Ostetaan minitonttu

Viimeisin tunti eli viime lauantain tunti oli kerrassaan mainio. Kokoonpano oli sama, vain minä ja kaveri oltiin paikalla ja se on melkoisen luksusta, kun on vain kaksi kentällä. Tällä kertaa uljas, hieno ja mahtava ratsuni oli tietenkin Mimmi, pikku kullanmuruhanipöö♥. Mimmillä mennessä en ole koskaan pettynyt! Mimmi on täydellinen! :) Tunnin aihe jälleen sama, koulua ja yhden pystyn hyppelyä. Hevoset olivat melkoisen pörheänä, kun eivät olleet hetkeen liikkuneet ja odotin mielenkiintoisia loikkia tai jotakin, mutta onneksi niiltä säästyttiin. Kerran Mimmi huomasi siellä samaisessa Hurjassa kulmassa jotain, kuin Amiikin viime kerralla, mutta ei onneksi ollut niin tyhmän pösilö kuin Amii.

Menimme ihan vaan kevyttä ravia ja kahdeksikkoa jälleen. Minun piti jälleen tajuta asettaa ja saada ne astukset oikeasti läpi. Ensin eivät menneet läpi ja sitten en vaan osannut. Kahdeksikko muuttui hyvin äkkiä sellaiseksi, että keskellä pysähdys 5 sek. ja päätyihin ympyrät. Pysähdykset oli hienoja! Kerran sain jopa kehuja, kun tuli tasapysähdys ja tämä saattoi toistua muutaman kerrankin. Jee! Kahdeksikon jälkeen tehtiin voltteja jokaiseen kulmaan. Piti olla tarkka. Tosi tarkka. Minä en ollut. Minun "volttini" alkoi kohdasta A ja päättyi kohtaan B. Asetuksia en tajunnut käyttää enkä myöskään sisäpohjetta, mitä sellaisella muka tekee häh?! Volttien koko oli myös ihan liian pieni tai ihan liian suuri, kerran sain oikeasti hyvän voltin aikaiseksi ja muut voltit olivat "melkein hyvä" tai sitten vaan superhuono. Mielenkiintoinen, uusi ja ehkä jopa joskus huomattu ongelma, kädet. Se, ettei hevosta käännetä kuten polkupyörää. Ulkokäsi ei liiku siinä missä sisäkäsi saattaa liikkua. Ulko-ohjan tueksikin tätä ilmeisesti kutsutaan. Monta kertaa olen tämän itseasiassa huomannut, että teen niin ihan huomaamatta. Ilmeisesti luulen, että hevosen on helpompi kääntyä, jos vähän myötään ulko-ohjasta. Eh? Tähän pitää kiinnittää huomiota, pitää harrastaa ankaraa mielen psyykkausta ja hokea jotakin sellaista mantraa kuin että "kädet pysyvät samassa kohdassa, kädet pysyvät samassa kohdassa, kädet..." Tai vaihtoehtoisesti jotain "älä liikuta käsiä". Ehkä vuorotellen voisi hokea kumpaakin.

Muutamat laukkapätkät otettiin niin, että laukattiin kaveri kiinni. Tässä vaiheessa sain uuden asian mietittäväksi jälleen, nimittäin niinkin ihmeellinen asia kuin puolipidäte (tai vaan pidäte?) istunnalla. Voooou. Jännää. Asia, jota olen ihmetellyt, että miten se oikeastaan toimii. Kaverilta kun olen kysynyt niin olen saanut vastaukseksi lähinnä "tiivistää vaan istuntaa" jaa, just, aha. Nyt sain jonkin näköisen alkeellisen ohjeen, että puristaa vaan pohkeet kiinni samalla, kun pidättää ohjalla. TÄTÄ jos jotakin pitää pohdiskella ja miettiä vähän enemmänkin ja myöskin harrastaa käytännössä lisää. Pidätin siis ohjalla, pidätin ainakin jotenkin istunnalla ja nostin laukan. Mitä tapahtuu....? Ravin kautta nousee laukka! Jee! Hidastaa piti jälleen istumalla kunnolla satulaan, pidätteillä ja ulko-ohjalla. Ainakin melkein meni niin kuin piti - reilummalla pidätteellä ohjalla viimeistään oltiin halutussa askellajissa.

Johonkin laukkapätkään tuli muutaman askeleen raville rikkominen. Samalla siinä päädyssä kyllä tapahtui jotain muutakin, en vieläkään tosin tiedä mitä, mutta ehkä jokin kiihdystys tai pomppu tai pelästyminen...? No, kuulemma, istuin hieman laukkaa vastaan ja pidätin vahingossa ohjilla. Ihan ymmärrettävää siis, että ravilla käytiin, mutta silti, miten mä olenkin niin hyvä tekemään asioita vahingossa?! Ja tuota laukkaa vastaan istumista olisi mielenkiintoista harjoitella lisää, sillä kun saisi askellajin vaihdettua hyvinkin nopeasti toiseen...

