Varpaiden syväjäätymisen estoa

Tervehdys hyiseen helmikuun ensimmäisen päivän kuoleman hetkille. Vakaa aikomus oli kirjoittaa ihan ajallaan viime viikkoisesta tunnista ja tässä se vakaus nyt olisi tarkoitus toteutua. Harmikseni pää lyö kyllä aika tyhjää, niin tyhjää, että saisi kaivettua jotain muistoja viikon takaiseen. Kaikki huomioni on suuntaunut huomiseen tuntiin ja aiheeseen: me hypitään!! Ei olla Hypätty PITKÄÄN aikaan ja vaikka koulutunnit eivät muuta teekään kuin hyvää ratsastustaidoille, niin se on silti aina kuolettavan tylsää. Mutta nyt!! JEE! Kauhunsekaisilla tunteilla odotan mikä ratsu tällä kertaa - tietysti toivon pikkukullanmuruhanipöötä, koska sitä ei yksinkertaisesti voita mikään. Ja ne muut on niin pelottavia - okei ei, mutta silti. Mimmi on turvallinen vaihtoehto. Varsinkin, kun tarkoitus olisi tasan kahden viikon päästä tanssia Wanhoja ja vaikka ajatus esim. itsarista tai jalan katkeamisesta on enemmän kuin houkutteleva, niin ei se ole silti sopivaa. Ilmeisesti. Eikä varmaan parikaan tykkäisi. Oikeastaan joku hurja tapaturma kuulostaa oikein hyvältä vaihtoehdolta... NO ei sentään. Ja takaisin aiheeseen.

Viime viikon(mehän peruimme viikon takaisen tunnin! tämä tunti oli siis kaksi viikkoa sitten!) vähemmän uljas musta ratsuni oli vitivalkoinen Pinja-poni. Tunnin aihe oli sama mitä tähänkin mennessä eli koulua ja... no en oikeasti muista mitä. Poneilla oli virtaa kuin pienessä kylässä, pakkasta tarpeeksi paljon syväjäädyttääkseen varpaani ja räkä valui pienessä nuhassa kuin parempikin Niagara. Tunti pidettiin kevyenä, nimittäin alkuravailujen jälkeen käsky kävi ottaa seis oikeassa kierroksessa (ehkä? myötäpäivään menevässä suunnassa kuitenkin) ja tulla satulasta alas. Väärältä puolelta. Sain kaverilta hänelle pieneksi jääneet topparatsastushousut lainaksi ja eivät kyllä olleet minullekaan sen sopivammat, mutta ajattelin, että menevät tämän yhden tunnin, koska tarvitsee vain yhden kerran kavuta satulaan.... Note to myself: älä ikinä sano ei ikinä. Niin tapahtuu kuitenkin. Väärältä puolelta alas meneminen vaati enemmän päänuppia kuin parhaat koulukiemurat ikinä. Lopputulos ei ollut kaunis; se oli lähinnä lysähtäminen maahan ja melkein en pysy pystyssä. Mutta oikeassa ilmatilassa kuitenkin. Seuraavaksi piti hölkätä maasta käsin kierros ympäri. Samaan kohtaan seis ja väärältä puolelta ylös! Väärältä puolelta alas meneminen oli jo lähellä ydinfysiikkaa, mutta tämä lähenteli jo kvanttifysiikin indeterminismiä (oikeasti, yritin jopa vakuuttavasti etsiä Wikipediasta tarpeeksi vaikeankuuloista termiä tähän ja tuossa oli kaikki mihin kykenin!) eli siis hyvin hankalaa. Ja paljon lihaksia vaativaa; ei minun oikealta puolelta nousukaan ole oikein hienon ja hallitun näköistä olemattomilla lihaksilla, joten voitte vain kuvitella minkä näköistä tämä sitten oli. Ei kaunista.

Tätä harrastettiin muutaman kerran, kera kentän ympärikävelyiden ja hölkäten. Tarkoitus oli ehkäistä varpaiden yms ruumiinosien syväjäätymistä ja se kyllä auttoikin ihan hyvin, ei ollut ihan kamalan kylmä. Ja voin tässä vaiheessa jälleen todeta, että ei mitään hajua mitä me tehtiin, tehtävinä yms... Väistöjä nyt ainakin käynnissä molempiin suuntiin ja ne meni hyvin. Toiseen suuntaan kusi vähän; poni käveli vain vinossa eikä väistänyt pohjetta. Näin käy usein, mutta tämä poikkesi nyt sillä tavalla, että osasin korjata virheen! Eli sain kuin sainkin ponin väistämään loppuun asti. Korjaus tapahtui niinkin yksinkertaisesti kuin että suoristin ja aloitin uudestaan! Tämä lajihan tuntuu vaativan enemmänkin näitä fysiikan alojen tuntemista... Aloin vain nyt ihmettelemään, että miksi minulle käy niin usein, että hepat vain kävelee vinossa enkä tee sille mitään. Niitä pikkutonttuja, olisiko kellään sellaista, joka potkisi hereille?

