Informaatiotulva

Tänään olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla otsikon kaltaista ilmiötä näkyvissä, mutta ei, ei ole näkynyt. Olisi nimittäin neljä koetta luettavana ja niiden takia en päässyt edes tallille. En ole tähänkään mennessä lukenut sivuakaan (kello: 18:56) ja hyvä on, olen hieman huolestunut. Olisin aivan hyvin voinut mennä tallille, mutta olen todennut sen erittäin huonoksi vaihtoehdoksi koeviikon lähestyessä, en nimittäin jaksa enää tallin jälkeen yhtään mitään, varsinkaan lukea. Varsinkin, jos tunti olisi sattunut menemään superhyvin, niin olen aivan liian fiiliksissä lukea mitään. Mutta okei, tallilla olisin tehnyt jotain järkevää, nyt olen vain koko päivän mulkoillut biologian kirjalle takaisin samalla kun se on lällätellyt minulle "etpäs osaakaan mitään hahahahhaaa". Samalla olen pohtinut, että jos liottaisin kyseisen vahingoniloisen kirjan kostoksi veteen ja joisin sen, niin voisinko kenties siten omaksua koko kirjan sisällön. Se olisi aika loogista, eikö? Siitä kyllä saattaisi ilmaantua jonkin sortin vaikeuksia vessassa käymisen suhteen.

Oli tällä postauksella oikeasti joku tarkoitus, kuin vain voivotella omaa saamattomuutta. Ajattelin kirjoittaa aivan yksinkertaisesti, että miten ihmeessä aloitin ratsastuksen. Siinä riittääkin ihmettelemistä ja oikeasti fiksu olisi sivuuttanut koko ajatuksen, mutta minkäs teet, kun on niin itsepäinen "hurjapää", että täytyy kaiken maailman hulluuksia kokeilla. Oikeasti, olisin huomattavasti rikkaampi, jos olisin unohtanut koko ajatuksen yhtä äkkiä, kuin keksinytkin. Tällä tiellä ollaan, eikä muuten vaikuta mitenkään lyhyeltä taipaleelta tallattavaksi.

Kaiken pahan alku ja juuri on tietenkin kaverit. Läheisellä, kohtalaisen suurella suomenhevostallilla alkoi pyöriä heppakerho yläasteikäisille. Arvon mielenkiintoiset ystäväni ovat aina olleet hieman omanlaatuisia ja sinnehän he menivät, minä mukana. Kerhon juttu oli se, että joka toisella kerralla ratsastellaan ja ne muut kerrat tehdään jotain muuta. Kerran viikossa maanantaisin, ilmainen kerho. Sehän oli aivan viaton ajatus käydä katselemassa ja kokeilemassa, vielä kun oli ilmaista, niin mikäs siinä. Ensimmäinen kerta oli minulle aika mielenkiintoista. Haimme muistaakseni hevosia tarhoista sisälle. Minulla ei ollut mitään käsitystä, mihin esim. riimunnaru kiinnitetään oikea oppisesti. En ollut aivan varma, pitikö minun vai hevosen mennä oviaukosta ensin. No - hevonen meni, minä tulin perässä. Karsinaan mennessä tuli eteen sama ongelma, ja koska kyseessä oli tallin suurimpia hevosia, eräs itsetietoinen tamma, tuli siitä aika mielenkiintoinen ryysis, jossa minun jompikumpi käsiparkani joutui valtavan takapuolen ja seinän litistämäksi. Se käsi oli oikeasti viikon tai kaksi kipeä, jouduin ihan sitomaan sitä jollain. :D No, se onkin ainoa uuden harrastuksen tuottama kunnon vamma. Hetkellinen, onneksi. Jollakin kerralla ajoimme. Tarkkuusajoa. Kyseinen talli on painottunut ja panostanut hyvinkin paljon valjakkoajoon, joten siellä oli helposti testattavissa ajamista kuin ajamista.

SE minun ajaminen oli katastrofaalista jos mikä. "Tötsistä" oli tehty pujottelurata keskelle kenttää. Kahden tötsän maali ja lähtö oli myös. En muistaakseni varsinaisesti vienyt montaa keilaa mukana, mutta kohtalaisen kuuluisa (?) opettaja, joka oli groomina, sanoi jotain kuolematonta ajostani. Olisiko ollut jotakin "olipas siinä kurvikasta ajoa" tai jotain muuta vastaavaa, en nyt kyllä kuollakseni muista MIKÄ se adjektiivi siinä oli. :D

Ensimmäinen ratsastukseni. Siis Virallinen Ensimmäinen Ratsastus, olen minä pikkutyttönä käynyt muutaman kerran käynnissä hillumassa. En jostain syystä muista siitä oikein mitään. :D Hevosena oli ehkä se tamma, joka aiheutti sen käsivammankin. Joku järjettömän iso suokki kuitenkin. Ensimmäiset tunteet käynnissä olivat mielenkiintoisia. Käyntihän on sellaista tietynsorttista muljauttelua, ainakin aloittelijalle. Nauroin varmaan vain ja tietysti oli taluttaja. Tämähän oli siis 2010 syksyllä. Ravi oli tietysti aika järkyttävää rynkytystä ja voin vain kuvitella, kuinka kamalan näköistä se oli. Toisella ratsastuskerralla hokasin kevennyksen tai ainakin sitä harjoiteltiin. Minulle oli melko iiisi juttu, koska olen aina katsonut paljon hevosvideoita, niin tarvitsi vain yhdistää kaksi palasta yhteen niin sujui ihan hyvin. Kaunista se ei edelleenkään ollut.

Kerhossa jatkettiin aina jonnekin huhtikuuhun asti, siis vuosi sitten huhtikuussa saattoi kerho vielä pyöriä. Muistan muuten miten vannoin silloin syksyllä, että ei minusta ikinä kunnon heppatyttöä tule. En todellakaan aio ostaa mitään ratsastushousuja tai kenkiä tai MITÄÄN. Vähitellen totesin, että omat hanskat on varmasti jees ostos ja 6€ ei ollut paha hinta. SITTEN tammikuussa tuli peliin eräät koko ikänsä harrastaneet kaverit, jotka jostain ihmeen syystä houkuttelivat minut eräälle pienelle yksityistallille, siis sille, jossa nykyäänkin käyn. En vieläkään ymmärrä, miten heitä ollenkaan on kiinnostanut seurailla minun toheltamista ja evottamisia milloin missäkin asiassa. No, aloin käymään siellä tunneilla ja ensimmäisestä tunnista onkin selostus jo olemassa. Vähitellen hokasin sitten, että ehkä ne ratsastushousut olisi ihan fiksu ostos, lökärit on vähän liukkaat. Kengät hankin vasta joskus sitten, kun oli rahaa kunnolla, siihen asti vetelin kumisaappailla.. :D Housut oli helppo ostaa käytettynä kympillä, ovat toimivat vieläkin, vaikka pitäisi vetoketju uusia. Tai ehkä ostaa vain uudet housut.

No - tällä tiellä ollaan. Hauskoja ja noloja tarinoita riittää, koska olen ollut kaikissa asioissa aivan totaalisen aloittelija, miten olen voinut ollakin niin "nolo aloittelija" joissakin asioissa. Nyt minun on kuitenkin aivan pakko kuunnella sitä lällättelevää kirjaa, koska lällätys on noussut sietämättömäksi ja kello näyttää nyt 19:56, tunti siis tehokasta lukuaikaa on taas menetetty muistellessa vanhoja. Jos inhottavien asioiden lykkäämisestä eteenpäin tehtäisiin urheilulaji, olisin siinä loistava. Tämä nimittäin sujuu.