Hypättiin taas muutama koikkaloikka. Ensin este oli pieni ristikko, jota tultiin molemmista suunnista. En tainnut päästä näihin mokomiin maahankaivettuihin mukaan ollenkaan, myötäsin kyllä käsillä, mutta kaikki muu jäi jälkeen tai ainakin siltä se tuntui. Mimmikin taisi lähinnä astua sen yli enemmän kuin hyppäsi. Muutaman kerran laukassa ja minä vähän haaveilin taas ja menin ihan surutta ohi ja sen jälkeen Mimmikin rupesi vaan pelleilemään... Harkitsen oikeasti jonkun pienen tontun hankkimista tuohon olkapäälle ratsastuksen ajaksi, joka voisi aina silloin tällöin vaikka lyödä tai potkaista lujaa niin, että palautuisin maanpinnalle. Ehkä myös kuulolaitteen hankinta olisi järkevää, jos nimittäin tajuaisin ohjeen niin sitten en kuule, vaikka karjuttaisiin enemmän kuin lujaa. No mutta, sittenpähän VÄHÄN nostettiin! Este oli ainakin 70, ehkä jopa 80, jos olisi lumen alta kaivanut estettä. Eka hyppy ookoo. Roikuin harjassa ja selvisin ainakin esteen toiselle puolelle. Hypättiin muutaman kerran ja eräällä kerralla kolisteltiin kaikki alas ja sitten se VÄHÄN erilainen hyppy. Tulin tätä siis ravissa koko ajan ja sitten se höpsö poni pomppasi VÄHÄN korkealta. En edes tajunnut sitä siinä, mietin vaan että ompa omituinen hyppy ja ihan kuin se hyppy olisi jotenkin pysähtyny ("mitä kaikkea sitä ehtiikään yhden hypyn aikana miettiä"), mutta kaveri valisti jälkeen päin, että se mokoma hyppäsi ainakin 30cm ilmavaralla! Ja miten se hyppy oli näyttänyt hyvältä! Jee!?

Lopuksi tai sitten se taisi olla ennen hyppyjä, mentiin sellaista kiemuraa pitkillä sivuilla. Heti kun käännyttiin yhteen suuntaan, käännyttiin takasin. Näin jatkettiin muutaman kerran. Se jos mikä oli mielenkiintoista! Joskin minulla taas ymmärtämisen vaikeuksia, mutta ei niistä sen enempää, minitontulle olisi ollut jälleen käyttöä..... Tunti siis oli erinomainen. Paljon epäonnistumisia, mutta vielä enemmän onnistumisia ja paljon uuden oppimista. Näitä uusia juttuja pitää miettiä. Pohtia, miettiä, ajatella, harrastaa aivotoiminnallisia työtä, miksi sitä nyt kutsutaankin, mutta tuli varmaan selväksi.

Maastopyrähdyksiä

Viikko sitten lauantaina toteutettiin "Joululahjamaasto". Vähän myöhässä, koska kukaan ei päässyt paikalle, kuin vasta silloin. Eihän se mitään haittaa, päinvastoin, oli mukavan kiireetöntä ja hauskaa. Ensin pidettiin normaali tunti kentällä, jotta arvon putet olisivat vähemmän tulta ja tappuraa ja se itse asiassa olikin erittäin fiksu veto. Tunnilla mentiin vain koulua, ei edes hypätty sitä yhtä pientä estettä. Suuri ja uljas ratsuni oli tällä kertaa vähemmän suuri ja uljas vaahtokarkkiponi - Amii. Olen ollut tällä jopa kaksi tai kolme kertaa aikaisemmin maastossa ja ne lenkit olivat yhtä tuskaa kumpainenkin, johtuen lähinnä omasta taidottomuudesta. Kaikki lenkit olivat vähän liian vauhdikkaita siihen aikaiseen taitoon nähden... Hengissä kuitenkin ollaan edelleen, joten ei niistä sen enempää.

Tunnilla juuei tehty mitään erikoista. Alkutunnista Amiista kuoriutui varsinainen Poni. Yksi kentän kulma oli Hurja. Tosi. Hurja. Ihan Hirveen pelottava. Ei siis voi kestää oumaihgaad. Vasemmassa kierroksessa kulmasta päästiin käynnissä ihan vaan Menemällä ohi. Ravissa ja oikeassa kierroksessa ei. Tehtiin kahdeksikkoa, asetukset ja kevennyksen vaihdot piti onnistua. No, me vähän keskusteltiin sinne kulmaan menemisestä. Oli Tosi hurjaa. Pari kertaa matkustin taas kyydissä vaan ja annoin ponin koukata sisäkautta. Pohkeet oikeasti Kiinni, asettaa sisälle ja sisäjalka vielä vähän enemmän kiinni. Vähän koukkasi edelleen - käännös heti pikkuriikkiselle voltille ja sinne kulmaan takasin. Jatkettiin kahdeksikkoa ja seuraavalla kerralla kulma olikin jo selätetty.