Jossain vaiheessa ravasimme ihan vaan kevennellen ympäri kenttää. Pinja on vähän kompura jaloistaan ja tähän mennessä olen ihan hyvin onnistunut pelastamaan ponia lentämästä turvalleen. NOH ilmeisesti senkin on joskus tapahduttava, nimittäin poni kompastui uran vieressä olevaan kuoppaan, kaula hävisi omien silmien edestä ja koko etupää vallan lyhistyi. Koska ei ollut pikkutonttua potkimassa hereille, minulla oli ohjat hippasen liian pitkinä ja pidin höllästi kiinni, niin se olikin sitten menoa. Ajattelin muistaakseni että joo, voisinhan mä täällä pysyä, mutta jotenkin sain sellaisen päähäni, että poni menee kuperkeikan/kaatuu jalkani päälle/tms ja pian löysin itseni joko tahallisesti itse järkeiltyä niin tai ihan vaan tahattomasti lumipenkasta. Taas. Poni oli kuitenkin ok ja minäkin, minulla vain jäi jalka ikävästi jumiin jalustimeen ja vaikka ponilla ei ollut aikomustakaan liikkua ja pystyssäkin jo siinä vaiheessa pysyi, niin sellainen "oooumaaigaadaapuakohtalähteeiiiiikpakkoirtinyt!!". Siitäkin selvittiin tosin, joten no panic. Mr. O:lla oli muinoin "hauska" "tapa" tai sitten se oli vaan pakoeläimen pelkoa, mutta siis jonkun pudotessa lähteä ympäri kenttää täyttä laukkaa. Ei ollut kovin hauskan näköistä, kun ratsastaja oli siinä vaiheessa yleensä vielä jotenkin mukana.

Ainiin! Laukattiinhan me vähän! Kaikki pätkät oli perus jeeeeeeee-lujaaaaaaaa, mutta ei kuitenkaan ihan mahdottoman lujaa. Ei mitään taidonnäytteitä siltikään. Jossain vaiheessa laukattiin taas niin, että laukataan edellä oleva kiinni ja minun edellä, aivan liki, lähti kaveri ponillansa menemään ja Pinja-höpsö olisi halunnut lähteä kanssa ja esitti pienet hauskat pukit. :') Nauratti vaan! Käänsin pienelle voltille ja se siitä. Samalla kierroksella se tosin esitti myöhemmin toisetkin taidonnäytteensä, mutta kuten sanottu, huvittavaa vain. Lopussa laukkasimme vielä pääty-ympyrällä uran sisäpuolella ja a) poni meni turhan lujaa b) minä en omista kääntävää ulkopohjetta c) uran sisäpuoli on hankala käsite. Minun tarvitsee ihan tosissaan opetella käyttämään ulkopohjetta laukassa! Kunnolla! Fiksusti! Niin että se toimii eikä tarvitse aina ihmetellä, kun ei laukkaympyrät onnistu. Laukassa ohjausta muutenkin. Ei se voi olla niin vaikeaa, eihän?!

Parit pienet ristikot otettiin myös ja Pinjalla oli vain hulvattoman hauskaa. Takapää vaan vajosi jonnekin syvälle kentän routaan, kun käänsin estettä kohti. :D Mietin vaan itse siinä kylmänrauhallisesti estettä lähestyessä "mikä vauhti? missä? en ole kuullutkaan. käyntivauhtihan tämä." Yli liideltiin muutaman kerran oikein tyylikkäästi ja kaveri oikein jälkeenpäin kehui, kuinka hypyt näyttivät hyviltä...! Myötäsin, pohkeet kiinni, keskivartalo enemmän takana kuin edessä, perse penkissä...!

Odotan siis enemmän kuin jännityksellä huomista. Täytyy vaan yrittää muistaa olla henkisesti hereillä, jota eräs opettajani lukiolla toistelee enemmän kuin tarpeeksi, ja kuunnella ohjeita. Ja miettiä itsekin mitä tekee ja mitä pitää tehdä. Ryhti, kädet, pohkeet kiinni aina, uskalla edetä laukassa, katse. Ulkopohje, kääntävät avut.... ja yrittäisi ymmärää kerrasta ohjeet. Niitä pikkutonttuja?