keskiviikko 22. elokuuta 2012

Videon tiukka syynäys

Tadaa - blogi ei ole kuollut! Eikä se ole kyllä tauolla tai millään muullakaan vastaavanlaisella, joka vaatisi postausten tekemättömyyttä. Sanotaanko sitten syyksi vaikka laiskuus. Paljon on kaikenlaista tapahtunut, joskaan ei mitään merkittävää tai kovin kiinnostavaa. Kesä näytti tulevan, olevan nanosekunnin ja menevän taas. Koulu jatkuu juuri kun luulin pääseväni siitä hetkeksi eroon. No, minkäs teet. Kesä oli kerrassaan mielenkiintoinen - pääsin tutustumaan tallityöhön ja ratsastamaan teoriassa niin paljon kuin sielu sieti, käytännössä homma vähän valahti. Työ oli kuitenkin kivaa ja voi sitä haban määrää. Paljon olen siis ratsastellut ja toisaalta tuntuu, etten ollenkaan. Tunteja on ollut ja niistä riittäisi juttua, mutta luuleko joku, että tosissaan mitään muistaisin - en - joten olkoon. Aloitetaan siis melkein puhtaalta pöydältä ja aiheena tiukka itsekritiikki. Eli taannoisessa, alkukesän jossakin postauksessa kerroin, miten eräällä tunnillä hyppäsimme ja otettiin myös videoita ja kuvia. Viimeinkin olen saanut tämän yhden videon käsiini ja vaikka se ensinäkemältä näytti tältä:
© weheartit.com
Niin nyt muutamia kertoja sitä tuijoteltuani ja hidasteltuani ja pätkittyäni se vaikuttaa enää vain tältä:
© weheartit.com
Mitään en aio julkaista, mutta aion ihmetellä sitä, mikä hommassa kusee eniten ja mikä vähiten. Hyppään siis Mimmillä pientä radanpätkää, johon kuuluu 7 estettä; 3 pystyä, kentälle jäänyt 3 esteen irtohypytyskuja, jossa ainakin viimeinen on okseri sekä kujan eli sarjan jälkeen vielä yksi okseri. Korkeudeltään jotain 60-75 väliltä, en taas usko, että olisivat kasikymppisiä.

Noniin. En aio kertoa jokaista askelta, vaan ne omaan silmään kamalimman näköiset kohdat ja toisaalta ne, jotka voisivat näyttää kamalimmiltakin.  Heppaan en aio kiinnittää huomiota, vain itseeni.
1. Tosi omituiset alastulot
Korjaan, niitä ei juurikaan ole. En näemmä osaa suoristautua vaan jään siihen paikoilleen killumaan ja vasta muutama askel esteen jälkeen meno näyttää taas vähän fiksummalta.. Videossa näkyy se yksi horjahduskin, liekö se seurausta tästä vai johtuisiko
2. heiluvista, irtonaisista jaloista
MIKSI ne heiluu noin paljon?! Niiden ei pitänyt. Luulin, että tämä olisi pientä, mutta tuohan näyttää käsittämättömän huteralta joltain kohdin vieläkin. Keventäessä heiluu. Hypätessä menee taaksepäin. Pakko ruveta harrastamaan jonkinlaista liimailua pohkeet-kylkiin-kiinni-pikaliimalla. Pieni evo-huomautus myös jalkateristä, mielenkiintoinen menosuunta tuo suoraan sivulle päin. 
3. Mielenkiintoinen notkoselkä.
En tiedä mistä mokoma ilmiö ja onko tosiaan näin, mutta siltä tuo erehdyttävästi näyttää.

Minulla oli muitakin kohtia tähän, mutta koska olen kirjoittanut tuon pätkän aikaisemmin, niin en enää muista mitään edes vaikka katsonkin tuota videoita. Okei yksi, 4. housut, haluan uudet housut, nuo näyttävät kamalilta. Jotain kehaistavaa oli myös, kuten se, että voisi olla paskempikin. Hypyt ovat mielestäni tuota kohtaa yksi lukuunottamatta "ihan ookoo". Sarja näyttää melkein-"ihan ookoolta", muutama hassu horjahdus, mutta hypyt näyttää kivoilta. Sanottavaa löytyy myös hevosesta, vaikkei minun pitänyt siitä mitään sanoakaan. Se liikkuu hitaasti. Tosi hitaasti. Näemmä se vauhdin hurma on vain oman pään höyryjä - tuohan aivan matelee!

Tässä pientä blogin herättelyjä, katsotaan, jos saisin kirjoitetuksi hieman aikasemmin kuin kahden kuukauden päästä... :)

4 kommenttia:

  1. Mulla on melkein ihan samat ongelmat :D Jalat heiluu, en osaa suoristautua ollenkaan ja aina välillä se vanha vaiva notkoselkä ilmestyy (tosiaan nykyään ONNEKSI harvemmin, kolme vuotta keski päästä siitä eroon!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, kiva etten ole ainoa. Mutta eikös täältä ole suunta vain ylöspäin? :DD

      Poista
  2. Mulle käy joskus toisin päin. Selästä käsin kaikki tuntuu aivan hirveältä, mutta videossa ratsastus näyttääkin ihan hyvältä. Usein minä aina tiedän, milloin menee huonosti, mutta en osaa korjata asiaa (usko pois ärsyttävää) Sitten ei pysty edes katsomaan koko videota ja miettii itkisikö vai nauraisiko itselleen, kun on ratsastanut niin huonosti :D
    Ps. Jee ens kuussa pääsen vihdoin tunnille korjaamaan istuntaani, joka on huonontunut tässä kesän aikaa
    Pss. Ylemmällä jutulla ei ollut mitään tarkoitusta ja asiani ei koko ajan liity mihinkään.. Koko kommentissa ei ole enää järkeä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDD Luulen että pääsin jyvälle ja ymmärrän. Myötähäpeän tunne, sepä se...

      Poista

Asiallisia kommentteja kiitos!