Paljon pysähdyksiä, ympyröitä ja voltteja. Laukkasimme kaikki kaksi tunnilla ollutta samalla ympyrällä ja Amii oli hieno! Laukat nousi kuin ajatuksella ja melkein pysyi ylläkin kuin ajatus. Muutama hassu rikko raville eikä ympyrät ollu varsinaisesti ympyröitä vaan niitä soikioita, joissa yksi sivu suora, mutta ei se haitannut, kun poni meni niin hienosti. Kaula kaarella ja kaikki. Joissakin nostoissa tuli joku ihmeellinen hassu pienenpieni pukki, mutta se oli vaan hauskaa. Vaikka toinen ratsu siinä ympyrällä vähän sekoilikin, niin ei se mitään sanonut. Hieno poni! Viimeksi joskus ennen joulua menin sillä viimeksi ja silloin se esitti hienoja pystyyn hyppimisiä ja kiljuntaa ja villiponimaisia eleitä ennen kuin pääsin edes selkään, nyt ei niistä tietoakaan. Laukkojen jälkeen vähän väistöä ja nekin meni hienosti, vaikka taisin hieman liiotellen johtaa. Pikkuhiljaa alan muistaa jo, miten ne avut menikään, edistystä jee?! Laukattiin vielä vähän toisella pääty-ympyrällä ja sitä ennen hölskyttiin harjoitusravissa. Niiin mukavaa ravia. Laukkasi jälleen tosi näppärästi eikä ollut mitään ongelmaa pitää sitä yllä monen monta ympyrää. Siinä vaiheessa, kun aloin miettiä että heeei täähän menee hyvin, niin tuli joku ravipätkä, mutta ei muuten.

Maaston vuoro. Vetäjä meni laittamaan hienoja laukkapyrähdyksiä tarhassa esitelleen Mimmin kuntoon ja käveltiin kaverin kanssa kentällä hetki. Kaverin ratsulle viritettiin sivuohjat ja minun villiponille viritettiin riimunnaru jarruksi. Ja hitsi miten hieno poni oli! Minä siedin joutua ponillani letkan viimeiseksi ja se oli kiiivaaa! Ei mitään tietoa villiponimaisesta vauhdista, vaan mentiin siedettävää vauhtia, jarru toimi eikä oltu edellä olevan hanurissa kiinni ja niin kivaa! Tarvottiin lumihangessa (joka on ratsastajalle aina yhtä inhottavaa), ravattiin paljon ja ne pari hassua laukkapätkää. Laukkapätkä mentiin ylämäkeen ja lujaa. Edellä meni sentään kaksi hevosenkokoista ja siinä vaiheessa jarru hetkellisesti katosi ja oltiin vääähän liikaa toisen hanurissa kiinni. Oli niiin mukava vaan katsella lumisia maisemia ja voisi olla miettimättä mitään. Muutaman - kerran jos toisen ja kolmannenkin kerran Amii otti omavapauden laukata edellä liian lujaa menevä kaveri kiinni, enkä minä sitä niin kauheasti estellyt... kun oli niin kivaa! Maastossa pystyn jostain syystä istumaan paljon paremmin laukassa kevyessä istunnassa, mistä se johtuu?! Kerran meinasi käydä jopa hassusti, kun ylitettiin jokin pieni oja, jossa vesi solisi ja Amii-parka taisi pelästyä sitä yhtäkkistä ääntä ja se teki ehkä jonkun pienen sivuloikan, jonka jälkeen makasin hetkellisesti kaulalla...? Hetken näin ihan suoraan silmien edessä, miten tipahdan sinne jorpakkoon ja poni jää tielle ihmettelemään. Matka onneksi jatkui ja loppumatka menikin oikein rauhallisesti. Kivaa se oli, mutta ei niin kivaa, että sitä voisi kauhean usein harrastaa...

Lumi-, muta- vai mikä -vyöry?

Olen taas hyvin syvästi pahoillani hiljaselosta. Piti toivottaa hyvät joulut ja uudet vuodet teille kaikille kuudelle viidelle (varmasti oli kuusi kun viimeksi katsoin!) - mutta se vähän jäi. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille siis! Hiljaselolla on muitakin syitä toki, en ole viime kerran jälkeen - siis melkein kahteen kuukauteen - ollut kuin kolme tai neljä kertaa hevosen selässä ja nekin on ollut viimeisten kolmen viikon aikana. Jospa siis palataan kolmen KAHDEN, olen taas hieman muissa maailmoissa, viikon taa, kun joulustakaan ei ollut paljon aikaa...?

