Himoloikkija

Olen näemmä täysin laiminlyönnyt koko blogin ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa. Ei ole vain millään ollut jaksamista tai viitsimistä mihinkään ruudun tuijotteluun, tai, siis, ruudun tuijotteluun ja ajattelemiseen. Sujuvasti on tässä ollut jo ainakin kolme ratsastustuntia ja yhdestäkään en ole mitään kirjoittanut. En tiedä onnistunko tekemään niistä tällaisen yhden-postauksen pikakertauksen, mutta jospa yritän. Ollaan tosin tehty aika paljon samoja juttuja kaikki kolme tuntia, eli se käytännössä onnistuisi niinkin, että kirjoitan vain viime tunnista eli eilisestä, koska se on parhaiten muistissa. Katsotaan mitä tulee.

No, kolme viime tuntia ovat tosiaan olleet aika samanlaisia kaikki, koska ollaan hypätty ja olen joka tunnilla mennyt kultaisella kullanmurulla eli Mimmillä. Olen saanut aika hyvän käsityksen vähäisillä tiedoillani siitä, millaista sillä on mennä ja millainen menijä se on. Molempiin kohtaan vastaus on, että täydellinen. Esteillä syttyy kivasti, mutta ei liikaa. Ei kaahaa, mutta imee silti esteelle, juuri sopivasti. Laukka täydellisen tasainen, säädeltävissä jotenkin. Ravi tasaista. Hypyt tasaisia ja kivoja selästä käsin. Saa ja täytyy puristaa vimmatusti pohkeet kiinni, ettei kiellä. Esteillä myös täytyy ottaa kunnon tuntuma, ei mitään herra O -tuntumaa. Ihana. Kaverit ovat sanoneet, että kieltää herkästi, varsinkin korkeilla, mutta ei se ole koskaan kieltänyt (koputtaa puuta!) minulle, vaikka ollaan korkeimpiakin menty. Eikä minulla läheskään aina ole pohkeet oikeasti hyvin kiinni, tuli eilen todettua.

Niistä korkeista esteistä. Olen aika varma, ettei niin hyvä ratsastuksenopettaja kuin minulla ikinä onkin, ole siltikään aivan täysjärkinen. Olen hypännyt viime aikoina käsittämättömän korkeita esteitä, siis minulle korkeita ja mikä mielenkiintoisinta, ihan hyvällä menestyksellä. Silloin ekalla tunnilla, siis näiden kolmen hyppytunnin ekalla tunnilla, sain jo pienen kosketuksen näihin korkeuksiin. Hyppäsimme tuolloin muistaakseni paljon yksittäisiä esteitä ja sarjoja. Ympyröitä ja voltteja esteiden välissä, muuri-pysty sarjaa, pysähdyksiä ja peruutuksia esteiden jälkeen ja sitä rataa. Meitä on ollut nyt vain kolme ratsukkoa aina tunneilla ja minä olen yleensä (jostain syystä) viimeinen, joka suorittaa eli saan katsella mallia muilta. Yksi okseri oli hillitön - niin kaverikin huusi sen jälkeen! Ajattelin ihan, että sitä lasketaan meille, mutta eheei, ei sanonut mitään, joten minäkin olin ihan hiljaa. En ajatellut juurikaan mitään, vaan annoin vain paaljon pohkeita ja loikattiin - yli! Eikä edes tuntunut missään! En taas tiedä, kuinka tyylipuhtaita suorituksia oli, mutta se oli kyllä ihan hyvä hyppy. En tiedä lainkaan, kuinka korkea se oli, mutta kaveri sanoi, että sitä korotettiin aika vähän ja oli sitten jo 90. En suostu uskomaan, että se oli 80, joten sanoisin, että se oli ainakin 70-75! Härrekyyd!

Eikä siinä vielä kaikki. Eilisellä tunnilla se ei todellakaan jäänyt siihen. Kentällä oli edellisenä päivänä irtohypytetty heppoja, joten siellä oli kolmen esteen kuja toisella pitkällä sivulla. Muuri oli ja pari pystyä ja okseri ja yksi hillitön pysty. Lopuksi oli siis hillitön pysty. Alkuverkat aloitettiin kuitenkin ravilla ja parilla laukkapätkällä. Ilman jalustimia. Kyllä, aivan oikein, ilman jalustimia. Jotan ihmeellistä minullekin on tapahtunut, koska ei ole enää homma eikä mikään mitkään ravit tai laukat ilman jalustimia. No, pieniä ongelmia oli, mutta haluaisin virallisesti syyttää satulaa eikä syy ole lainkaan lihaksettomissa jaloissani. Mimmillä oli satula A, jossa silloin "ekalla" tunnilla oli ihan helppo istua ja keventää ravissa ilman jalustimia, mutta nyt hälle vaihdettiin toisen hepan satula B, joka on täysin kummallinen! Ei lainkaan pysy jalat paikoillaan saatika sitten itse, siinä jotenkin täysin kummallisesti kääntyy johonkin suuntaan ja jalat menevät liian taakse, joka on melko kohtalokasta. Jouduin monta kertaa korjaamaan asentoa hypähtämällä hassun näköisesti eteenpäin... tyhmä, tyhmä satula! Silloin ekalla tunnilla kun ravit onnistui ihan hyvin, pistettiin minut myös laukkaamaan ilman jalustimia. Se oli aika hurjaa, mutta ihan hyvinhän se meni. Keskinmäärin olen meinannut tipahtaa näillä tunneilla n. 3krt/tunti, mutta uskollisesti olen siellä pysynyt. Hyvä minä!

