Ostetaan minitonttu

Viimeisin tunti eli viime lauantain tunti oli kerrassaan mainio. Kokoonpano oli sama, vain minä ja kaveri oltiin paikalla ja se on melkoisen luksusta, kun on vain kaksi kentällä. Tällä kertaa uljas, hieno ja mahtava ratsuni oli tietenkin Mimmi, pikku kullanmuruhanipöö♥. Mimmillä mennessä en ole koskaan pettynyt! Mimmi on täydellinen! :) Tunnin aihe jälleen sama, koulua ja yhden pystyn hyppelyä. Hevoset olivat melkoisen pörheänä, kun eivät olleet hetkeen liikkuneet ja odotin mielenkiintoisia loikkia tai jotakin, mutta onneksi niiltä säästyttiin. Kerran Mimmi huomasi siellä samaisessa Hurjassa kulmassa jotain, kuin Amiikin viime kerralla, mutta ei onneksi ollut niin tyhmän pösilö kuin Amii.

Menimme ihan vaan kevyttä ravia ja kahdeksikkoa jälleen. Minun piti jälleen tajuta asettaa ja saada ne astukset oikeasti läpi. Ensin eivät menneet läpi ja sitten en vaan osannut. Kahdeksikko muuttui hyvin äkkiä sellaiseksi, että keskellä pysähdys 5 sek. ja päätyihin ympyrät. Pysähdykset oli hienoja! Kerran sain jopa kehuja, kun tuli tasapysähdys ja tämä saattoi toistua muutaman kerrankin. Jee! Kahdeksikon jälkeen tehtiin voltteja jokaiseen kulmaan. Piti olla tarkka. Tosi tarkka. Minä en ollut. Minun "volttini" alkoi kohdasta A ja päättyi kohtaan B. Asetuksia en tajunnut käyttää enkä myöskään sisäpohjetta, mitä sellaisella muka tekee häh?! Volttien koko oli myös ihan liian pieni tai ihan liian suuri, kerran sain oikeasti hyvän voltin aikaiseksi ja muut voltit olivat "melkein hyvä" tai sitten vaan superhuono. Mielenkiintoinen, uusi ja ehkä jopa joskus huomattu ongelma, kädet. Se, ettei hevosta käännetä kuten polkupyörää. Ulkokäsi ei liiku siinä missä sisäkäsi saattaa liikkua. Ulko-ohjan tueksikin tätä ilmeisesti kutsutaan. Monta kertaa olen tämän itseasiassa huomannut, että teen niin ihan huomaamatta. Ilmeisesti luulen, että hevosen on helpompi kääntyä, jos vähän myötään ulko-ohjasta. Eh? Tähän pitää kiinnittää huomiota, pitää harrastaa ankaraa mielen psyykkausta ja hokea jotakin sellaista mantraa kuin että "kädet pysyvät samassa kohdassa, kädet pysyvät samassa kohdassa, kädet..." Tai vaihtoehtoisesti jotain "älä liikuta käsiä". Ehkä vuorotellen voisi hokea kumpaakin.

Muutamat laukkapätkät otettiin niin, että laukattiin kaveri kiinni. Tässä vaiheessa sain uuden asian mietittäväksi jälleen, nimittäin niinkin ihmeellinen asia kuin puolipidäte (tai vaan pidäte?) istunnalla. Voooou. Jännää. Asia, jota olen ihmetellyt, että miten se oikeastaan toimii. Kaverilta kun olen kysynyt niin olen saanut vastaukseksi lähinnä "tiivistää vaan istuntaa" jaa, just, aha. Nyt sain jonkin näköisen alkeellisen ohjeen, että puristaa vaan pohkeet kiinni samalla, kun pidättää ohjalla. TÄTÄ jos jotakin pitää pohdiskella ja miettiä vähän enemmänkin ja myöskin harrastaa käytännössä lisää. Pidätin siis ohjalla, pidätin ainakin jotenkin istunnalla ja nostin laukan. Mitä tapahtuu....? Ravin kautta nousee laukka! Jee! Hidastaa piti jälleen istumalla kunnolla satulaan, pidätteillä ja ulko-ohjalla. Ainakin melkein meni niin kuin piti - reilummalla pidätteellä ohjalla viimeistään oltiin halutussa askellajissa.

