Pohkeita - onko niitä?! Hereillä olevia kiitos?

Positiivisia asioita: olen yhtenä kappaleena. Tällä hetkellä voin edelleen tanssia reilun viikon (HUI?!) päästä Wanhoja. Vielä tarvitsisi selvitä yksi tunti hengissä ja sen jälkeen tanssia ne pirun Wanhat ja sitten ei ole mitään väliä. Ainakin melkein niin, koska huhtikuussa on superjännä viikon mittainen reissu Espanjaan tiedossa - mutta kyllä siellä nyt klenkkaa yhdellä jalalla ja pää kainalossakin. Joten melkein whatever.

Siihen tuntiin. Hyppytuntiin. Oli superhauskaa ja jännittävää. Alkuverryttelynä keventelyä pääty-ympyröillä. Pysähdys-peruutus 4 askelta-harjoitusraviin -siirtymisiä. Nää on kivoja! Ne onnistuu useinmiten ja saa hevosta vähän hereille ja niissä huomaa onnistumiset hyvin - ensin onnistuu vähän huonommin ja lopuksi vähän paremmin (=ainakin teoriassa). Varsinkin siis Mimmillä, olen mennyt sillä niin paljon, että tiedän jo vähän millaisesta pidätteestä se pysähtyy ja millaisesta pohkeesta lähtee liikkeelle. Tämänkertainen ratsu siis oli kuin olikin Mimmi - onneksi.

Sitten siirryttiin erittäin kivaan tehtävään, josta voisin itseasiassa piirtää havainnollistavan kuvan.

Paint pelastaa! Hieno, eikö?

Tehtävää mentiin ensin ravissa, sitten rauhallisessa laukassa. Viivat ovat esteitä - punaisen viivan mukaan piti ratsastaa. Ensimmäisen kerran kun tultiin laukassa, aloitin tuolta ristikon nurkasta ratsasmalla C:n ja B:n väliin - alhaalta ylös kuvasta katsoen. B-esteen käännöksessä oli ongelmia, olin ensinnäkin varma, että poniparan jänteet menevät jo heti kättelyssä ja laukka oli käännökseen väärä. Toisella kerralla tämä meni edelleen takellellen, mutta meni ja mitä, Mimmi vaihtoi itse laukan! Pikku hiljaa muutaman kerran tultua pääsin jo tuolta ristikolta etenemään oikeaan ylänurkkaan asti viivan mukaisesti koko ajan laukassa. Ideana oli nimittäin se, että aina suuntaa vaihtaessa piti asettaa kääntyvään suuntaan aikaisessa vaiheessa ja sitten vain kääntää. Heti asettaessa kaverini ratsu ja Mimmi alkoivat vaihtaa laukkaa ilman sen kummempia apuja! Hieno tunne ja hitsin kivaa! Olen moista mennyt viimeksi vuosi sitten ja silloin oli suuuria ongelmia, mutta nyt sujui oikeasti melko hyvin. En jostain syystä tosin päässyt ikinä tuolta oikeasta yläkulmasta ratsastamaan sitä linjaa vasempaan kulmaan asti laukassa, joko kaveri tuli tielle tai en kerennyt kääntämään kulmassa. Toiseen suuntaan - ristikolta oikeaan kulmaan sen sijaan meni oikein mainiosti. Ja tärkentä; hienosti nousi laukat aina, kun pyysin ja hienosti pysyin kyydissä. Vielä ne vaihdot! En ole ikinä tehnyt sitä hallittua hienoa lennossa vaihtoa, mutta ne näyttävät hienoilta ja hienoilta se tuntuikin. Ensimmäisen kerran en edes huomannut vaihtoa, mutta toki aloin huomaamaan ne. :D Kivaa!