Silloin se oli, 29.12. tarkalleen, kun ainakin kuukauden mittainen ja tuskastuttava, minusta riippumaton tauko päättyi. Se oli se "hauska" kerta, kun menin neiti Hapannaamalla. Minulle ei kyllä pottuiltu juuri lainkaan, mutta olen nähnyt kun tämä hauska neiti on hampaat irvessä lähestymässä käsivartta harjatessa. Ihan hauska tapaushan tämä - viimeksi kesällä olen pienen maastolenkin sillä tehnyt ja sitä ennen kerran tunnilla ollut. Jostain syystä en löydä siitä mitään kirjoitusta, vaikka olen kyllä varma, että siitä OLEN kirjoittanut... No, siihen pääasiaan eli tuntiin. Kentällä on pidemmän aikaa ollut yksi hassu este, jota on hypelty aina tuntien päätteeksi muutaman kerran. Näin siis tälläkin kertaa, muuten mentiin koulua.

... jostain syystä, vartin tässä mietiskeltyäni, en muistakaan mitään, mitä olisimme tehneet?! Paljon ympyröitä ainakin, pysähdyksiä...? Muistan, kuinka ensimmäisen kerran käskettiin nostaa laukka - askellaji oli silloin käynti. Epäuskoisen katseen heitettyäni kentän keskelle, tein niin. Nostin käynnistä laukan. Ulkopohkeella, koska neiti on virolainen ja opetettu siihen. Mitä tapahtui? Kyllä, askellaji vaihtui ja vielä oikeaankin! Varmaan mukavin laukannosto ikinä, taisi siihen pari raviaskelta tulla, mutta silti. Laukassa istuminen oli mukavaa, se suunnilleen laukkaa siihen käynnin tahtiin ja se on jotain niin tasaista istuttavaa - nelitahtista? en tiedä, sivusta katsottuna näyttää vähän, mutta ei varmaan ihan. Laukkasimme kentän ympäri ja muutama ympyrä päätyyn - "ympyrä" minun tapauksessani eli lähinnä jokin soikionnäköinen, jossa on yksi sivu suora. Pieni omalaatuisuus on mielestäni näissäkin asioissa vain hyvästä.

Hypättiin pari hyppyä. Ei ollut korkea, ehkä 50cm, eikä se siitä tainnut noustakaan. Pari kertaa meni huti, kun en ollut itse ihan samassa maailmassa ja jäin haaveilemaan. Tai siis, pidin neidin onnettomasta ratsuharjan nysästä kiinni ja koitin pysyä kyydissä, joten se ohjaaminen jäi vähän toissijaiseksi. Ei se edes mennyt mitenkään hirveän lujaa, yli päästiin ja vielä muutaman kerrankin. SITTEN se "hauska" osuus. Neidin ravi on kamalaa. Ei ihan Mr. O:n tasoista, mutta melkein. Siellä pystyi hetken hytkymisen jälkeen jopa istumaan. Mentiin paljon harjoitusravia jalustimilla ja ympyröitä jne. Ensin neiti kulki pää taivaissa, kun minäkin olin vähän pää taivaissa. Mitä sitten tapahtuikaan?! Neiti EI kulkenut pää taivaissa vaan se meni sievästi hienosti kauniissa muodossa tai ainakin kaula kaarella! Ehkä ympyrän - puolen ympyrän verran - mutta silti. Itsekin saatoin istua hetkellisesti niinkuin kuuluu. Muuten meno olikin aika pomppimista, aika ajoin jännityin jostain kohtaa ja jos ei olisi ollut jalustimia, niin olisin pomppinut ulkopuolelta alas. Varmaan tosi kaunista.

Niistä jalustimista puheenollen - nyt tulee se oikea "hauska" osuus. Mitä tapahtuikaan tunnin loppupuolella? "Harjoitusravia, jalustimet pois!" Ei. Ei, ei, ei. Ei tullut mitään. Pari askelta. Käyntiin. Pari askelta - liian kovaa - IIK - käyntiin jollain ilveellä. Puristin vielä tosi fiksusti pohkeet kiinni kylkiin, pidin nysäharjasta kiinni joten ohjien käyttö oli hieman hankalaa. Sitten se tapahtui, mun meni tasapaino ihan kokonaan, tarrasin oikein ninjamaisella otteella kaulaan kiinni ja EI, se ei hidasta sittenkään ja mä VYÖRYIN sieltä alas... TAAS pelkästään sen takia, että harjoitusravia ilman jalustimia. Mä en ikinä opi, enhän? Onnistuin vielä vyörymään samaan kohtaan kuin tasan kaksi vuotta sitten, kun olin Pialla ensimmäisellä ratsastustunnilla ikinä. Samasta syystä. Jännää, eikö?