa.

 Aatu on piskuinen katurakin näköinen turjake. Siinä on kolmea rotua, kultsua, bordercollieta sekä lk. collieta, tietääkseni isä on ollut puhdas kultainennoutaja eli sitä eniten. Aatu on syntynyt 22.6.2008 eli täyttää pian neljä vuotta. Aatu tuli meille vuoden ikäisenä, tavallaan rescuena sekin. Ei ollut mikään tuttu koira tosin vaan palstojen kautta haettiin ja kerrankin osui helmi meidän kohdalle!

Aatu melkoisen täydellinen hurtta. Olen sitä nyt kolmisen vuotta katsellut ja tullut siihen tulokseen, että rodut ovat jakautuneet juuri oikein sille - sillä on bc:n älliä, collien rakenne ja kultsun väri ja häntä. Sekä tietenkin toinen korva on luppa. Se on hurjan miellyttämisenhaluinen ja nopea oppimaan. Valikoiva kuulo, joka on varmaan itse aiheutettu. Iloinen, sosiaalinen, aktiivinen - näillä sanoilla sitä on kuvailtu. Uuden ihmisen nähdessään se heittäytyy selälleen ketarat ojossa tervehtimään. Häntä vispaa hulluna ja korvat sliipattuna takaraivoon - NIIIIIN kivaa minulla on, NIIIIIIIN kivaa on tavata uusia ihmisiä ja olenhan NIIIIIIIN ihana!

Mätsärissä! :D Kyllä se tosta vielä heittäytyi maahan ;) Ei taidettu sijoittua..

Vaikka Aatu on tuommoinen sählä, niin ei se ole sitä kuin.. no kaikissa tilanteissa, paitsi kotona. Kotona se on fiksu ja toimii. Se toimii TOKO:ssa kuin ajatus, agia ei olla koitettu ja tokoiltukin vain kotona. Pienellä fiksauksella ja omalla jaksamisella se oppisi kaikki EVL-liikkeihin asti, nopeasti. Ei ole ongelma eikä mikään. Itsellä vain uupuu viitsimys. Ei sitä varmaan ikinä saisi kisatilanteissa toimimaan, vaikka kisailu olisikin mielenkiintoista. Kotona kuitenkin hyvää ja hauskaa harrastetta, varsinkin kun se koira oikeasti toimii erinomaisesti.

Joo, ajelin vähän sen karvoja..

Oon kirjoittanu tätä ties kuinka kauan tässä illalla, varmaan kaksi tai kolme tuntia. Samalla tehnyt tietenkin kaikkea muuta, joten sori, teksti on vähän sekavaa! Paljon jäi kertomatta, enemmän tuli kai kehuttua. ;) Tietenkin pitää kehaista edesmennyttä landseer-urostamme Peteä, joka oli täydellinen. Ilman sitä tuskin olisi ainuttakaan koiraa talossa. ♥

Reisilihaksia, onko niitä?

Note to myself: Ei ole. Ei yhtään ainutta reisilihasta tai edes sen siihen viittaavaa. Tällä hetkellä olo on kyllä varsin paljon sellainen, että niitä olisi pitkän etsinnän jälkeen löytynyt, mutta se saattaa olla vain hämäystä. Menevät vain turkasen jumiin ja sellaiselle vintturalle, että näin kahden päivän päästäkin on olo lähinnä sellainen, että joku irstasmielinen voisi keksiä vaikka mitä syitä, miksi jalkani nivusista lähtien on hemmetin kipeä. No, minä olen kuitenkin vain ratsastanut. Hevosella. Tarkoitus olisi siis kertoa niistä kolmesta tunnista lisää, siitä keskimmäisestä erityisesti. Edellisessä on siinä jo jonkin verran juttua ja tämän haluan kirjottaa loppuun, koska olen aloittanut tämän jo aikaaisemmin.

Eli. Kahden viikon takainen tunti tiistaina taitaakin olla juuri kyseessä. Mimmi itselläni ratsuna ja meitä oli jälleen vain kolme ratsukkoa tunnilla. Tällä tunnilla emme oikeasti hypänneet kovin korkeita - 50-60 ja sitä rataa. Alkuverkaksi jälleen jalustimet veks ja kevyttä ravia. Satula oli juuri silloin vaihdettu siihen satula B:hen, joten mulla oli erityisiä vaikeuksia pysyä siellä. Jalat heilu ku tuulimyllyllä, siirtyi aivan liian taakse, keventäminen vaikeutti sitä lisää... tuskaa! Samoja ongelmia oli viimeksikin. No, pysyin satulassa silti, vaikka edelleen meinasin horjahdella vähän väliä ja tarrasin vaan harjaan kiinni. Tyhmä satula (en minä tietenkään)!