Laukkailujen jälkeen hypättiin tuota sarjaa. Esteet olivat pieniä - kaverin kanssa rakennettiin kaikki ohjeiden mukaan ja jätettiin ne pieniksi maahankaivetuiksi ristikoiksi. Ensin minä ja Mimmi - ja mitä ihmettä tapahtuu? OHI! Toisella kerralla päästiin ensimmäinen - OHI! Sitten muistin tämän kuuluisan Pienen Tontun ja yritin ainakin kovasti olla hereillä päästämättä sitä ohi ja pitämällä ne hitsin pohkeet kiinni. Läpi päästiin. Ensimmäistä osaa korotettiin, n. 50cm? ("Nostaisivat vähän jalkojansa") Ja minä aloin jänistää jo nyt, hurrjan korkeita..! Jossain vaiheessa tupsahdin kesken sarjan kaulallekin ja se johtui vaan siitä, kun en muistanut kaivaa niitä pohkeita sinne kylkiin kiinni. Mimmi on niin kapea...! Ja mitä sitten tapahtuu - esteitä korotettiin vähän lisää... LIIKAA. Ensimmäinen oli arviolta 70-80 ja härrekyyd sentään mitä se toinen oli?! AINAKIN 90! (Mittasin sitä taas jälkeen päin ja kauhistelin.....) Kolmas pysyi pienenä ristikkona. Ensimmäisen kerran lähestyin silkalla tahdonvoimalla ravissa ja toivoin parasta. Kunhan pidin ne pohkeet siellä kiinni niin, mitä vielä, tuskin mitään ongelmaa! :D En tainnut edes harjasta pitää kiinni. Toisella kerralla lähestyin taas ravissa, mutta sitten tein itse hienon ympärikäännöksen ja parahdin jotakuinkin "ÄÄK! HIRVEEN KORKEE". Mitä vielä - yli selvittiin ja en ihan oikeasti tainnut pitää siitä harjasta kiinni! En tosin taas tiedä kuinka tyylikukkasia ne hypyt olivat - irtosinko satulasta paljon, sukelsinko - mutta ainakin myötäsin käsillä ja pidin pohkeet jotakuinkin kiinni! Esteiden välilläkään ei ollut juuri mitään ongelmia, puskin vaan pohkeillä läpi sarjan. Molempiin väleihin mahtui yksi askel ainakin. Sitä itsetyytyväisyyden määrää..!

Seuraavaksi hypättiin tuota laatikkoa aka okseria, se ei ollut hirveen iso. Ehkä sen 50cm ensin. Sama ongelma kuin äsken - OHI! Pitikö vielä ehkä tulla laukalla ja suoraan ohi, huuhuu pohkeet onko teitä? Käski pysäyttää siihen paikkaan ja peruuttaa. Stopin sain sopivasti tuohon esteen eteen, toiselle puolelle... Hetken ihmeteltyäni suu auki minä sitten peruutin sen L-kirjaimen muotoisen matkan noin pari metriä esteen eteen ja sitten yli. Se peruutus varmaan oli ihan vain minua varten - jos ei viitsi mennä esteelle niin sittenpähän peruutat...

Pari kertaa okseria. Kerran tai kaks myös mentiin linjaa okseri - ristikko ja se meni oikeasti hyvin ja vielä ekalla kerralla eikä tarvinnut jankata ohi menemisiä. Ristikko oli pieni silloin. Ei ollut kauaa. Suuntai vaihtui ja ristikkoa tultiin vasemmassa kierroksessa. Se oli jälleen jotain 70-80cm luokkaa. Laukalla ensin ja jälleen OHI. Taas peruutettiin ja sitten vaan yli. Jäin pahasti jälkeen ja suuhun kiinni, en tiedä suutahtiko Mimmi siitä, mutta esteen jälkeen se heitti oikein kunnon hienon pukin! :') Saattoihan sillä olla vaan hurjan hauskaa, mutta vaikutti vähän siltä, ettei se tykännyt siitä suuhun kiinni jäämisestä. Uudestaan muutaman kerran ja niissä ei sitten hurjasti ongelmia tainnut olla. Lopuksi sitten hypättiin vielä sitä okseria muutaman kerran sen ollessa samaa luokkaa kuin se sarjan B-osa eli hurjankorkee. Siinä kuulemma oli vaan näköharha ja illuusio, mitä se ehkä olikin kun ei se muistaakseni ollut mikään paha.

Oli hurjan jännää! Turhan jännää jopa! Huomasin jossain vaiheessa kun esteet oli korkeita, enkä olisi halunnut ehkä hypätä, mutta en tiedä oliko se muka pelkoa vai vaan jännitystä. Luulisin tai ainakin toivon että enemmän vaan jännitystä, ei näin jälkeen päin pelota yhtään ainakaan ja tekisi mieli vaan hypätä lisää. Yksikään hyppy tuskin oli ihan täydellinen, mutta pääosin pääsin ihan fiksusti ja niin hyvin kuin kykenin mukaan. En jäänyt jälkeen kuin sen yhden kerran pahasti ja vaikka saatoinkin leikkiä tukkasotkaa sukeltemalla liikoja, niin en tiedä oliko se sitten niin paha kuitenkaan. Korkeita ne olivat - sen voin myöntää - ja nyt tarvitaan siis ilmiselvästi lisää "jätti"esteitä, että ne siitä pienenisivät hieman. Toki, en ehkä halua, että tällaisia joka tunti hypätään, koska 'ei se korkeus ole tärkeää' ja niinhän se on. Kuten huomattiin, ohi mentiin monta kertaa, mutta hypyt eivät melkein tuntuneet missään. "Treeniä, horo, treeniä!" (Niin paljon kuin inhoankin tuota sanontaa!)