Tästä on tulossa aivan liian pitkä.. sori! Alkuverkkojen jälkeen aloitettiin hyppämään. Hypättiin kuja, ts. sarja, jossa a-osa oli muistaakseni sellainen kiinteä "aita-este", b-osa tavallinen pysty, c-osa okseri. A- ja B-osat olivat korkeudeltaan jotakin 40-60 väliltä, okseri samaa luokkaa, mutta sitäkin korotettiin. Mulla on ollu joku kammo aina sarjoja kohtaan, koska en ehdi ikinä ajattelemaan mitään kehittävää ja fiksua niiden välillä. Paitsi "ÄÄK HARJASTA KIINNI, omg SEURAAVA ögh iiiiik!!". Nyt ei nekään oikeen tuntuneet missään - positiivistä! Pohkeet olisi saaneet olla tiukemmin kiinni, koska lähtivät liitelemään turhan taakse. Samoin myötäys kusi jollain osalla, mutta muuten ei mitään valitettavaa.

Hypättiin paljon pieniä yksittäisiä ja muutamaa radan pätkää. Eivät tuntuneet oikein missään. Pohkeet olisi saanut olla kiinni enemmän - turhan usein tunsin, kuinka omat jalat lähti omille teilleen. Myötäys pääosin ok, joillakin esteillä jäin selvästi suuhun kiinni ja kiskasin turhaan - yleensä niillä pienimmillä. Kamala muistikatkos, en muista lainkaan millaisia tehtäviä menimme... Eräs radanpätkä oli sellainen, että hypättiin pysty "kentän keskustaa" päin, kierrettiin toisesta päädystä ympäri ja edellisen esteen vieressä toinen pysty toiseen suuntaan, kierrettiin taas jonkin verran ja Se Hillitön Pysty, jolla minulla meinasi mennä tasapaino totaalisesti. Lensin kaulalle kummallisesti ja hassun näköisesti, mutta koska Mimmin askeleet (ja täydellisen kehittynyt tasapainoni, ah, tottakai... tai sitten ei...) niin nauroin vain, oikaisin ruotuni ja jatkoin matkaa. Pystyn jälkeen vaihdettiin suuntaa vasempaan kierrokseen ja tultiin sarjalle. Sarjan vika osa, okseri, oli korotettu korkeaksi, muttei kuitenkaan niin korkeaksi mielestäni kuin se äskeinen pysty. A ja B osa meni ok, vähän ne jalat taas huiteli ja se sama myötäys kusi taas, mutta isolle okserille tuli ihan hyvä hyppy! Tällä kertaa ehkä sukelsin enemmän ja tömähdin alastulossa hassusti, mutta muuten ok. Tultiin laukassa alas, ja siitä oli hyvä jatkaa toiselle okserille, joka oli saman kokoinen tai hieman pienempi, kuin se C-osa. Tällainen laukassa tultu käännös tultiin ainakin kaksi kertaa ja olen hyvin ylpeä siitä! Se ei tosin melkein olisi voinut edes epäonnistua, koska Mimmi on sellainen, että ohjaa esteelle, pohkeet kiinni, se on siinä. Mutta silti, jee, etenin esteiden välillä laukassa!

Lopuksi ravattiin pari kierrosta reippaasti ja tultiin vielä kerran jokainen Se hillitön pysty, jossa viimeksikin kusahti alastulo. Tälläkään kertaan ei mennyt ihan nappiin, koska omat jalat lähti lentämään ja tulin aivan liian hiljaa esteelle. Siitä taisi tulla kuva ainakin kuva, ellei videokin, jonka näin vain ohi mennen, huhhuh.. "Sulla hauska tyyli tässä!" :D Lopuksi arvioitiin este noin kasikymppiseksi, hurjaa. Siis minä. Hypännyt 80. Muutaman kerran vielä. Eikä edes tuntunut se korkeus paljon missään! Hihihi. Älkää nyt kuitenkaan luulko, että se korkeus on mulle se pääjuttu. Ei sentään. Se on vaan hauska miettiä, paljonko sitä on hypännyt.

Noniiin, tällainen romaani tällä kertaa. Mulla on kuvia, tai siis tulee olemaan kuvia tuolta tunnilta, kunhan vain saan ne. En tiedä uskallanko julkaista mitään, voi olla aika mielenkiintoisia. Jännittävää kuitenki itse nähdä, miltä oma hyppääminen nykyään näyttää, ja vielä videolla! En ole tainnut videolla nähdä ainuttakaan pätkää, joten mielenkiintoinen (pettymys?!) kokemus tulee olemaan. :D Yritän myös ryhdistäytyä kirjoittamisen suhteen, onneksi tulee kesä ja kärpäset ja aikaaaa! En saanut edes kesätöitä, joten aikaa riittää....... täytyy myös esitellä eräs uusi tuttavuus, joka ei ole hevonen eikä koira, mutta... ;) Siihen asti siis!