Johonkin laukkapätkään tuli muutaman askeleen raville rikkominen. Samalla siinä päädyssä kyllä tapahtui jotain muutakin, en vieläkään tosin tiedä mitä, mutta ehkä jokin kiihdystys tai pomppu tai pelästyminen...? No, kuulemma, istuin hieman laukkaa vastaan ja pidätin vahingossa ohjilla. Ihan ymmärrettävää siis, että ravilla käytiin, mutta silti, miten mä olenkin niin hyvä tekemään asioita vahingossa?! Ja tuota laukkaa vastaan istumista olisi mielenkiintoista harjoitella lisää, sillä kun saisi askellajin vaihdettua hyvinkin nopeasti toiseen...

Hypättiin taas muutama koikkaloikka. Ensin este oli pieni ristikko, jota tultiin molemmista suunnista. En tainnut päästä näihin mokomiin maahankaivettuihin mukaan ollenkaan, myötäsin kyllä käsillä, mutta kaikki muu jäi jälkeen tai ainakin siltä se tuntui. Mimmikin taisi lähinnä astua sen yli enemmän kuin hyppäsi. Muutaman kerran laukassa ja minä vähän haaveilin taas ja menin ihan surutta ohi ja sen jälkeen Mimmikin rupesi vaan pelleilemään... Harkitsen oikeasti jonkun pienen tontun hankkimista tuohon olkapäälle ratsastuksen ajaksi, joka voisi aina silloin tällöin vaikka lyödä tai potkaista lujaa niin, että palautuisin maanpinnalle. Ehkä myös kuulolaitteen hankinta olisi järkevää, jos nimittäin tajuaisin ohjeen niin sitten en kuule, vaikka karjuttaisiin enemmän kuin lujaa. No mutta, sittenpähän VÄHÄN nostettiin! Este oli ainakin 70, ehkä jopa 80, jos olisi lumen alta kaivanut estettä. Eka hyppy ookoo. Roikuin harjassa ja selvisin ainakin esteen toiselle puolelle. Hypättiin muutaman kerran ja eräällä kerralla kolisteltiin kaikki alas ja sitten se VÄHÄN erilainen hyppy. Tulin tätä siis ravissa koko ajan ja sitten se höpsö poni pomppasi VÄHÄN korkealta. En edes tajunnut sitä siinä, mietin vaan että ompa omituinen hyppy ja ihan kuin se hyppy olisi jotenkin pysähtyny ("mitä kaikkea sitä ehtiikään yhden hypyn aikana miettiä"), mutta kaveri valisti jälkeen päin, että se mokoma hyppäsi ainakin 30cm ilmavaralla! Ja miten se hyppy oli näyttänyt hyvältä! Jee!?

Lopuksi tai sitten se taisi olla ennen hyppyjä, mentiin sellaista kiemuraa pitkillä sivuilla. Heti kun käännyttiin yhteen suuntaan, käännyttiin takasin. Näin jatkettiin muutaman kerran. Se jos mikä oli mielenkiintoista! Joskin minulla taas ymmärtämisen vaikeuksia, mutta ei niistä sen enempää, minitontulle olisi ollut jälleen käyttöä..... Tunti siis oli erinomainen. Paljon epäonnistumisia, mutta vielä enemmän onnistumisia ja paljon uuden oppimista. Näitä uusia juttuja pitää miettiä. Pohtia, miettiä, ajatella, harrastaa aivotoiminnallisia työtä, miksi sitä nyt kutsutaankin, mutta tuli varmaan selväksi.