PS. Monet koulutunnit ovat jättäneet lopulliset jälkensä minuun. Huolestuin monta kertaa, kun en muistanutkaan asettaa kulmissa ja joka kääntymisissä. Tai pidättää aina silloin kuin olisi pitänyt. Sisäinen pieni kouluratsastajani on raottanut silmiään?

Varpaiden syväjäätymisen estoa

Tervehdys hyiseen helmikuun ensimmäisen päivän kuoleman hetkille. Vakaa aikomus oli kirjoittaa ihan ajallaan viime viikkoisesta tunnista ja tässä se vakaus nyt olisi tarkoitus toteutua. Harmikseni pää lyö kyllä aika tyhjää, niin tyhjää, että saisi kaivettua jotain muistoja viikon takaiseen. Kaikki huomioni on suuntaunut huomiseen tuntiin ja aiheeseen: me hypitään!! Ei olla Hypätty PITKÄÄN aikaan ja vaikka koulutunnit eivät muuta teekään kuin hyvää ratsastustaidoille, niin se on silti aina kuolettavan tylsää. Mutta nyt!! JEE! Kauhunsekaisilla tunteilla odotan mikä ratsu tällä kertaa - tietysti toivon pikkukullanmuruhanipöötä, koska sitä ei yksinkertaisesti voita mikään. Ja ne muut on niin pelottavia - okei ei, mutta silti. Mimmi on turvallinen vaihtoehto. Varsinkin, kun tarkoitus olisi tasan kahden viikon päästä tanssia Wanhoja ja vaikka ajatus esim. itsarista tai jalan katkeamisesta on enemmän kuin houkutteleva, niin ei se ole silti sopivaa. Ilmeisesti. Eikä varmaan parikaan tykkäisi. Oikeastaan joku hurja tapaturma kuulostaa oikein hyvältä vaihtoehdolta... NO ei sentään. Ja takaisin aiheeseen.

Viime viikon(mehän peruimme viikon takaisen tunnin! tämä tunti oli siis kaksi viikkoa sitten!) vähemmän uljas musta ratsuni oli vitivalkoinen Pinja-poni. Tunnin aihe oli sama mitä tähänkin mennessä eli koulua ja... no en oikeasti muista mitä. Poneilla oli virtaa kuin pienessä kylässä, pakkasta tarpeeksi paljon syväjäädyttääkseen varpaani ja räkä valui pienessä nuhassa kuin parempikin Niagara. Tunti pidettiin kevyenä, nimittäin alkuravailujen jälkeen käsky kävi ottaa seis oikeassa kierroksessa (ehkä? myötäpäivään menevässä suunnassa kuitenkin) ja tulla satulasta alas. Väärältä puolelta. Sain kaverilta hänelle pieneksi jääneet topparatsastushousut lainaksi ja eivät kyllä olleet minullekaan sen sopivammat, mutta ajattelin, että menevät tämän yhden tunnin, koska tarvitsee vain yhden kerran kavuta satulaan.... Note to myself: älä ikinä sano ei ikinä. Niin tapahtuu kuitenkin. Väärältä puolelta alas meneminen vaati enemmän päänuppia kuin parhaat koulukiemurat ikinä. Lopputulos ei ollut kaunis; se oli lähinnä lysähtäminen maahan ja melkein en pysy pystyssä. Mutta oikeassa ilmatilassa kuitenkin. Seuraavaksi piti hölkätä maasta käsin kierros ympäri. Samaan kohtaan seis ja väärältä puolelta ylös! Väärältä puolelta alas meneminen oli jo lähellä ydinfysiikkaa, mutta tämä lähenteli jo kvanttifysiikin indeterminismiä (oikeasti, yritin jopa vakuuttavasti etsiä Wikipediasta tarpeeksi vaikeankuuloista termiä tähän ja tuossa oli kaikki mihin kykenin!) eli siis hyvin hankalaa. Ja paljon lihaksia vaativaa; ei minun oikealta puolelta nousukaan ole oikein hienon ja hallitun näköistä olemattomilla lihaksilla, joten voitte vain kuvitella minkä näköistä tämä sitten oli. Ei kaunista.

Tätä harrastettiin muutaman kerran, kera kentän ympärikävelyiden ja hölkäten. Tarkoitus oli ehkäistä varpaiden yms ruumiinosien syväjäätymistä ja se kyllä auttoikin ihan hyvin, ei ollut ihan kamalan kylmä. Ja voin tässä vaiheessa jälleen todeta, että ei mitään hajua mitä me tehtiin, tehtävinä yms... Väistöjä nyt ainakin käynnissä molempiin suuntiin ja ne meni hyvin. Toiseen suuntaan kusi vähän; poni käveli vain vinossa eikä väistänyt pohjetta. Näin käy usein, mutta tämä poikkesi nyt sillä tavalla, että osasin korjata virheen! Eli sain kuin sainkin ponin väistämään loppuun asti. Korjaus tapahtui niinkin yksinkertaisesti kuin että suoristin ja aloitin uudestaan! Tämä lajihan tuntuu vaativan enemmänkin näitä fysiikan alojen tuntemista... Aloin vain nyt ihmettelemään, että miksi minulle käy niin usein, että hepat vain kävelee vinossa enkä tee sille mitään. Niitä pikkutonttuja, olisiko kellään sellaista, joka potkisi hereille?

