Täydellisen upea laukanvaihto

Tänään matkalla tallille mietin, miten mun pitäisi varmaan kirjoittaa omaan kuvaukseen "tuleva gp-pro-erittäin-hyvä esteratsastaja, joka haaveilee voittoloimista kunhan vain ensin opettelee ratsastamaan" ja mietin muutenkin taas sitä, miten kaikki kisaradat onkaan niin lähellä, mutta niin kaukana. En tiedä onko se kunnianhimo vai se, että kaikki muutkin kisaa jotain, joten miksen minäkin joskus. No - onneksi sitten saavuttiin pian tallille ja kaikki ylimääräinen miettiminen jäi sikseen. Viime viikolla oltiin maastossa pitkästä aikaan. Meitä oli onneksi  vetäjän lisäksi vain kaksi paikalla, joten se oli oikeinoikein rentouttavaa. Mimmi-kultamuru siunaantui ratsuksi silloin, ja voisin sanoa, että se oli parasta pitkään aikaan. Varmaan ensimmäinen hevonen, joka oikeasti kuunteli maastossa pidätteitä ja ne meni läpi - jopa laukassa. Oli kivaa oikeasti lauka rauhallisesti pitkin kivoja metsäteitä, ylä- ja alamäissä. Tuollaista kuin olisi täällä kotonakin - metsää, ylä- ja alamäkiä ja hyviä teitä. Mutta eih, täällä on tasaista kuin.... no täällä? Ei missään ole niin tasaista kuin täällä pellon keskellä.

Noniin sitten tähän päivään. Ratsuksi siunaantui taas pikkumussukkaihku-Mimmi ja voisin sanoa pari valittua sanaa pakkasukolle tai vastaavalle sää-abrakadapra -tyypille, kurakelit on ahterista. Niin vaan ahterista kuin olla ja voi. Hevosten kintut on kaulaan asti kurassa ja sitä ei sitten saa millään ilveelläkään irti ja laita nyt sitten likaiseen jalkaan patjat ja pintelit - huoh. Tälläkin kerralla selvittiin kiroamisella ja manauksella, mutta eikö oikeasti pikku - HUOM - pikkupakkanen olisi ihan hyvä vaihtoehto pitkästä aikaa?

Tunnilla tehtiineitehty mitään erikoista. Käynnissä voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia. Sujui ihan fiksusti. Voltitkin tuntui pyöreiltä eikä niin soikeilta, kuin ne on viime aikoina tuntunut. Mimmi oli mukavan herkkä ja toimi sormipelillä pidätyksissä ja peruutuksissa. Ravissa samaa perusjuttua, voltteja, suunnanvaihdoksia, pysähdyksiä ja peruutuksia. Keskihalkaisijalla väistöt molempiin suuntiin. Oikealle meni toisella kerralla hyvin - kun tajusin pidättää oikealla ohjalla samalla kun vasen pohje pyysi. Ensimmäisellä kerralla ei vain voinut mennä kaaliin. Ongelma taitaa olla se, etten osaa pidättää samaan aikaan. Liikaa siis juttuja tehtäväksi samaan aikaan - vaikka naispuolinen olenkin NIIN... yritä nyt sitten vasen pohje takana pyytää, oikea pohje edessä pyytää vuorotellen ja samaan aikaan asettaa vasemmalle ja johtaa JA pidättää oikealla - vielä samaan aikaan vasemman pohkeen kanssa. Ihanan yksinkertaista, eikö? No, toisella kerralla tosiaan onnistui ja olin aika ylpeä, vielä kun ravissa tosiaan mentiin.

Toiseen suuntaan väistö kusi, en tiedä mitä, mutta jokin kusi aika hyvällä menestyksellä - taidettin ilmeisesti juosta pää vinossa eteenpäin. No, ei se mitään. Mimmi kulki kivasti eteen, varsinkin kun se oli se mun tehtävä jälleen - eteeneteeneteen. Istuminen ja keventäminen lörähtää yleensä siinä hyvässä temmossa ja jalat ja kädet ja kaikki heiluu. Näin myös tällä kertaa, tai en tiedä, ainakin tuntui siltä. Mimmi on vielä niin hurjan kapea otus ettei mahasta saa mitään tukea.

