Maastopyrähdyksiä

Viikko sitten lauantaina toteutettiin "Joululahjamaasto". Vähän myöhässä, koska kukaan ei päässyt paikalle, kuin vasta silloin. Eihän se mitään haittaa, päinvastoin, oli mukavan kiireetöntä ja hauskaa. Ensin pidettiin normaali tunti kentällä, jotta arvon putet olisivat vähemmän tulta ja tappuraa ja se itse asiassa olikin erittäin fiksu veto. Tunnilla mentiin vain koulua, ei edes hypätty sitä yhtä pientä estettä. Suuri ja uljas ratsuni oli tällä kertaa vähemmän suuri ja uljas vaahtokarkkiponi - Amii. Olen ollut tällä jopa kaksi tai kolme kertaa aikaisemmin maastossa ja ne lenkit olivat yhtä tuskaa kumpainenkin, johtuen lähinnä omasta taidottomuudesta. Kaikki lenkit olivat vähän liian vauhdikkaita siihen aikaiseen taitoon nähden... Hengissä kuitenkin ollaan edelleen, joten ei niistä sen enempää.

Tunnilla juuei tehty mitään erikoista. Alkutunnista Amiista kuoriutui varsinainen Poni. Yksi kentän kulma oli Hurja. Tosi. Hurja. Ihan Hirveen pelottava. Ei siis voi kestää oumaihgaad. Vasemmassa kierroksessa kulmasta päästiin käynnissä ihan vaan Menemällä ohi. Ravissa ja oikeassa kierroksessa ei. Tehtiin kahdeksikkoa, asetukset ja kevennyksen vaihdot piti onnistua. No, me vähän keskusteltiin sinne kulmaan menemisestä. Oli Tosi hurjaa. Pari kertaa matkustin taas kyydissä vaan ja annoin ponin koukata sisäkautta. Pohkeet oikeasti Kiinni, asettaa sisälle ja sisäjalka vielä vähän enemmän kiinni. Vähän koukkasi edelleen - käännös heti pikkuriikkiselle voltille ja sinne kulmaan takasin. Jatkettiin kahdeksikkoa ja seuraavalla kerralla kulma olikin jo selätetty.

Paljon pysähdyksiä, ympyröitä ja voltteja. Laukkasimme kaikki kaksi tunnilla ollutta samalla ympyrällä ja Amii oli hieno! Laukat nousi kuin ajatuksella ja melkein pysyi ylläkin kuin ajatus. Muutama hassu rikko raville eikä ympyrät ollu varsinaisesti ympyröitä vaan niitä soikioita, joissa yksi sivu suora, mutta ei se haitannut, kun poni meni niin hienosti. Kaula kaarella ja kaikki. Joissakin nostoissa tuli joku ihmeellinen hassu pienenpieni pukki, mutta se oli vaan hauskaa. Vaikka toinen ratsu siinä ympyrällä vähän sekoilikin, niin ei se mitään sanonut. Hieno poni! Viimeksi joskus ennen joulua menin sillä viimeksi ja silloin se esitti hienoja pystyyn hyppimisiä ja kiljuntaa ja villiponimaisia eleitä ennen kuin pääsin edes selkään, nyt ei niistä tietoakaan. Laukkojen jälkeen vähän väistöä ja nekin meni hienosti, vaikka taisin hieman liiotellen johtaa. Pikkuhiljaa alan muistaa jo, miten ne avut menikään, edistystä jee?! Laukattiin vielä vähän toisella pääty-ympyrällä ja sitä ennen hölskyttiin harjoitusravissa. Niiin mukavaa ravia. Laukkasi jälleen tosi näppärästi eikä ollut mitään ongelmaa pitää sitä yllä monen monta ympyrää. Siinä vaiheessa, kun aloin miettiä että heeei täähän menee hyvin, niin tuli joku ravipätkä, mutta ei muuten.

Maaston vuoro. Vetäjä meni laittamaan hienoja laukkapyrähdyksiä tarhassa esitelleen Mimmin kuntoon ja käveltiin kaverin kanssa kentällä hetki. Kaverin ratsulle viritettiin sivuohjat ja minun villiponille viritettiin riimunnaru jarruksi. Ja hitsi miten hieno poni oli! Minä siedin joutua ponillani letkan viimeiseksi ja se oli kiiivaaa! Ei mitään tietoa villiponimaisesta vauhdista, vaan mentiin siedettävää vauhtia, jarru toimi eikä oltu edellä olevan hanurissa kiinni ja niin kivaa! Tarvottiin lumihangessa (joka on ratsastajalle aina yhtä inhottavaa), ravattiin paljon ja ne pari hassua laukkapätkää. Laukkapätkä mentiin ylämäkeen ja lujaa. Edellä meni sentään kaksi hevosenkokoista ja siinä vaiheessa jarru hetkellisesti katosi ja oltiin vääähän liikaa toisen hanurissa kiinni. Oli niiin mukava vaan katsella lumisia maisemia ja voisi olla miettimättä mitään. Muutaman - kerran jos toisen ja kolmannenkin kerran Amii otti omavapauden laukata edellä liian lujaa menevä kaveri kiinni, enkä minä sitä niin kauheasti estellyt... kun oli niin kivaa! Maastossa pystyn jostain syystä istumaan paljon paremmin laukassa kevyessä istunnassa, mistä se johtuu?! Kerran meinasi käydä jopa hassusti, kun ylitettiin jokin pieni oja, jossa vesi solisi ja Amii-parka taisi pelästyä sitä yhtäkkistä ääntä ja se teki ehkä jonkun pienen sivuloikan, jonka jälkeen makasin hetkellisesti kaulalla...? Hetken näin ihan suoraan silmien edessä, miten tipahdan sinne jorpakkoon ja poni jää tielle ihmettelemään. Matka onneksi jatkui ja loppumatka menikin oikein rauhallisesti. Kivaa se oli, mutta ei niin kivaa, että sitä voisi kauhean usein harrastaa...