Jossain vaiheessa ravasimme ihan vaan kevennellen ympäri kenttää. Pinja on vähän kompura jaloistaan ja tähän mennessä olen ihan hyvin onnistunut pelastamaan ponia lentämästä turvalleen. NOH ilmeisesti senkin on joskus tapahduttava, nimittäin poni kompastui uran vieressä olevaan kuoppaan, kaula hävisi omien silmien edestä ja koko etupää vallan lyhistyi. Koska ei ollut pikkutonttua potkimassa hereille, minulla oli ohjat hippasen liian pitkinä ja pidin höllästi kiinni, niin se olikin sitten menoa. Ajattelin muistaakseni että joo, voisinhan mä täällä pysyä, mutta jotenkin sain sellaisen päähäni, että poni menee kuperkeikan/kaatuu jalkani päälle/tms ja pian löysin itseni joko tahallisesti itse järkeiltyä niin tai ihan vaan tahattomasti lumipenkasta. Taas. Poni oli kuitenkin ok ja minäkin, minulla vain jäi jalka ikävästi jumiin jalustimeen ja vaikka ponilla ei ollut aikomustakaan liikkua ja pystyssäkin jo siinä vaiheessa pysyi, niin sellainen "oooumaaigaadaapuakohtalähteeiiiiikpakkoirtinyt!!". Siitäkin selvittiin tosin, joten no panic. Mr. O:lla oli muinoin "hauska" "tapa" tai sitten se oli vaan pakoeläimen pelkoa, mutta siis jonkun pudotessa lähteä ympäri kenttää täyttä laukkaa. Ei ollut kovin hauskan näköistä, kun ratsastaja oli siinä vaiheessa yleensä vielä jotenkin mukana.

Ainiin! Laukattiinhan me vähän! Kaikki pätkät oli perus jeeeeeeee-lujaaaaaaaa, mutta ei kuitenkaan ihan mahdottoman lujaa. Ei mitään taidonnäytteitä siltikään. Jossain vaiheessa laukattiin taas niin, että laukataan edellä oleva kiinni ja minun edellä, aivan liki, lähti kaveri ponillansa menemään ja Pinja-höpsö olisi halunnut lähteä kanssa ja esitti pienet hauskat pukit. :') Nauratti vaan! Käänsin pienelle voltille ja se siitä. Samalla kierroksella se tosin esitti myöhemmin toisetkin taidonnäytteensä, mutta kuten sanottu, huvittavaa vain. Lopussa laukkasimme vielä pääty-ympyrällä uran sisäpuolella ja a) poni meni turhan lujaa b) minä en omista kääntävää ulkopohjetta c) uran sisäpuoli on hankala käsite. Minun tarvitsee ihan tosissaan opetella käyttämään ulkopohjetta laukassa! Kunnolla! Fiksusti! Niin että se toimii eikä tarvitse aina ihmetellä, kun ei laukkaympyrät onnistu. Laukassa ohjausta muutenkin. Ei se voi olla niin vaikeaa, eihän?!

Parit pienet ristikot otettiin myös ja Pinjalla oli vain hulvattoman hauskaa. Takapää vaan vajosi jonnekin syvälle kentän routaan, kun käänsin estettä kohti. :D Mietin vaan itse siinä kylmänrauhallisesti estettä lähestyessä "mikä vauhti? missä? en ole kuullutkaan. käyntivauhtihan tämä." Yli liideltiin muutaman kerran oikein tyylikkäästi ja kaveri oikein jälkeenpäin kehui, kuinka hypyt näyttivät hyviltä...! Myötäsin, pohkeet kiinni, keskivartalo enemmän takana kuin edessä, perse penkissä...!

Odotan siis enemmän kuin jännityksellä huomista. Täytyy vaan yrittää muistaa olla henkisesti hereillä, jota eräs opettajani lukiolla toistelee enemmän kuin tarpeeksi, ja kuunnella ohjeita. Ja miettiä itsekin mitä tekee ja mitä pitää tehdä. Ryhti, kädet, pohkeet kiinni aina, uskalla edetä laukassa, katse. Ulkopohje, kääntävät avut.... ja yrittäisi ymmärää kerrasta ohjeet. Niitä pikkutonttuja?