Laukassa oli kivaa. Laukka nousi kivasti - ensin pääty-ympyrällä pari kierrosta, sitten koko rata leikkaa ja ennen kulmaa olisi pitänyt tehdä sujuva laukanvaihto - näin jo mielessäni, miten se olisi ollut sujuva, lennossa tehty ja hieno. Oikeasti se meni niin, että unohdin pidättää kunnolla ja vaihdoin vaan jalkojen paikat ja sitten kun tajusin pidättää, niin tipautti raville ja ehkä vasta viiden askeleen jälkeen uusi laukka. No, ainakin laukka vaihtui. En tosin edes tiedä, vaihtaako Mimmi lennossa. Voisi joskus koittaa. Tai sitten ei. Laukanvaihtoyrityksen jälkeen voltti ja täyskaarto ja samaan suuntaan kuin muut. Sitten laukattiin taas kaikki ja se oli hurjan kivaa. Mimmi laukkasi ensimmäiset viisi askelta mukavan rauhallisesti, sitten se vähitellen kiiiiiiiihdytti ja teki sen varmaan jokaisella pitkällä sivulla. En tiedä, enkö osaa pidättää tarpeeksi vai istua tarpeeksi vai mikä ihme, kun en ole varmaan saannut yhtäkään ponia laukkaamaan fiksusti kasassa kiihdyttelemättä. No, kai minä olen, mutta siltä tuntuu. Ongelma on siis se, että esim kulmaan tullessa en pysy enää kiinni satulassa, en tiedä, yritänkö hidastaa jotenkin mystisesti ottamalla jalustimille painoa vai mikä kumma on........ no, suurimman osan aikaa taisin istua ihan hyvin. Kai. Kivaa se ainakin oli.

Lopuksi hypättiin yhtä pientä pystyä muutaman kerran ja se oli hurjan kivaa. Ensimmäinen hyppy taisi olla onnistunut, oikein tunsin, miten jalat pysyivät kohdillaan, en sukeltanut, myötäsin silti, ei alastulo kussut. Täydellinen. Toinen hyppy oli melkein samanlainen. Kolmas hyppy oli 10cm korkeampi (70?) ja siinä sitten jo vähän kusi ainakin alastulo, hyppäsinkö itse liian aikaisin tai jäin jälkeen, en tiedä. Kivaaaa se oli. Tunnin jälkeen olinkin yhtä hymyä, kun oli niiiin kivaa. Haluuun hypätä enemmänkin! Tämä koulutuntien vääntö on kyllä tehnyt varmaan ihan hyvää ja sitten kun päästään oikeasti taas hyppäämään, niin toivottavasti näkyy jotain positiivista muutosta. En tiedä mitä, mutta jotain. Varmuutta. Kasassa pysymisiä. Jotain.

Ensi viikolla olisi tiedossa taas maastoreissua ja esitin toivomukseni kullanmurulle. Se oli niiiiiiin mukavan turvallinen viimeksi, joten.... jooko :)))

Kirjoituskyvyttömyys

Olen ollut häpeällisen laiska tekemään raportteja ratsastuksesta, eikä jostain syystä vieläkään oikein inspiroi. Joko ei ollenkaan ole aikaa tai yhdessä vaiheessa olin varmaan kuukauden pääsemättä tunnille ja sitten... no sitten ei ole kyllä ollut mitään kerrottavaakaan. Tai olisi, siitä The Ratsastuskoulun Ratsastustunnista voisi vääntää vaikka millä mitalla, mutta olen yrittänyt ja onnistunutkin hyvällä menestyksellä unohtamaan sen. Jossain vaiheessa blogista hävisi yksi lukija, jota en yhtään ihmettele, mutta nyt teitä on tullut kaksi lisää (MIKSI?!!) ja ilmeisesti jotain anonyymejäkin on. Tervetulotoivotukset heille!

Voisin muutaman sanasen muistella kuitenkin sitä ratsastuskoulun tuntia. Olimme siis muutaman kaverin kanssa toivoneet estetuntia ja sitähän me saimme - ainakin ajatuksen hyppäämisestä saimme. Meitä oli tunnilla viisi ja jokaisella alla hienoja (tai vähemmän hienoja...) suomenhevosia. No ei, on ne ihan jees, vaikkei ihan lemppareihin kuulukaan. Minun ratsuni oli eräs 16v tamma, 159cm näyttäisi löytyvän säkää ja oikein vaan niin perus suomalaisen näköinen kuin olla ja voi. Olen tällä jonkun käyntilenkin joskus mennyt, kun olin ko. tallilla TET:ssä.

