Reisilihaksia, onko niitä?

Note to myself: Ei ole. Ei yhtään ainutta reisilihasta tai edes sen siihen viittaavaa. Tällä hetkellä olo on kyllä varsin paljon sellainen, että niitä olisi pitkän etsinnän jälkeen löytynyt, mutta se saattaa olla vain hämäystä. Menevät vain turkasen jumiin ja sellaiselle vintturalle, että näin kahden päivän päästäkin on olo lähinnä sellainen, että joku irstasmielinen voisi keksiä vaikka mitä syitä, miksi jalkani nivusista lähtien on hemmetin kipeä. No, minä olen kuitenkin vain ratsastanut. Hevosella. Tarkoitus olisi siis kertoa niistä kolmesta tunnista lisää, siitä keskimmäisestä erityisesti. Edellisessä on siinä jo jonkin verran juttua ja tämän haluan kirjottaa loppuun, koska olen aloittanut tämän jo aikaaisemmin.

Eli. Kahden viikon takainen tunti tiistaina taitaakin olla juuri kyseessä. Mimmi itselläni ratsuna ja meitä oli jälleen vain kolme ratsukkoa tunnilla. Tällä tunnilla emme oikeasti hypänneet kovin korkeita - 50-60 ja sitä rataa. Alkuverkaksi jälleen jalustimet veks ja kevyttä ravia. Satula oli juuri silloin vaihdettu siihen satula B:hen, joten mulla oli erityisiä vaikeuksia pysyä siellä. Jalat heilu ku tuulimyllyllä, siirtyi aivan liian taakse, keventäminen vaikeutti sitä lisää... tuskaa! Samoja ongelmia oli viimeksikin. No, pysyin satulassa silti, vaikka edelleen meinasin horjahdella vähän väliä ja tarrasin vaan harjaan kiinni. Tyhmä satula (en minä tietenkään)!

Hyppäsimme ensin ravissa pari kertaa pientä pystyä. Meni ihan ok. Sama tultiin laukassa - ja nyt ihan rehellisesti sanoen tulin laukassa, suunnitellussa laukassa esteelle ja hyppäsin. On muuten huomattavasti sujuvempaa, kun voi vaan istua eikä tarvitse keventää! :D Pari hyppyä meni ok - jossain kohdin esteen jälkeen tosin horjahdin, lähti jalustin ja roikuin kaulalla taas... Seuraava jännä paikka iski, kun lähestyin taas laukalla ja ihan samalla tavalla kuin tähänkin mennessä. Paria askelta ennen huomasin vasta, että ei härrekyyd, sitähän on korotettu apua ei miten näin kävi iik en uskalla! Enkä ymmärrä, kun ei se sittenkään ollut kuin ehkä 60 se pysty. No, kunnialla siitä selvittiin kuitenkin yli.

Seuraavaksi... teimme aika paljon taas yksittäisiä esteitä sekä pieniä radanpätkiä. Pitkällä sivulla oli taas kahden esteen sarja, pysty ja okseri. Tätä menimme muutaman kerran kumpaankin suuntaan - oli aika mielenkiintoista mennä se väärinpäin. Olisin saanut tulla laukassa, mutta kauhistutti taas liikaa, joten ravilla yli vaan. :D Yksi tehtävä mm. oli taas sellainen, että muuri - pieni johto oikealle ja edellä mainittu pysty. Ensimmäisellä kerralla menin pystystä ohi, kun iski oikeasti kammo sitä kohtaan ja tultiin vielä aika lujaa. Toisella kerralla meni ok, kun unohdin vauhdin käsitteen. Jännästi viime tunnilla muuten huomasin, miten se vauhti ei enää tuntunut missään, tähän mennessä olen aina kammonnut hieman sitä vauhtia ja hurrrjaa laukkaamista - ei tuntunut missään. Edes siinä, jos muistatte, kuinka kerroin sarjan jälkeen laukassa okserille -kohdan, niin ei tuntunut missään. Huomasin tämän vasta nyt, että jee, kehitystä! :D

Lopputunnista laukkasimme muutaman kerran kentän ympäri kevyessä istunnassa. En varsinaisesti ole ikinä ollut valvovan silmän alla kevyessä istunnassa, joten oli ihan hyvää treeniä. Paljon sain vinkkejä - puoliakaan en enää muista. Polvesta piti ainakin taivuttaa johonkin suuntaan, samoin ylävartalo suorana jne. Mimmi myös tykkäsi kovin kun meni niin perrrrrrrhanan lujaa jossain vaiheessa. Jossain vaiheessa kävelimme käynnissä kevyessä istunnassa - no ei tuntunut paljon missään. SITTEN alkaa se hauska osuus, josta postauksen otsikkokin juontaa juurensa. R-ope tuli ja laittoi kaikkien jalustimet uuteen uskoon. Jalustinhihna viimeiseen reikään ja kolmelle kiepille jalustimen ympäri. "Ei nää ole edes vielä jockey-jalustimet!" Käyntiä. Kevyessä istunnassa. "Selkä suorassa, älä kumarru niin paljon eteen, käännä polvista, takapuoli 3cm irti satulasta" *tumps* "UUDESTAAN!" *tumps* "ÄLKÄÄ HUIJATKO!"

Se. Sattui. Paljon. Pari pätkää mentiin myös ravissa siinä vintturalla. Sattui niin paljon ja voin vielä kahden viikon jälkeenkin tuntea sen tuskan reisissä. Aina, kun pääsin haluttuun vintturaan, niin ei voinut kuin lysähtää satulaan takaisin. Ja eikun uudestaan äheltämään. A-U. Eikä siinä vielä kaikki, aivan viimeiseksi laitettiin jalka jalustimeen siihen jalustimen yläpuolelle, jalustinhihnaan "jalustimeen". "Doddiiiih, jockey-jalustin!" Muutama kierros siinä vintturalla vielä käyntiä. Sitten.... se loppui. Aaaahhhh sitä helpotuksen määrää. Oli todella mielenkiintoista tulla rämähtää alas satulasta lopuksi, jalat eivät meinanneet kantaa eikä oikein mitkään muutkaan. Siitä oli pakko sanoa yhteenvetona, että ei, ei reisilihaksia, ei minkäänlaisia.