Hyppäsimme ensin ravissa pari kertaa pientä pystyä. Meni ihan ok. Sama tultiin laukassa - ja nyt ihan rehellisesti sanoen tulin laukassa, suunnitellussa laukassa esteelle ja hyppäsin. On muuten huomattavasti sujuvempaa, kun voi vaan istua eikä tarvitse keventää! :D Pari hyppyä meni ok - jossain kohdin esteen jälkeen tosin horjahdin, lähti jalustin ja roikuin kaulalla taas... Seuraava jännä paikka iski, kun lähestyin taas laukalla ja ihan samalla tavalla kuin tähänkin mennessä. Paria askelta ennen huomasin vasta, että ei härrekyyd, sitähän on korotettu apua ei miten näin kävi iik en uskalla! Enkä ymmärrä, kun ei se sittenkään ollut kuin ehkä 60 se pysty. No, kunnialla siitä selvittiin kuitenkin yli.

Seuraavaksi... teimme aika paljon taas yksittäisiä esteitä sekä pieniä radanpätkiä. Pitkällä sivulla oli taas kahden esteen sarja, pysty ja okseri. Tätä menimme muutaman kerran kumpaankin suuntaan - oli aika mielenkiintoista mennä se väärinpäin. Olisin saanut tulla laukassa, mutta kauhistutti taas liikaa, joten ravilla yli vaan. :D Yksi tehtävä mm. oli taas sellainen, että muuri - pieni johto oikealle ja edellä mainittu pysty. Ensimmäisellä kerralla menin pystystä ohi, kun iski oikeasti kammo sitä kohtaan ja tultiin vielä aika lujaa. Toisella kerralla meni ok, kun unohdin vauhdin käsitteen. Jännästi viime tunnilla muuten huomasin, miten se vauhti ei enää tuntunut missään, tähän mennessä olen aina kammonnut hieman sitä vauhtia ja hurrrjaa laukkaamista - ei tuntunut missään. Edes siinä, jos muistatte, kuinka kerroin sarjan jälkeen laukassa okserille -kohdan, niin ei tuntunut missään. Huomasin tämän vasta nyt, että jee, kehitystä! :D

Lopputunnista laukkasimme muutaman kerran kentän ympäri kevyessä istunnassa. En varsinaisesti ole ikinä ollut valvovan silmän alla kevyessä istunnassa, joten oli ihan hyvää treeniä. Paljon sain vinkkejä - puoliakaan en enää muista. Polvesta piti ainakin taivuttaa johonkin suuntaan, samoin ylävartalo suorana jne. Mimmi myös tykkäsi kovin kun meni niin perrrrrrrhanan lujaa jossain vaiheessa. Jossain vaiheessa kävelimme käynnissä kevyessä istunnassa - no ei tuntunut paljon missään. SITTEN alkaa se hauska osuus, josta postauksen otsikkokin juontaa juurensa. R-ope tuli ja laittoi kaikkien jalustimet uuteen uskoon. Jalustinhihna viimeiseen reikään ja kolmelle kiepille jalustimen ympäri. "Ei nää ole edes vielä jockey-jalustimet!" Käyntiä. Kevyessä istunnassa. "Selkä suorassa, älä kumarru niin paljon eteen, käännä polvista, takapuoli 3cm irti satulasta" *tumps* "UUDESTAAN!" *tumps* "ÄLKÄÄ HUIJATKO!"

Se. Sattui. Paljon. Pari pätkää mentiin myös ravissa siinä vintturalla. Sattui niin paljon ja voin vielä kahden viikon jälkeenkin tuntea sen tuskan reisissä. Aina, kun pääsin haluttuun vintturaan, niin ei voinut kuin lysähtää satulaan takaisin. Ja eikun uudestaan äheltämään. A-U. Eikä siinä vielä kaikki, aivan viimeiseksi laitettiin jalka jalustimeen siihen jalustimen yläpuolelle, jalustinhihnaan "jalustimeen". "Doddiiiih, jockey-jalustin!" Muutama kierros siinä vintturalla vielä käyntiä. Sitten.... se loppui. Aaaahhhh sitä helpotuksen määrää. Oli todella mielenkiintoista tulla rämähtää alas satulasta lopuksi, jalat eivät meinanneet kantaa eikä oikein mitkään muutkaan. Siitä oli pakko sanoa yhteenvetona, että ei, ei reisilihaksia, ei minkäänlaisia.