Tunti aloitettiin itsenäisellä verkalla ravissa - tein paljon ympyröitä ja yritin saada sitä edes jotenkin päin liikkumaan eteen. Laiskalta ja kovasuiselta (siis todella kovasuiselta, kun melkein sain kuolainrenkaista pitää kiinni ja silti huomautettiin, että liian löysät ohjat...) se vaikutti, mutta pohkeista toimi ihan hyvin. Tunnin tehtäviä meillä oli kaksi - olisi ollut varmaan enemmänkin, mutta kaikilla meni tehtävissä vähän aikaa. Ensimminen oli se, että keskiympyrällä laukattiin ja toisella puolella ympyrää oli muutama puomi ja joku maahankaivettu este. Piti saada tietty määrä askelia sinne väliin. NO me kuin yritettiin lähestyä niitä puomeja, kunhan olin pitkän etsinnän jälkeen löytänyt laukan jostain, niin mokoma lurjus hidasti. Hidasti hidasti ja hidasti ja pysähtyi. Tottumaton ja näemmä liian hyvillä hevosilla ratsastanut minä yritin pohkeilla eteenpäin (pitäisi kai sanoa potkia koska sitä se oli...), mutta annettiin kouluraippa ja sitä piti käyttää. Pah. Monta, siis tosi monta kertaa se mokoma lurjus venkuroi, meni joko ulkoa väkisin ohi vaikka kaivoin ulkopuolelta kantapäällä syvälle ja sama sisäpuolelta. Kerran me muistaakseni päästiin se oikeilla askelilla yli.

Seuraavaksi pääty-ympyrällä oli pari maahankaivettua pystyä. Piti taas askelia sovittaa väliin. Taas se mokoma aloitti sen venkuroinnin muutama metri ennen sarjaa. Jossain vaiheessa keräsin viimeiset tahdonrippeeni ja otin raipan ja läiskäsin ja sittepähän muuten mentiin eikä meinattu pari kertaa tultiin jopa hyvällä menestyksellä. "Ota harjasta kii!" ai miks? tommosella? ootko tosissas? No joo - eihän se opettaja sitä tiennyt kuinka hyvä olen alas tulemaan.

Ratsastuskoulun ratsastustunti ei siis varsinaisesti vakuuttanut. Toisaalta se myös palautti maanpinnalle - pitää opetella ratsastamaan nätisti kaikenlaisia hevosia, oli ne sitten herkkiä kilpureita tai ratsastuskoulun vähemmän herkkiä malleja. Tajusin vasta tunnin loputtua, miten Tirpua olisi ehkä voinut saada toimimaan ja se vähän harmitti. Olisi pitänyt käyttää sitä raippaa oikeassa kohdassa - toisaalta en yhtään pidä siitä, että hevosen saa toimimaan vain raipalla. Mutta ei siinä vielä kaikki - mielestäni opettajakaan ei ollut parhaasta päästä - minä olen tottunut saamaan jatkuvalla syötöllä ohjeita enkä kuuntelemaan hiljaisia hetkiä. Pointsit siis taas omalle opettajalle!

Muistaakseni menimme saman viikon sunnuntaina vielä omalle tallille tunnille. Muistaakseni silloin myös satoi kuin saavista, emmekä tehneet muuta kuin pyörimme pääty-ympyrällä. Menin Mr. O:lla eli hienolla mustalla ruunalla. Rats.opettaja oli vähän viime aikoina ratsastellut sillä ja oh! Se oli suorastaan pelottavan herkkä! Muistan, kuinka ympyrän kulamassa (okei, ympyrässä ei pitäisi olla kulmia? toisessa päädyssä? jossain?) epähuomiossa johdin vähän sisälle ja väähän hipaisin toiselta puolelta pohkeella, niin tuli niin hienoa väistöä että. O:lla oli ilmeisesti selkä vähän jumissa tms, joten minä sain thankgod keventää koko ajan. Minun piti keskittyä olemaan rento, keventämään rennosti, hitaasti ja pitämään käsi hiljaa. O sai venyä eteen-alas joten pidin kai käytännössä ohjien päästä kiinni. Ja voi että se meni hienosti! Verrattuna siihen Tirpuun, vaaaaaau! Nousin taas ylös pilvilinnoihin siihen ajatukseen, että osaan ratsastaa. Se oli hienoa!

Taidan jatkaa myöhemmin juttuja ja yrittää muistella muita tunteja mitä tässä on nyt ollut. Ensi tiistaina kutsuu taas se niin kuuluisa ratsastuskoulu, mutta tällä kertaa ihka oikean valmennuksen muodossa! Opettaja on siis eri, joku superhypermegaPRO-koulutuuppari-valmentaja. Hää on viel joku istuntapainoitteinen. Mennään samalla porukalla, kaverien kesken. Kolme meitä tosin vaan tällä kertaa. Eikä maksa kuin kolmekymppiä?!! Jos kerran elämässä sitten vaan...